Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Miten kolme viheliäistä ongelmaa ratkaistaan? – Kytkösten ymmärtämiseen tarvitaan mittareita

7.7.2021
Twitterissä: @HautakangasSami, @HeidiPirt
Kuva: Shutterstock

Ilmastonmuutosta, luonnonvarojen ylikulutusta ja luontokatoa yhdistää monimutkaisuus – niin ilmiöiden kuin ratkaisujenkin osalta. Ratkaisu yhteen voi pahentaa toista tai tuloksena voi olla ennakoimattomia yhteisvaikutuksia. Kiertotalouden mittarit tarjoavat eri näkökulmia seurantaan ja päätöksenteon tueksi, mutta eivät huomioi ongelmien keskinäisiä kytköksiä. Päätöksiä on silti tehtävä, epävarmuudenkin vallitessa.

Ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikulutus ja luontokato ovat kaikki aikamme viheliäisiä, ihmisen aiheuttamia tai voimistamia ongelmia. Kaikille yhteistä on kompleksisuus – niin ilmiöiden kuin ratkaisujenkin osalta. Ympäristömuutokset eivät tapahdu tyhjiössä ja toisistaan erillisinä, vaan ne liittyvät aina väistämättä toisiinsa.

Erilaiset luonnon palautemekanismit vaikeuttavat ongelmien ratkaisemista, sillä yhden asian muuttaminen voi vaikuttaa toisaalla joko positiivisesti tai negatiivisesti, eikä kaikkia näitä mekanismeja välttämättä osata edes tunnistaa.

Ilmastonmuutoksen myötä esimerkiksi lämpö- ja sadeolosuhteet muuttuvat, mikä vaikuttaa eri vyöhykkeiden kasvuolosuhteisiin ja luonnonvaroihin ja sitä kautta myös elinympäristöihin ja eliöstöön. Luonnonvarojen ylikulutus vaikuttaa suoraan elinympäristöihin niiden hävitessä tai pilaantuessa, ja toisaalta esimerkiksi laajat muutokset maanpeitteessä, kuten metsissä, vaikuttavat heijastusvaikutuksen kautta ilmastonmuutokseen. Osa luonnonvaroista toimii myös hiilinieluina. Luontokadon kytkökset eivät ole ihan yhtä ilmeisiä.

Monimuotoisuuden heikentyessä eri elinympäristöjen resilienssi – niiden kyky sopeutua muutoksiin – heikkenee.

Tarkastelemme ympäristökriisejä kahden artikkelin sarjassa ensisijaisesti Suomen näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa esittelemme ympäristökriisit ja kerromme niiden mittaamisesta sekä niihin liittyvästä ympäristöpolitiikasta. Tässä toisessa osassa paneudumme ympäristöongelmien välisiin kytköksiin ja ongelmien ratkaisujen haasteisiin.

Viheliäisiä ongelmia mitataan yksi kerrallaan

Muutoksiin pyritään puuttumaan tietoon perustuvalla päätöksenteolla, ja muutosten seurantaan onkin olemassa erilaisia tilastoja ja indikaattoreita. Ne kuitenkin pääsääntöisesti pureutuvat vain yhteen ongelmaan kerrallaan, ja ongelmien keskinäinen linkittyminen haastaa mittaamista. Siksi päätöksenteossa ei kyetä vastaamaan kaikkiin haasteisiin samanaikaisesti. Ratkaisut eivät kulje käsi kädessä.

Viheliäisten ongelmien ratkaisu ei ole millään tapaa yksiselitteistä, sillä niihin ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua. Muutokset saattavat myös tapahtua niin hitaasti, ettei niihin reagoimista aseteta poliittiseksi prioriteetiksi. Sitä vastoin esimerkiksi talouteen liittyviin ongelmiin vastataan yleensä hyvinkin nopeasti.

Ongelmat liittyvät pitkälti yhteiskunnan ja talousjärjestelmän rakenteisiin sekä yksilöiden kulutus- ja arvovalintoihin. Niitä on pyritty korjaamaan perinteiseen talousjärjestelmään liittyvillä ratkaisuilla.

Muutokset voivat kuitenkin olla vakavalla tavalla peruuttamattomia. Vaikka niiden syitä ja seurauksia ei täysin tunneta, niin ymmärrys siitä, että olemme menossa huonompaan suuntaan, edellyttää reagointia: jotain on joka tapauksessa tehtävä.

