Viennin kilohinta polkee paikallaan noin 1,70–1,80 euron tuntumassa. Pari vuotta sitten kirjoitin Tieto&trendit-blogissa viennin jalostusasteesta. Päivitin nyt luvut muutamalla vuodella eteenpäin, ja kehityskuva näyttää edelleen samanlaiselta: reaalinen viennin kilohinta saavutti huippunsa vuonna 2008 – runsaat 2 euroa vuoden 2014 hinnoin.
Viennin jalostusaste saadaan Tilastokeskuksen kansantalouden materiaalivirrat -tilastosta jakamalla kiinteähintainen viennin arvo viennin määrällä tonneissa laskettuna. Tuloksena on viennin kilohinta. Mukana on myös palvelujen vienti, jossa ainetta ei viedä lainkaan.
Lähde: Kansantalouden materiaalivirrat, kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus
Kun viennin kilohinta ei nyt ota noustakseen, monet kaipailevat itsenäisen markan ja devalvaatioiden aikoja: 70–80-luvuilla viennin reaalinen kilohinta polki paikallaan noin eurossa. Elektroniikkateollisuuden nousu ja muukin viennin monipuolistuminen EU-jäsenyyden jälkeen nosti viennin jalostusastetta nopeasti. Nytkään ei ole vielä sentään pudottu aivan 90-luvun alun tasolle.
Devalvaatiosyklien Suomi tuotti bulkkitavaraa. Tärkeintä oli pystyä tuottamaan halvemmalla kuin muut. Tämä oli mahdollista tehokkaiden ja kalliiden tehtaiden ja koneiden avulla sekä halvan raaka-aineen, energian ja työvoiman avulla. Kotimaiset panokset pidettiin ulkomaan valuutoissa mitattuna halpoina devalvaatioiden avulla, joita tehtiin aina tarvittaessa, mutta jälkikäteen katsottuna säännöllisesti.
Palaammeko vanhaan euron kilohinnan Suomeen vai pystymmekö hyödyntämään hyvin koulutetun työvoimamme voimavarat ja luomaan samanlaisia uusia arvokkaita tuotteita, jollaisia matkapuhelimet olivat vuosituhannen vaihteessa?
Yksi hallituksen kärkihankkeista on biotalous. Vuonna 2013 biotalouden osuus bruttokansantuotteesta oli 12 prosenttia.
Biotaloudella tarkoitetaan kaikkea toimintaa, joka perustuu kotimaisiin uusiutuviin luonnonvaroihin. Mukaan on otettu seuraavia toimintoja: maatalous, elintarviketeollisuus, metsätalous, metsäteollisuus, lääketeollisuus, osa rakentamisesta ja kemian teollisuudesta, uusiutuvan energian tuotanto, veden puhdistus ja jakelu, luontomatkailu sekä metsästys ja kalastus. Luontomatkailun lisäksi muita palveluja ei ole otettu mukaan.
Suomen kansallisen biotalousstrategian ”tavoitteena on luoda uutta talouskasvua ja uusia työpaikkoja biotalouden liiketoiminnan kasvulla sekä korkean arvonlisän tuotteilla ja palveluilla, turvaten samalla luonnon ekosysteemien toimintaedellytykset.”
Tavoitteena on luoda 100 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä. Tavoite on erittäin haastava. Biotalouden työpaikat ovat tällä vuosituhannella vähentyneet 356 000:sta 284 000:een. Jo suunnan muuttaminen on kovan työn takana.
Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus
Mitä voisivat biotalouden uudet korkean arvonlisän tuotteet olla? Luonnonvarakeskuksen tilastojohtaja Johanna Laiho-Kauranne visioi niitä englanninkielisessä blogissaan.
Tuotteet voisivat esimerkiksi liittyä elämyksiin ja virkistykseen, joita luodaan luontomatkailun, ruuan ja taiteen avulla. Puutuotteissa voisimme keskittyä huipputason muotoiluun. Puurakentamisen lisäämisestä on puhuttu ja tehty kokeiluja. Lääketeollisuudessa ja kemian teollisuudessa on hyviä mahdollisuuksia. Lääketeollisuuden kiinteähintainen arvonlisäys kasvoi vuodesta 2000 vuoteen 2013 yli kaksinkertaiseksi.
Biotaloudesta kuitenkin yli puolet muodostuu maataloudesta, elintarviketeollisuudesta, metsätaloudesta ja massa- ja paperiteollisuudesta. Niiden uudistuminen saattaa olla hidasta. Elintarviketeollisuuden pitäisi kaiken lisäksi löytää Venäjän markkinoiden tilalle uudet vientimarkkinat. Hallitus on tukemassa biotaloutta 300 miljoonalla eurolla, josta ainakin sadan miljoonan on kerrottu menevän maataloudelle.
Tukiin perustuvan elinkeinopolitiikan ongelma on tunnetusti se, että se saattaa yhtä hyvin hidastaa kuin nopeuttaa uudistumista ja rakennemuutosta.
Kiinan kanssa kauppaa käyvien suomalaisyritysten määrä on moninkertainen verrattuna Venäjän-kauppaa tehneisiin yrityksiin. Kiina on Suomen neljänneksi tärkein tuontimaa. Etenkin metalliteollisuus hyödyntää viennissään paljon kiinalaisia tuontipanoksia.
Koronan vaikutuksia ei yrityksissä nähty erityisen merkittävinä Globaalit arvoketjut ja toimintojen ulkoistaminen -tiedonkeruun mukaan. Pääosin vaikutukset koettiin vähäisiksi tai olemattomiksi. Eroja ilmaantui, kun tarkastelua rajoitettiin yritysten ominaisuuksien, kuten toimialan, mukaan.
Vuonna 2019 koko talouden bruttoviennistä 38 prosenttia oli ulkomailla tuotettua arvoa. Arvonlisään pohjautuvien vientilukujen tarkastelu auttaa tunnistamaan tuontiriippuvaisia toimialoja ja lisää ymmärrystä viennin kerryttämistä tuloista Suomen taloudelle.
Miten tavaroiden ja palvelujen vienti on kehittynyt kooltaan, omistustaustoiltaan tai henkilöstöltään erilaisissa yrityksissä? Tilastokeskuksen yritysaineistoilla ja Tullin ulkomaankauppatiedoilla päästään pureutumaan aiempaa syvemmälle poikkeusajan haasteisiin vientiyrityksissä. Vertailemme eri tietolähteiden ja määritelmien vaikutusta tilannekuvaan.
Erilaiset ulkomaankauppaluvut hämmentävät. Jos erojen suuruus Tilastokeskuksen ja Tullin luvuissa vakiintuu pidemmäksi ajaksi, kyse voi olla muutoksesta globaalin tuotannon rakenteessa.
Kansainväliset tuotantoketjut ovat jo pitkään olleet tuotannon standardi. Yritykset hankkivat komponentteja ja osaamista ympäri maailman. Vaikka globaalit arvoketjut ovat käytännössä jo tuttuja, niiden kattavaan tilastolliseen kuvaamiseen on vielä pitkä matka. Tilastokeskus ja OECD ovat yhdessä ottaneet suuren askeleen asian edistämiseksi.
Palvelujen viennin osuus Suomen kokonaisviennistä on tuplaantunut parinkymmenen viime vuoden aikana. Viennin pohja on laajentunut ja jalostusarvo sekä kotimaisuusaste noussut. Vienti sisältää nyt enemmän suomalaista työtä, innovaatioita ja raaka-aineita kuin vuosituhannen alussa.
Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan biotaloudesta tai cleantechistä? Mittarit kehityksen tarkastelemiseksi ovat olemassa.
