Nuorisosta on aina oltu huolissaan. Nykyisin suuri huoli kohdistuu nuorten pitkiin opiskeluaikoihin, työttömyyteen ja työasenteisiin. Nykynuoret eivät kuitenkaan poikkea arvoiltaan ja asenteiltaan merkittävästi vanhemmista ikäluokista.
pixhill.com
Suomalaisessa työelämässä on käynnissä historiallinen sukupolvenvaihdos. 2010-luvulla eläkkeelle siirtyy ennätyksellisen suuri joukko palkansaajia. Heidän tilalleen astuvat tietoyhteiskunnan kasvatit, jotka ovat pikkulapsesta saakka tottuneet käyttämään tietotekniikkaa ja toimimaan sosiaalisen median verkostoissa.
2010-luvulla valtaosa suuriin ikäluokkiin kuuluvista on jo poistunut työmarkkinoilta nuorempien tieltä. Työelämässä on edelleen 1950-luvun ”lähiösukupolvea”, mutta pääosin työikäiset koostuvat edellä mainittuja ryhmiä nuoremmista ja kooltaan pienistä kohorteista. Erityistä kiinnostusta on herättänyt 2000-luvulla työuransa aloittanut Y-sukupolvi, jolla viitataan 1980-luvulla ja tämän jälkeen syntyneiden ikäluokkaan.
Siinä missä suuriin ikäluokkiin on liitetty monia liioiteltuja arviointeja, kuten ajatus eläkepommista, myös nuorempien sukupolvien erityislaatuisuudesta on esitetty lennokkaita tulkintoja. On esimerkiksi väitetty, että työelämän pelisäännöt on kirjoitettava uusiksi, koska nuoret eivät arvosta perinteistä palkkatyötä yhtä paljon kuin heidän vanhempansa. Toisaalta suuria ikäluokkia ja heidän lapsiaan on moitittu samoista asioista heidän nuoruudessaan.
Onko puheessa Y-sukupolven erityislaatuisuudessa perää? Tutkin asiaa kollegoideni Tiina Saaren, Satu Ojalan ja Katri Siposen kanssa Tilastokeskuksen kokoamien työolotutkimusten valossa.
Emme löytäneet edustavista vuosina 1984, 1997 ja 2008 kootuista tilastoista juuri mitään tukea epäilyille 15–28-vuotiaiden nuorten aikuisten rapistuvasta työmoraalista. Ymmärsimme, että käsissämme on tärkeä havainto. Nykynuorten työmoraali on kohdallaan, kunhan heille annetaan tilaisuus näyttää kyntensä ja oppia työelämän pelisäännöt.
Keskityimme tutkimuksessamme kahteen teemaan: (1) ansiotyön, koti- ja perhe-elämän sekä vapaa-ajan arvostus ja (2) halu vaihtaa työpaikkaa samalle tai eri alalle. Tarkastelimme kolmeen eri sukupolveen kuuluvien 15 – 28-vuotiaiden asenteita samanikäisinä heidän ollessaan työuransa alkuvaiheessa. Vertailukohdaksi otimme kaikki yli 29-vuotiaat.
Vuoden 1984 aineiston nuoria kutsumme rakennemuutoksen sukupolveksi, joka syntyi vuosina 1956–1969. Vuoden 1997 aineiston nuoret kuuluvat X-sukupolveen (1969–1982 syntyneet) ja vuoden 2008 aineiston nuoret puolestaan Y-sukupolveen (1980–1993 syntyneet). Perustelemme 15–28-vuotiaiden nuorten ottamista analyysin kohteeksi sillä, että valintamme on linjassa paitsi tyypillisten sukupolvikategorisointien myös aiemman kotimaisen survey-tutkimuksen kanssa.
Rajauksemme ei toki ole ongelmaton. Aineistomme nuorimmilla vastaajilla sukupolvitietoisuus on vasta muotoutumassa ja heidän työorientaationsa saattaa kuvastaa enemmän yleistä käsitystä työn merkityksestä kuin omakohtaista kokemusta työelämästä. 15-vuotiaat kuitenkin ovat muodollisesti työikäisiä ja aineistomme edustaa myös kaikkein nuorimpia palkansaajia.
Tulostemme mukaan epäilys nuorten heikosta työorientaatiosta on aiheeton. Kuviossa 1 on esitetty ansiotyötä erittäin tärkeänä pitävien palkansaajien osuus iän ja koulutusasteen mukaan.