Puunkäyttö havainnollistaa kytkökset

Ongelmien kietoutumista toisiinsa kuvaa hyvin esimerkki puunkäytöstä. Kiertotalouden kaskadiperiaatteen mukaan puuta on ensisijaisesti käytettävä pitkäikäisiin tuotteisiin, kuten rakentamiseen, jolloin hiilidioksidi ei vapaudu nopeasti ilmakehään hakkuun jälkeen. Loppupäässä tämän periaatteen mukaan on puun energiahyödyntäminen. Välimaastosta löytyy esimerkiksi muovin korvaamiseksi kehitettyjä hajoavia biomateriaaleja.

Puun taloudellisen hyödyntämisen optimaalinen ikä riippuu puulajista ja käyttötarkoituksesta, mutta Suomessa puhutaan kuitenkin kymmenistä vuosista. Ilmastonmuutoksen kannalta kaskadiperiaate on käyttökelpoinen ohjenuora, vaikka jokainen tapaus on erilainen ja riippuu vertailukohdasta. Voidaan esimerkiksi pohtia, minkälaisia vaikutuksia muovisen kertakäyttöastian ja biopohjaisen kertakäyttöastian tuotantoketjuihin liittyy, ja toisaalta, miten koko tuotteen elinkaari näyttäytyy.

Ilmastonmuutoksen kannalta puun energiahyödyntämisen mielekkyys riippuu myös vertailukohteesta: eli verrataanko sitä kivihiilen polttoon vai tuulivoimaan? Lisäksi aikajänteellä on merkitystä: nopea hiilidioksidin lisäys ilmakehään neutralisoituu, jos puun tilalle kasvaa uusi. Suomessa tähän kuluu joitakin kymmeniä vuosia. Riittääkö se tavoitteiden saavuttamiseksi?

Tällä hetkellä iso osa puupohjaisesta energiantuotannosta on itse asiassa metsätalouden ja -teollisuuden sivuvirtoja. Ensin mainittuihin kuuluvat muun muassa kannot. Taloudellisesta näkökulmasta kantoja voi olla järkevää hyödyntää tällä tavalla. Luonnon monimuotoisuuden kannalta kantojen jättäminen metsään lahoamaan taas tarjoaa laajalle eliöstölle elinpaikkoja. Lahoamisessa hiilidioksidi pääsee myös ilmaan hitaammin kuin poltettaessa.

Jos yritetään huomioida myös eri energiantuotantotapojen koko ketjun ja elinkaaren aikaiset vaikutukset ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen, tulee vertailua haastava kompleksisuus vieläkin selvemmin esiin.

Viheliäisiä ongelmia on yritetty ratkoa perinteisen talouspolitiikan keinoin

Miten näin on päässyt käymään? Ongelmat liittyvät pitkälti yhteiskunnan ja talousjärjestelmän rakenteisiin sekä yksilöiden kulutus- ja arvovalintoihin. Niitä on pyritty korjaamaan perinteiseen talousjärjestelmään liittyvillä ratkaisuilla.

Yhteiskunnat voivat ohjata toimintaa haluamaansa suuntaan erilaisilla kovilla tai pehmeillä keinoilla. Näistä ensin mainitut sisältävät muun muassa poliittisia rajoituksia ja taloudellisia kannustimia, kun taas jälkimmäisiin luetaan esimerkiksi informaatio-ohjaus.

Maailmantaloudessa hinnat ohjaavat hyvin vahvasti käyttäytymistämme, ja siksi taloudelliset ohjauskeinot ovat monessa tilanteessa käyttökelpoinen tapa vaikuttaa haluttuun suuntaan.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on käytössä lukuisia taloudellisia ohjauskeinoja, kuten EU:n päästökauppa ja fossiilisten polttoaineiden verotus Suomessa. Myös polttoaineiden käytön täyskiellot ovat mahdollisia, kuten kivihiilen kieltäminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä.

Verotuksen ja päästökaupan ohjaavana tarkoituksena on nostaa kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavan toiminnan kustannuksia ja siten kannustaa vähäpäästöisempiin vaihtoehtoihin. Suoriin kieltoihin verrattuna nämä ovat kustannustehokkaita ja useimmiten yritysten investointien kannalta joustavampia ratkaisuja.

Perinteisessä lineaarisessa talousjärjestelmässä luonnonvaroja kulutetaan kestämättömällä tavalla.

Neitseellisten luonnonvarojen ylikulutukseen liittyy keskeisesti se, että monet niistä ovat liian halpoja. Hinnoissa ei tällöin näy tarpeeksi luonnonvarojen riittävyys tai niiden ylikulutuksen aiheuttamat sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät ongelmat. Jos hinnat nousisivat, tulisi materiaalien uudelleenkäyttö ja kierrätys kannattavammaksi.

