Talouden keskeiset mittarit näyttävät isoja ja ristiriitaisiltakin vaikuttavia muutoksia. Tilastojen päälinja lienee oikea, mutta lukuihin voi laskennan tarkentuessa tulla revisioitakin, kun talouden rakenteessa on tapahtunut muutoksia. Tarkentumisten suuntaa ei pysty ennakoimaan, se vaihtelee eri vuosien välillä.
- Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.
Miten mitata julkisen sektorin kokoa
Viime aikoina julkisuudessa on käsitelty julkisen sektorin kokoa tavalla, josta voi syntyä virheellisiä tulkintoja. Esimerkiksi YLEn Pressiklubissa (17.1.2014) esitettiin, että ”bruttokansantuotteesta menee 58 prosenttia julkisen talouden ylläpitämiseen”. Väite ei pidä paikkaansa.
Viime aikoina julkisuudessa on käsitelty julkisen sektorin kokoa tavalla, josta voi syntyä virheellisiä tulkintoja. Esimerkiksi YLEn Pressiklubissa (17.1.2014) esitettiin, että ”bruttokansantuotteesta menee 58 prosenttia julkisen talouden ylläpitämiseen”. Väite ei pidä paikkaansa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi jokin aika sitten, että Suomen julkisen sektorin menot ovat lähes 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä ei tarkoita, että yksityisten menojen suuruus vastaisi kooltaan 40 prosenttia bruttokansantuotteesta. Yksityisen sektorin menot ovat itse asiassa paljon suuremmat kuin bruttokansantuote.
Tuotannon arvoa kuvaava bruttokansantuote ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista vaan yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä, joka tarkoittaa kansantaloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa. Julkinen sektori tuottaa Suomessa viidesosan bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori neljä viidesosaa.
Kun verrataan julkisia menoja ja bruttokansantuotetta, tarkastellaan kahden eri tunnusluvun välistä suhdetta, ei toisen osuutta toisesta. Viime vuosina tuo suhdeluku on kasvanut, mikä on ensisijaisesti ollut seurausta bruttokansantuotteen pienenemisestä.
Eri maiden verojärjestelmät eroavat toisistaan
Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen ei ole vertailukelpoinen eri maiden kesken. Sama koskee julkisia tuloja, joiden tunnetuin suhdeluku veroaste kuvaa verojen ja veronluonteisten maksujen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Tähän on monta syytä.
Ensinnäkin eri maiden verojärjestelmät poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi sosiaalietuuksia verotetaan eri maissa eri tavoin. Jos ne ovat verollisia, kuten Suomessa yleensä, veroaste ja julkiset menot muodostuvat suuremmiksi kuin maissa, joissa etuudet ovat verottomia. Käteen jäävä tulo voi silti olla sama.
Myös verovähennykset vaikuttavat veroasteeseen ja julkisiin menoihin. Suomessakin oli ennen vuotta 1994 käytössä lapsivähennys, jonka korvaaminen lapsilisien korotuksella nosti veroastetta ja julkisia menoja. Samoin yleisradioveron käyttöönotto vuonna 2013 lisäsi veroja ja julkisia menoja.
Toiseksi eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmät ovat erilaisia eri maissa ja tästä syystä niiden vaikutus julkisen sektorin kokoonkin vaihtelee. Suomessa kaikki lakisääteiset eläkevakuutusmaksut luetaan julkisiin tuloihin ja niiden perusteella maksetut eläkkeet julkisiin menoihin.
Mittareilla on eroa
Ehkä vertailukelpoisin julkisen talouden koon mittari on julkisen talouden tuottaman arvonlisäyksen osuus koko kansantalouden arvonlisäyksestä. Se kuvaa julkisen talouden omaa palvelutuotantoa ja koostuu pääasiassa henkilöstömenoista. Suomessa tuo osuus oli 20 prosenttia vuonna 2012. EU-maista osuus oli suurempi Tanskassa ja Ruotsissa.