Lähde: Tilastokeskuksen työoloaineisto
Sukupolvien erot työorientaatiossa ovat varsin pieniä samoin kuin erot perus-, keski- ja korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden välillä. Työn arvostus on kuitenkin vanhemmassa ikäryhmässä nuoria hieman korkeammalla tasolla jokaisena mittausvuonna ja jokaisen koulutusasteen kohdalla.
Varttuneempien ikäryhmässä työn arvostus on laskenut selkeämmin kuin nuorempien. Nuorilla koulutusasteen mukaiset erot vaihtelevat vuosittain: vuonna 1984 korkeasti koulutetut arvostivat työtään eniten, vuosina 1997 ja 2008 he arvostivat työtään hieman vähemmän kuin perus- tai keskiasteen suorittaneet.
Löysimme nuorempien ja vanhempien työntekijöiden väliltä tilastollisesti merkitsevän eron (*** p ≤ 0,001) vain vuonna 1984 mutta emme enää myöhempinä ajankohtina. Tulos ei anna oikeutta arveluille Y-sukupolven työasenteiden kehnoudesta. Nuoret ovat arvostaneet aiemminkin työtä hieman vähemmän kuin vanhemmat, mutta nuorten työn arvostus on silti pysynyt korkeana – sukupolvien välinen ero ei ole syventynyt.
Tarkastelimme myös koti- ja perhe-elämän sekä vapaa-ajan merkitystä. Huomionarvoisin muutos vuosien 1984 ja 2008 välillä on se, että perheen ja vapaa-ajan arvostus on kasvanut kaiken ikäisillä palkansaajilla. Tulkintamme mukaan kyse ei ole eri elämänalueiden keskinäisestä kilpailusta. Työ, perhe ja vapaa-aika täydentävät toisiaan.
Y-sukupolvea on syytetty kärsimättömyydestä. Nykynuoret ovatkin selvästi vanhempia kiinnostuneempia vaihtamaan työpaikkaa eri alalle. Tulos ilmentää nuorten elämäntilannetta. Nuoruus on aina ollut etsikkoaikaa, jota erilaiset siirtymät jäsentävät. Nuoret hakevat paikkaansa työmarkkinoilla, pohtivat koulutusvalintojaan ja koettelevat siipiään erilaisissa ammateissa.
Yllättävää sen sijaan on, ettemme saaneet vahvistusta oletuksille Y-sukupolven heikosta työpaikkauskollisuudesta saman alan sisällä, vaikka nuorten siirtyminen koulutuksesta työelämään on alkanut jäsentyä aikaisempaa yksilöllisemmin. Nuoret näyttävät olevan varsin työpaikkauskollisia, kun oma ala on löytynyt.
Tuloksessa, jonka mukaan nuoret pyrkivät eri alalle huomattavasti varttuneempia työntekijöitä useammin ei ole mitään ennustusten vastaista. Yllättävää kuitenkin on, ettei asiassa ole tapahtunut mitään muutosta sitten 1980-luvun. Tämä kertoo ennen kaikkea nuorten työmarkkina-aseman pysyvyydestä ja samankaltaisuudesta 1980- ja 2000-luvulla. Tässäkin suhteessa puheet Y-sukupolven kärsimättömyydestä voidaan unohtaa.
Kaiken kaikkiaan nuorten työolot ovat kohdallaan ja työasenteet ennemmin konservatiivisia kuin radikaaleja, joskin nuorten työmarkkinatilanteessa on erityisiä ongelmia. 1990-luvun laman jälkeen nuorisotyöttömyys jäi pysyvästi aikaisempaa korkeammalle tasolle ja pätkätyöt yleistyivät nuorten keskuudessa nopeammin kuin väestössä keskimäärin.
Vaikka emme tutkimuksessamme käsitelleet nuorten työttömyyttä ja syrjäytymistä, mihin aineistomme ei anna mahdollisuutta, painotettakoon että ongelmista huolimatta enemmistöllä nuorista menee hyvin. Nuorten työttömyysaste on noin 20 prosenttia, mutta työttömyyden virallinen tilastointitapa ei kerro koko totuutta ilmiöstä.
Nuorisotyöttömyys (15–24-vuotiaat) lasketaan työvoimasta eli työllisten ja työttömien summasta, ei ikäluokasta. Työttömien nuorten osuus ikäluokasta on huomattavasti pienempi kuin heidän todellinen työttömyysasteensa, koska suurin osa nuorista opiskelee. Kun työttömyysluvuista poistetaan työtä hakevat opiskelijat, työttömien nuorten osuus ikäluokasta on huomattavasti pienempi kuin julkisuudessa usein annetaan ymmärtää.