Jos luonnonvaran hyödyntäminen esimerkiksi tuhoaa ympäristöä tai vie alueen ihmisiltä elinmahdollisuuksia, eräänä mahdollisuutena voi olla asettaa hyödyntämiselle vero, jolloin luonnonvaran hinta nousee. Verosta saatavat tulot voidaan käyttää haitoista kärsivien ihmisten ja ympäristön hyväksi, vaikka näin ei käytännössä aina ole. Yksi tällainen vero on kaivosvero, jonka käyttöönottoa selvitetään parhaillaan Suomessa. Luonnonvaran hintaa voi myös nostaa esimerkiksi velvoite kaivosyhtiölle ympäristövahinkojen torjumiseksi.

Luontokato liittyy usein maankäyttöön ja neitseellisten luonnonvarojen käyttöön. Esimerkiksi palmuöljyplantaasien tieltä hävitetään sademetsää, jonka mukana katoaa monimuotoisuutta suuressa määrin. Palmuöljyn hinta ei heijasta sen tuotannon aiheuttamaa haittaa.

Eräs viime aikoina suosiota saanut keino puuttua luontokatoon on ekologinen kompensaatio. Siinä esimerkiksi rakentamisen tieltä raivattua ympäristöä korvaava alue suojellaan jossain toisaalla. Samaa keinoa on jo pitkään käytetty ilmastopolitiikassa, jolloin päästöjä vastaan niitä vähennetään toisessa kohteessa tai lisätään hiilinielua.

Usein puhutaan ylikompensaatiosta, jolloin varmuuden vuoksi suojellaan esimerkiksi suurempi alue metsää kuin mitä rakentamisen tieltä on kaadettu. Ongelmana ekologisessa kompensaatiossa on ennen kaikkea se, että ulkoisesti samankaltaisetkaan ekosysteemit eivät välttämättä ole yhteismitallisia varsinkaan sijaitessaan maantieteellisesti kaukana toisistaan.

Ratkaisu yhteen ongelmaan voi pahentaa toista

Ongelmien ratkaisu lainsäädännön ja taloudellisen ohjauksen keinoin ei ole kovin yksiselitteistä. Ratkaisu yhteen ongelmaan voi pahentaa toista ongelmaa tai voi syntyä ennakoimattomia yhteisvaikutuksia. Lainsäädäntöä pyritään parantamaan lakien yhteisvaikutusten arvioinnilla, eli lainsäädäntöä pyritään tarkastelemaan kokonaisuutena. Näin yhden lain toivottujen vaikutusten tavoittelu ei heikentäisi toisen lain tavoitteiden toteutumista.

Suomessa koronakriisistä toipumiseen tarkoitettu kestävän elvytyksen paketti sisältää suunnitelmia, joissa on huomioitu kolme viheliäistä ongelmaa. EU-tasolla näiden ratkaisemiseksi yhdessä on ainakin EU:n ympäristöohjelman perusteella pyrkimys. Samoin on EU:n vihreän kehityksen ohjelman laita (Green Deal).

Toisaalta EU:n vastuullisen sijoittamisen ohjelma (ESG), jonka tarkoituksena on luokitella sijoituskohteita niiden sosiaalisten ja ympäristövaikutusten perusteella, on melko vahvasti ilmastopainotteinen. Tämän lisäksi neuvottelujen tuloksena luokitteluperusteet jäivät monilta osin kompromisseiksi.

Kiertotaloudella pyritään kokonaisvaltaisempaan ongelmanratkaisuun

Perinteisessä lineaarisessa talousjärjestelmässä luonnonvaroja kulutetaan kestämättömällä tavalla. Kiertotalous on talousmalli, jossa luonnonvarojen ylikulutusta ja jätteeksi päätymistä pyritään välttämään. Kestämättömän kuluttamisen sijaan luonnonvaroja ja tuotteita pyritään käyttämään uudelleen ja omistamisen sijaan käytetään enemmän palveluita.

Kiertotaloutta pidetään yhtenä merkittävänä ratkaisuna ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ylikulutuksen hillitsemiseksi. Kiertotaloudesta puhuttaessa usein kuitenkin unohdetaan kolmas mittava ympäristökriisi, luonnon monimuotoisuuden hupeneminen.

