Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.10.2021

Kuluttajien luottamus laski mutta säilyi vahvalla tasolla lokakuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa 2,7, kun se syyskuussa oli 6,0 ja elokuussa 4,0. Viime vuoden lokakuussa luottamusindikaattori sai arvon -6,9. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,7. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19. lokakuuta 1 025 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijöistä sekä odotus että nykytilan arvio kuluttajan omasta taloudesta olivat lokakuussa hyvin valoisat. Odotus myös Suomen taloudesta oli optimistinen. Lisäksi kuluttajilla oli lokakuussa melko paljon aikeita ostaa kestotavaroita.

Syyskuuhun verrattuna odotus omasta taloudesta vuoden kuluttua pysyi lokakuussa suunnilleen ennallaan. Muut kolme osatekijää heikkenivät selvästi. Viime vuoden lokakuuhun nähden osatekijät olivat nyt merkittävästi vahvemmalla tasolla, paitsi kestotavaroiden ostoaikeet, joita ilmeni lokakuussa saman verran kuin vuosi sitten.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotus myös yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa heikkeni lokakuussa hieman pysyen kuitenkin edelleen valoisana. Sama koski työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien näkemystä omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta kyselyhetkellä. Lokakuussa kuluttajien aavistus kuluttajahintojen nousuvauhdista eli inflaatiosta vuoden kuluttua ylitti jo selvästi pitkän ajan keskiarvonsa.

Kuten jo edeltävinä kuukausina, oman rahatilanteensa kuluttajat laskivat olevan erinomainen lokakuussa. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle, suotuisana myös lainanotolle ja kohtuullisena kestotavaroiden ostamiselle. Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan yhä melko paljon tulevina kuukausina.

Lokakuussa kuluttajilla oli asunnon ostoaikeita edelleen hyvin runsaasti. Myös kodin peruskorjaussuunnitelmia ilmeni paljon. Lisäksi erittäin moni harkitsi auton ostoa seuraavan vuoden aikana. Viime kuukausien tapaan kiinnostusta myös lainanottoon esiintyi lokakuussa huomattavan yleisesti.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Lokakuussa luottamus talouteen oli, kuten tavallista, selvästi vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 8,0) ja heikointa Itä-Suomessa (-0,2). Väestöryhmistä alemmat (9,7) ja ylemmät (9,6) toimihenkilöt olivat optimistisimpia. Lokakuussa kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset (-7,4).

Luottamus talouteen vähenee tavallisesti henkilön iän mukana, ja tulojen mukana usko vastaavasti yleensä lisääntyy. Miehet ovat taipuvaisia luottamaan talouteen enemmän kuin naiset. Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista .

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .

Käsitteitä

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua (B2), Suomen talous 12 kuukauden kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen (E1). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajien luottamus 2021, lokakuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tara Junes 029 551 3322, kuluttajien.luottamus@stat.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (461,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.10.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. lokakuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2021/10/kbar_2021_10_2021-10-27_tie_001_fi.html