Maankäyttöluokitus 2000

I2 Erityisalueet

Erityisalue on laissa, asetuksessa tai valtioneuvoston, ministeriön, lääninhallituksen tai muun viranomaisen päätöksessä määrätty alue johon kohdistuu liikkumisrajoituksia tai joka on pysyvästi varattu tiettyä ja erityistä käyttötarkoitusta varten.

Erityisalue voi olla maa- tai vesialuetta.

Tähän kuuluvat:

Erityisalueita ovat ensisijaisesti sotilaskäyttöön tarkoitetut ampuma- tai harjoitusalueet sekä muut suljetut tai liikkumis- ja oleskelurajoitusten alaiset suoja-alueet.

Muita erityisalueita ovat hautausmaat sekä ne muut erityiskäyttöön tarkoitetut alueet, joita ei ole aiemmin määritelty. Erityisalueena voidaan pitää myös sellaista suojaviheraluetta, kulissimetsää tms. erityisviheraluetta, jota ei voi luokitella metsätalouden maaksi, puistoksi tai vastaavaksi.

Tähän eivät kuulu:

Suojaviheralueet (kuuluvat luokkaan C11. Tieliikennealueet tai F2. Erityismetsät).

Suojelualueet, joilla liikkuminen on luvanvaraista, esimerkiksi luonnonpuistot (kuuluvat luokkaan I1. Suojelualueet).

Rajavyöhyke (luokitellaan alueella muuten vallitsevan maankäytön mukaan).

Yksityiset ja aidatut tai muulla tavalla liikkumisrajoitusten alaiset alueet, "yksityisalueet" (luokitellaan alueella muuten vallitsevan maankäytön mukaan).
[1]


...