Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Artikkelit vuodelta 2023

25.8.2023
Pertti Taskinen

Kansainvälisen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa tehtiin Euroopan maista viidenneksi eniten etätöitä vuonna 2022. Vertailun kärkisijalla oli Alankomaat. Myös Ruotsi, Norja ja Islanti olivat Suomen edellä. Toisaalta etätyön säännöllisyydessä kärkimaa oli Irlanti ja heti toisena Suomi.

10.8.2023
Tuomo Heikura, Pertti Taskinen

Keskimäärin 168 000 palkansaajaa – eli reilut seitsemän prosenttia palkansaajista – oli vuonna 2022 työviikon aikana sairauden takia poissa töistä, joko osan viikkoa tai koko viikon. Näistä enemmistö oli lyhyitä poissaoloja. Vuoden 2022 työvoimatutkimuksen tietojen perusteella sairauspoissaolot vaihtelevat hyvinkin paljon ammattiryhmittäin.

30.6.2023
Marjut Pietiläinen, Joonas Toivola, Minna Wallenius

Vuoden 2022 lopussa Suomessa oli yhteensä 4 323 saman sukupuolen parin muodostamaa perhettä. Näiden perheiden määrä kasvoi edellisvuodesta 303 perheellä. Neljännes saman sukupuolen parien perheistä oli lapsiperheitä. Perhetilaston mukaan 1 807 lasta kasvaa sateenkaariperheissä. Vaikka osa kirjosta jää yhä piiloon, on sateenkaariperheiden näkyvyys lakimuutosten myötä parantunut.

30.6.2023
Tarja Baumgartner, Meri Raijas

Muutoksen suuruuteen on voinut vaikuttaa moni samanaikainen tekijä pandemiasta työvoima­tutkimuksen sisältö- ja menetelmä­muutokseen. Eri mittarit kertovat kuitenkin samansuuntaisesta myönteisestä kehityksestä. 

29.6.2023
Anna Pärnänen

Reilulle neljännekselle alustatyötä tekevistä se on päätyö. Yli puolelle kyse on täydentävästä tai satunnaisesta työstä. Vain 7 prosenttia teki alustatyötä siksi, ettei muuta työtä ollut saatavilla. Tuore kysely antaa yllättävän myönteisen kuvan alusta­työntekijöiden autonomiasta. Valtaosa kokee voivansa kontrolloida työtehtäviään ja -aikojaan. 

29.6.2023
Hanna Sutela

Alustatyöstä puhutaan monin eri määritelmin. Tämä hankaloittaa niin ilmiön mittaamista kuin siitä käytävää keskustelua. Tilastokeskus osallistui vuonna 2022 toteutettuun Eurostatin koordinoimaan pilottitutkimukseen, jossa pyrittiin mittaamaan alustatyön yleisyyttä. Mitä ja miten kysyä alustatyöstä? Entä mitä alustatyö oikeastaan on ja mitä se ei ole? Hanna Sutela avaa artikkelissaan Tilastokeskuksen tiedonkeruuta ja tehtyjä linjauksia.

9.6.2023
Kimmo Haapakangas, Markus Kaakinen

Ryöstöistä ja pahoinpitelyistä epäillyt ovat vuodesta 2019 alkaen jälleen lisääntyneet kaikissa alle 21-vuotiaiden ikäryhmissä. Alle 15-vuotiailla vakavien rikosten osuus on kasvanut. Nuorten ryhmissä tekemät väkivaltarikokset ovat olleet jonkin verran yleisempiä pääkaupunkiseudulla, mutta laajemmin nuorten rikosten taustalla ei ole havaittavissa aiempaa suurempia ryhmiä taikka siihen viittaavaa systemaattista muutosta.  

2.2.2023
Pasi Piela

30–39-vuotiaiden koulutustason muutos vaihtelee alueittain merkittävästi, paikoin dramaattisesti. Koko maan tasolla koulutustaso on kolmekymppisten ikäryhmässä silti heikentynyt vuosien 2011–2021 välillä huomattavasti. Vaikka alueellisesti on syytä kiinnittää huomio kehitykseen aina kuntien osa-alueille asti, vaativat laaja-alaisemmat ratkaisut kansallisia toimia.

tk-icons