Vuoden 2021 alussa valtioneuvosto julkaisi ehdotuksen kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi. Siinä esitetään konkreettiset ja kunnianhimoiset tavoitteet sekä toimenpiteitä, joilla Suomesta tulee hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta vuoteen 2035 mennessä. Ohjelmassa mainitaan myös luontokato, joka on tarkoitus ottaa huomioon politiikkatoimia tehtäessä.

Kiertotalouteen tähtäävien toimenpiteiden suunnittelussa on hyödynnettävä luotettavaa tietoa nykytilasta ja kehityksen suunnasta. Toimenpiteiden vaikutusten seuranta vaatii myös jatkuvaa ajantasaista tiedontuotantoa, jotta tilanteeseen voidaan tarvittaessa reagoida.

Tilastokeskus julkaisi vuoden 2020 loppupuolella Circwaste-hankkeessa kiertotalouden liiketoimintaindikaattoreita. Osaa niistä on ehdotettu valittavaksi kiertotalouden strategisen ohjelman mittaristoon, joilla on tarkoitus seurata tavoitteiden toteutumista.

Kiertotaloutta mitataan indikaattoreilla

Suomessa kiertotalouden edistymistä on kiertotalouden strategisen ohjelman mukaisesti tarkoitus mitata kahdeksalla indikaattorilla. Näistä kolme liittyy materiaalikiertoihin ja perustuu ainakin osin Tilastokeskuksen tuottamiin tilastoihin:

  • Kotimainen materiaalien kulutus DMC
  • Kotimaan loppukäytön vaatima materiaalipanos materiaalikohtaisesti RMC
  • Materiaalien kiertotalousaste CMU.

Kotimainen materiaalien kulutus

Kotimainen materiaalien kulutus (DMC), eli niin sanottu materiaalijalanjälki, lasketaan kansantalouden materiaalivirrat -tilastossa, ja tieto julkaistaan vuosittain. Siinä huomioidaan kotimaan luonnosta käyttöönotettujen raaka-aineiden (kotimaiset suorat panokset) lisäksi myös näiden tuonnin ja viennin vaikutukset. DMC ei sisällä raaka-aineiden ja tuotteiden tuontiin ja vientiin liittyviä piilovirtoja.

Kuvio 1. Kotimainen materiaalien kulutus materiaaleittain ja materiaali-intensiteetti 2010–2019
Kuvio 1. Kotimainen materiaalien kulutus materiaaleittain ja materiaali-intensiteetti 2010–2019. Kuvion oleellinen tieto kerrotaan tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden materiaalivirrat

Kuviosta 1 nähdään, että vuodesta 2010 vuoteen 2019 materiaali-intensiteetti on laskenut, mutta pysytellyt viime vuodet ennallaan, koska materiaalin kulutus on kasvanut samaa tahtia bruttokansantuotteen (BKT) kanssa. Suurin osa vuoden 2014 jälkeisestä kasvusta selittyy metallimalmien kulutuksen kasvulla.

Materiaaliryhmittäin tarkasteltuna valtaosa suorista panoksista Suomessa on maa-aineksia, minkä jälkeen merkittävimmät virrat ovat mineraalit ja puu.

DMC on myös yksi YK:n kestävän kehityksen indikaattoreista.

Raaka-aineiden kulutus

Raaka-aineiden kulutus (RMC) kuvaa, minkä verran taloudessa on kulutettu luonnonvaroja, eli se on eräänlainen materiaalijalanjälki-indikaattori. Se kertoo, miten paljon raaka-aineiden tuottamiseen on kokonaisuudessaan vaadittu luonnonvaroja, eli se huomioi myös tuontiraaka-aineiden materiaalijalanjäljen alkuperämaassa. RMC voidaan DMC:n tapaan jaotella eri materiaaleihin, jolloin sen avulla pystytään seuraamaan uusiutuvien ja uusiutumattomien raaka-aineiden kulutuksen suhdetta ja muutosta.

Kiertotalousohjelmassa on indikaattorina RMC:n lisäksi resurssituottavuus (BKT/RMC). Se kertoo, minkä verran resurssien käytöllä tuotetaan arvonlisäystä.

RMC-lukua ei tuoteta Suomessa säännöllisesti.

Materiaalien kiertotalousaste

Materiaalien kiertotalousaste (CMU) mittaa kierrätetyn materiaalin suhdetta kaikkeen käytettyyn materiaaliin. Laskennassa huomioidaan materiaalina hyödynnetyn jätteen tuonnin ja viennin vaikutukset. Mitä enemmän kierrätysmateriaaleilla on pystytty korvaamaan neitseellisten raaka-aineiden tarvetta, sitä pienempi on ympäristöön kohdistuva rasite.