Suomalaisnuorten eurooppalaisittain pitkiä opiskeluaikojakaan ei voi pitää ongelmana työmarkkinoiden toimivuuden kannalta. Opiskeluaikana kartutetaan tärkeää työkokemusta, usein koulutusta vastaavissa tehtävissä, mikä saattaa nopeuttaa omalle alalle työllistymistä valmistumisen jälkeen. Opiskelevat nuoret ovat myös merkittävä osa työvoimaa. Joka kymmenes työllinen opiskelee.
Oma kysymyksensä on, miten edelleen jatkuva finanssikriisi, julkisen talouden säästöpaineet ja mahdollinen ostovoiman heikentyminen vaikuttavat työasenteisiin. Veikkauksemme on, että työn arvostus ei ainakaan lähitulevaisuudessa heikkene. Työttömyyden pelko saattaa ennemmin kasvattaa työn arvostusta, koska nuorilla on edellisiä sukupolvia enemmän menetettävää taloudellisesti.
Kansainvälisissä vertailuissa on havaittu samankaltaisia sukupolvieroja kuin olemme kuvailleet. Erot eivät kiinnity tiettyyn ikäkauteen, vaan ajalliseen vertailuun perustuen näyttää siltä, että arvomuutos säilyy nuorten ikääntyessä. Sikäli kuin nykynuoret arvostavat vapaa-aikaa ja perhettä enemmän kuin työtä, tämä asetelma tuskin muuttuu iän karttuessa.
Pasi Pyöriä toimii sosiologian yliassistenttina Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.
Koronapandemia on heijastunut kielteisesti monen alan työllisyyteen. Kokonaisuudessaan yrittäjien työllisyys on toipunut koronasta hyvin, mutta tietyillä toimialoilla työllisyystilanne on edelleen heikompi. Koronakriisi heijastui naisten yrittäjyyteen selvästi miesyrittäjiä enemmän.
Monelle yrittäjälle korona on tarkoittanut työn vähenemistä, lomautuksia tai irtisanomisia. Osa on voinut kuitenkin tehdä liiketoimintaansa muutoksia, joiden turvin selvitä korona-ajasta. Koronakriisin vaikutukset työelämään -kyselyssä selvitettiin pandemian vaikutuksia työhön. Millä tavoin yksinyrittäjät ja työnantajayrittäjät sopeutuivat korona-aikaan?
Suomessa on vajaat 20 000 seniorityöllistä, Ruotsissa yli kolminkertainen määrä. Tyypillisimmin iäkäs työllinen on miesyrittäjä osa-aikaisessa työssä.
Suomen yhdyskuntajätteen määrä – 596 kiloa asukasta kohti vuonna 2020 – ei juuri imartele: EU-keskiarvo per asukas oli vain 505 kiloa. Jätteiden vähentämisen ja kierrätyksen edistämisen edellyttämät muutokset vaativat tuekseen avointa faktapohjaista keskustelua ja viime kädessä arjen tekoja meiltä kaikilta.
Suomessa on kansainvälisessä vertailussa hyvin koulutettu väestö, mutta silti koulutustason pysähtyminen – tai suorastaan lasku – huolestuttaa. Mitä tilanteelle on tehtävissä, ja miltä se näyttää tilastojen valossa?
Digitaalisen teknologian harppoen edennyt kehitys on vaikuttanut olennaisesti suomalaislasten ja -nuorten elämään. Älylaitteet, pikaviestimet ja moninaiset sosiaalisen median palvelut tavoittavat päivittäin likipitäen kaikki nuoret. Erityisesti suosiotaan on kasvattanut digitaalinen pelaaminen. Samalla osa lapsista ja nuorista on kuitenkin altistunut mediayhteiskunnan ikäville lieveilmiöille.
Koronakriisin sukupuolittuneet seuraukset näyttävät erilaisilta riippuen siitä, mitataanko muutoksia palkkasumman tai tehtyjen työtuntien mukaan vaiko työtä vaille jääneiden määrällä. Naisilla ja miehillä työllisyyden muutokset ovat kohdentuneet eri tavoin työn osa- tai kokoaikaisuuden, ammattiaseman ja iän mukaan tarkastelluissa ryhmissä.
Kesätöiden loppumisen jälkeen työllisyys kääntyi laskuun. Onko jo syytä huoleen?