Toinen vertailukelpoinen, helposti ymmärrettävä mittari voisi olla julkisen talouden työntekijöiden osuus kaikista työntekijöistä. Suomessa osuus oli vuonna 2012 kansantalouden tilinpidon mukaan 24 prosenttia, Ruotsissa 28 prosenttia.
Julkiset kulutusmenot sisältävät paitsi julkisen talouden arvonlisäyksen, myös julkisen sektorin ostamat tavarat ja palvelut, joista on vähennetty asiakasmaksut ja vastaavat tulot. Julkisten kulutusmenojen suhde bruttokansantuotteeseen kuvaa siten julkisen sektorin tuottaman ja ostaman palvelutuotannon nettomenoja verrattuna koko kansantalouden tavara- ja palvelutuotannon arvoon. Suomessa suhdeluku oli 25 prosenttia vuonna 2012. EU-maista suhdeluku oli suurempi Alankomaissa, Tanskassa ja Ruotsissa.
Julkiset menot ovat vielä kulutusmenojakin laajempi käsite, koska siihen luetaan mukaan muutkin menot, kuten maksetut tulonsiirrot, tukipalkkiot ja korot. Suomessa julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 57 prosenttia vuonna 2012. EU-maista osuus oli suurempi Tanskassa.
Tarkemmin julkisen sektorin vuoden 2012 menorakenteeseen voi perehtyä perjantaina 31.1. julkaistavista tilastotiedoista.
Marjo Bruun
Tilastokeskuksen pääjohtaja
Lue samasta aiheesta:
Taloudesta nykyisessä mielessä ei puhuttu, ennen kuin sille oli nimi ja mittareita sen seuraamiseksi. Ja kun puhutaan taloudesta, mukana on politiikan lisäksi myös ripaus ekonomystiikkaa, aprikoi maallikkokynäilijä.
Talouskasvu jatkui vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla, mutta nousevat hinnat ja kotitalouksien heikkenevä tilanne ennakoivat muutosta. Neljännesvuositilinpidon volyymitiedot osoittavat kaupan volyymin kääntyneen laskuun, ja ainoastaan hintojen nousu on kasvattanut teollisuuden uusien tilausten arvoa kuluvana vuonna.
Lapsiperheiden ja ilman lapsia asuvien pariskuntien kulutusmenojen rakenne on yllättävän samankaltainen ja painottuu asumiseen, energiaan, liikkumiseen ja elintarvikkeisiin. Kulutuksen luonne kuitenkin vaihtelee perheen taloudellisen tilanteen ja olosuhteiden mukaan: välttämättömyydet korostuvat pienituloisilla ja liikkumavara muun kulutuksen suhteen jää pieneksi. Kaikkia lapsiperheitä yhdistää uuden viestintätekniikan verraten nopea omaksuminen.
YK:n uusi suositus kansantalouden tilinpitojärjestelmäksi valmistuu vuosikymmenen puolivälissä. Tavoitteena on kuvata paremmin yhteiskuntia muuttavia ilmiöitä kuten hyvinvointi ja kestävä kehitys, globalisaatio, digitalisaatio ja sen yhteydessä esimerkiksi krypto-varojen käsittely.
Kansantalouden tilinpito ei ota kantaa siihen, onko jokin tuotanto hyödyllistä tai aiheuttaako se suoranaista haittaa. Ekosysteemit ja luontoarvot pitää saada mukaan kansantalouden tilinpidon rinnalle kokonaisuutta täydentämään, mutta se ei ole helppoa.
Kotitalouksien käyttämien hyödykkeiden kokonaishintataso oli vuonna 2020 Suomessa Euroopan kahdeksanneksi korkein. Muut Pohjoismaat olivat kalliimpia. Kulutusmenoissa Norja ja Tanska päihittävät Suomen ja Ruotsin, mutta kaikissa valtaosa menoista liittyy välttämättömyyksiin kuten asumiseen. Kuluttajien luottamuksessa Pohjoismaat ovat EU:n eliittiä.
Kun tulot putoavat, säästöt voivat kasvaa vain jos kulutusmenoja vähennetään vielä enemmän. Näin on käynyt aiemmissakin talouskriiseissä.