Korkeampi materiaalien kiertotalousaste tarkoittaa, että kierrätysmateriaaleilla on pystytty korvaamaan neitseellisten luonnonvarojen tarvetta, ja ympäristöön kohdistuva rasite on siten pienempi. Tämä on keskeinen osa kiertotaloutta.

Tilastokeskuksen selvityksen perusteella Suomen materiaalien kiertotalousaste vuonna 2018 oli noin seitsemän prosenttia (kuvio 2). Indikaattori on laadittu aikasarjana vuosina 2013–2018 ja se on jaoteltu kotimaisen materiaalin kulutuksen mukaisiin materiaaleihin: biomassa, metallimalmit, epämetalliset mineraalit sekä fossiiliset energiamateriaalit.

Kuvio 2. Suomen materiaalien kiertotalousaste materiaaleittain 2013–2018
Kuvio 2. Suomen materiaalien kiertotalousaste materiaaleittain 2013–2018. Kuvion oleellinen tieto kerrotaan tekstissä.
Lähde: Tilastokeskus, kiertotalousliiketoiminnan indikaattorit

Suomen materiaalien kiertotalousaste on EU-maiden keskiarvoa matalampi. Eri valtioiden talousrakenne kuitenkin vaikuttaa merkittävästi vertailukelpoisuuteen – Suomella on esimerkiksi muihin EU-maihin verrattuna korkea DMC johtuen mineraalien kaivun suuresta määrästä. DMC vaikuttaa merkittävästi kiertotalousasteen laskentaan. Epämetallisilla mineraaleilla on kuitenkin materiaaleittain tarkasteltuna korkein kiertotalousaste Suomessa.

Tarkastelussa olisikin maavertailujen sijaan tärkeämpää keskittyä seuraamaan materiaalien kiertotalousasteen kehittymistä ajallisesti, mihin Tilastokeskuksen aikasarjat antavat hyvän mahdollisuuden.

Laskennassa käytetty malli on EU:n tilastoviraston Eurostatin kehittämä, eikä lukua tuoteta säännöllisesti Tilastokeskuksessa. Laskennassa tarvittavat luvut on kuitenkin mahdollista saada Tilastokeskuksen tietokannoista. Materiaalien kiertotalousaste on myös yksi Eurostatin kiertotalousindikaattoreista.

Kiertotalouteen siirtyminen ei huomioi ongelmien välisiä kytköksiä – tai ainakaan niitä ei mitata

Kiertotalouden strategisen ohjelman mukaan kiertotalous tarjoaa mahdollisuuden puuttua ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ylikulutuksen aiheuttamiin haasteisiin yhtäaikaisesti. Vaikka luontokato on ohjelmassa mainittu, sen seurantaan ei ole esitetty indikaattoreita.

Ongelmien linkittyminen toisiinsa on tunnistettu ohjelmassa, mutta itse kytköksiä ei kuitenkaan seurata – ainakaan säännöllisesti. Mikään mittareista ei suoraan pureudu ongelmien ratkaisemiseen samanaikaisesti.

Kaikkia seurattavia indikaattoreita ei ole myöskään luotu mittaamaan kiertotaloutta. Tämä voi vääristää todellista tilannekuvaa. Valitut mittarit kattavatkin ainoastaan sen tietosisällön, mihin olemassa oleva tieto tällä hetkellä taipuu.

Kiertotalouden mittaaminen ei yksin riitä – päätöksiä tulee tehdä epävarmuudenkin vallitessa

Kiertotaloudelle on asetettu suuria odotuksia, ja parhaassa tapauksessa se voikin ratkoa usean ongelman samanaikaisesti. Eri kytkösten takia siihen liittyy kuitenkin paljon epävarmuuksia. Vaikka artikkelissa kuvatut viheliäiset ilmiöt muodostavat yhdessä haastavan ongelmakentän ratkottavaksi, tulisi niitä koettaa ymmärtää kokonaisuutena samoin kuin niihin pureutuvien mahdollisten toimenpiteiden vaikutuksia.

Työtä eri toimenpiteiden vaikuttavuuden seuraamiseksi on tekeillä ja sitä on jo tehty, mutta kiertotalous laaja-alaisena ja koko talouden kattavana järjestelmänmuutoksena on vaikea mitattava. Ei vähiten siksi, että nykyinen tiedontuotanto nojaa perinteisen lineaaritalouden toimintoihin.

On selvää, että ilmastonmuutoksen kiihtymistä, luonnonvarojen ylikulutusta ja luontokatoa ei voida kaikenkattavasti ratkaista ainakaan nykyisillä tiedoilla ja keinoilla. Paraskin ratkaisu on korkeintaan kompromissi.

Määritelmien moninaisuus ja usein materiaalikiertoihin keskittyvät tulkinnat haastavat mittareiden kehittämistä. Kiertotaloutta ei tällä hetkellä voida kattavasti kuvata yhdellä tai useammallakaan luvulla.

On selvää, että ilmastonmuutoksen kiihtymistä, luonnonvarojen ylikulutusta ja luontokatoa ei voida kaikenkattavasti ratkaista ainakaan nykyisillä tiedoilla ja keinoilla. Paraskin ratkaisu on korkeintaan kompromissi. Kiertotalouteen siirtyminen ei tuo yhtäaikaista ratkaisua kaikkiin ongelmiin.

Jokin reitti siirtymään on kuitenkin valittava. Koska kyseessä on järjestelmätason muutos, osien sijasta on huomioitava kokonaisuus.

Eri mittarit tarjoavat erilaisia näkökulmia ongelmien seurantaan ja päätöksenteon tueksi. Koska päätöksenteon prosessi ja politiikkatoimien toimeenpano toteutuvat viiveellä ja hajautetusti, tulisi ongelmiin reagoida nopeasti. Päätöksenteko tarvitsee tietoa, mutta täydellisen tiedon uupuessa päätöksiä on tehtävä epävarmuuden vallitessa – pelkkä mittaaminen ei riitä.

 

Heidi Pirtonen työskentelee yliaktuaarina ja ilmiöasiantuntijana Tilastokeskuksen ympäristötilinpidossa.

Sami Hautakangas työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen ympäristötilinpidossa ja on kansallisen IPBES-työryhmän jäsen.

Lähteet

Lesonen, N. ja Pirtonen, H. – Materiaalivirrat, jätteet ja bkt – mitä saamme irti ympäristöstämme?

Sitra – Kiertotalous

Sitra – Kiertotalous on avain luontokadon pysäyttämiseen

Syke – Raaka-aineiden kulutus ja talouden kehitys Suomessa

Tilastokeskus – Kansantalouden materiaalivirrat

Tilastokeskus – Kestävän kehityksen YK-indikaattorit - Agenda2030

Tilastokeskus – Kiertotalousliiketoiminnan indikaattorit

UK Government – Final Report - The Economics of Biodiversity: The Dasgupta Review

VN – Uusi suunta. Ehdotus kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi

Lue samasta aiheesta:

Blogi
6.8.2021
Tuomas Kaariaho

Energiaverotuksen erilaiset veronpalautukset ja tuet johtavat eriäviin verotasoihin eri toimialojen ja erikokoisten yritysten kesken ja heikentävät väistämättä energiaverotuksen ohjausvaikutusta. Suomen tulisikin yhtenäistää ja kehittää energiaverotustaan päästöpohjaisempaan suuntaan. 

Blogi
26.7.2021
Jouni Kotkavuori

Valheiden ja pelon sijaan tarvitaan tietoa ja toivoa. Lauri Hokkasen tilitys Kenen joukoissa seisoin on varoitus ideologian sokaisevuudesta, tiedepokkari Kuinka maailma pelastetaan? herättää huolen lisäksi toiveikkuutta.

Artikkeli
6.7.2021
Sami Hautakangas, Heidi Pirtonen

Tänä päivänä on tunnistettavissa kolme keskeistä globaalia ihmistoiminnan voimistamaa ympäristökriisiä: ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikulutus ja luontokato. Vaikka kaikki kolme ympäristökriisiä ovat globaaleja ongelmia, on niillä myös paikalliset ulottuvuutensa. Ihmisen toiminta on nopeuttanut ympäristömuutoksia niin vakavalla tavalla, ettei muu luonto ehdi reagoimaan.

Blogi
19.5.2021
Tiina Karppinen, Heidi Pirtonen

Kannustamme kuntia ja kuntapäättäjiä seuraamaan omaa materiaalien- ja energiankulutustaan, jätteiden syntyä, suojeltujen luontokohteiden määrää sekä kuntalaisten hyvinvointia. Kiertotalouteen panostava kunta houkuttelee alueelleen myös kiertotalouteen liittyvää liiketoimintaa ja investointeja.

tk-icons