Uutisia 12.5.2021

Ennakkotietojen mukaan koronaan kuolleista yhdeksän kymmenestä oli yli 70-vuotias vuonna 2020

Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Suomessa joka sadas kuolema oli covid-19-virustaudin aiheuttama. Vuonna 2020 kuolleita oli yhteensä 55 500, joista covid-19-virusinfektioon menehtyi 534 henkeä. Lisäksi covid-19 oli mukana vaikuttamassa 68 henkilön kuolemaan muuna kuin tilaston peruskuolemansyynä.

Nyt julkaistavat luvut ovat ennakollisia ja kuvaavat tilannetta 5.5.2021. Ne tarkentuvat myöhemmin, kun vuoden 2020 kuolintodistukset on saatu Tilastokeskukseen. Kuolintodistuksia puuttuu viime vuodelta vielä yli 2 300.

Covid-19-virusinfektioon kuoli erityisesti ikääntyneitä. Koronaan kuolleista suurin osa, lähes 90 prosenttia oli täyttänyt 70 vuotta, ja joka neljäs oli täyttänyt 90 vuotta. Covid-19-tautiin kuolleiden mediaani-ikä oli 84, kun kaikkien kuolleiden mediaani-ikä oli 81. Covid-19-tautiin kuolleissa ei ollut ennakkotietojen mukaan alle 20-vuotiaita, 20–49-vuotiaita oli kahdeksan, 50–59-vuotiaita oli 17 ja 60–69-vuotiaita oli 35.

Covid-19-koronavirukseen kuolleiden sukupuolijakauma ikäryhmittäin vuonna 2020 *)

Kuvion sisältö löytyy tekstinä sivulta.
*) Ennakkotieto, tilanne 5.5.2021

Vaikka covid-19-tautiin kuoli suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia, alle 70-vuotiaissa miesten osuus oli huomattavasti suurempi. Useampi kuin neljä viidestä alle 70-vuotiaana kuolleesta oli mies.

Covid-19-koronavirukseen kuolleet iän ja sukupuolen mukaan vuonna 2020 (ennakkotieto*)

Ikä Yhteensä Miehet Naiset
Alle 70-v. 60 49 11
70-79 113 75 38
80-89 229 108 121
90- 132 38 94
Yhteensä 534 270 264

*) Ennakkotieto, tilanne 5.5.2021.

Ulkomaalaistaustaisten osuus koronaan kuolleista pieni

Covid-19-virusinfektioon kuolleista 5 prosenttia oli syntyperältään ulkomaalaistaustaisia, kun kaikkien kuolleiden kohdalla ulkomaalaistaustaisten osuus on 2 prosenttia. Alle 70-vuotiaana covid-19-tautiin kuolleista kuitenkin 20 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista ulkomaalaistaustaisia oli vain 4 prosenttia.


Ulkomaalaistaustaisten osuus covid-19-koronavirukseen kuolleista ja kaikista kuolleista ikäryhmittäin vuonna 2020 *)

Kuvion sisältö löytyy tekstinä sivulta. 
*) Ennakkotieto, tilanne 5.5.2021

Covid-19-tautiin kuolleissa korkea-asteen koulutuksen saaneet ovat lievästi yliedustettuina. Covid-19-tautiin kuolleista korkea-asteen koulutuksen saaneita oli 20 prosenttia, kun kaikista kuolleista korkea-asteen koulutuksen oli saanut 17 prosenttia. Alle 70-vuotiaana covid-19-tautiin kuolleiden kohdalla ero on suurempi. Alle 70-vuotiaista covid-19-virusinfektioon kuolleista 27 prosentilla oli korkea-asteen koulutus, kun kaikista alle 70 vuoden iässä kuolleista 20 prosenttia oli korkea-asteen koulutuksen saaneita.

Korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuus covid-19-koronavirukseen kuolleista ja kaikista kuolleista ikäryhmittäin vuonna 2020 *)

Kuvion sisältö löytyy tekstinä sivulta.
*) Ennakkotieto, tilanne 5.5.2021

Kuukausittaisen tilaston mukaan covid-19-virusinfektion aiheuttamat kuolemat ajoittuivat lähinnä kevääseen ja loppuvuoteen. Kesäkuukausina kuolemia oli vain muutamia. Eniten kuolemia oli huhtikuussa, lähes 200, ja toiseksi eniten joulukuussa, yli 140. Joulukuun luku kuitenkin vielä täydentynee, sillä joulukuulta puuttuu yhä 12 prosenttia kuolintodistuksista. 

Kaikki kuolleet ja covid-19-koronavirukseen liittyvät kuolemat kuukausittain vuonna 2020 (ennakkotieto*)

Kuukausi Kuolleita yhteensä Korona tilaston peruskuolemansyy Korona myötävaikuttava kuolemansyy Kuolintodistus puuttuu Tilastokeskuksesta
tammikuu 4 685 0 0 83
helmikuu 4 520 0 0 74
maaliskuu 4 885 21 0 68
huhtikuu 4 870 197 22 95
toukokuu 4 620 86 23 69
kesäkuu 4 353 9 2 83
heinäkuu 4 333 2 0 151
elokuu 4 367 5 1 174
syyskuu 4 502 9 2 312
lokakuu 4 663 14 0 278
marraskuu 4 609 50 5 354
joulukuu 5 063 141 13 616
yhteensä 55 470 534 68 2 357

 *) Ennakkotieto, tilanne 5.5.2021

Tilastokeskuksen ja THL:n koronaluvuilla eri lähde

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteri julkaisee jatkuvasti päivittyvää lukua covid-19-tautiin liittyvistä kuolemista. THL:n tartuntatautirekisterin mukaan vuonna 2020 Suomessa oli yli 600 covid-19-tautiin liittyvää kuolemaa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan covid-19 oli tilaston peruskuolemansyynä 534 kuolemassa ja myötävaikutti 68 kuolemaan. Erot johtuvat eri tietolähteistä.

Tilastonkeskuksen kuolemansyytiedot saadaan lääkäreiden kirjoittamista kuolintodistuksista. THL:n tiedot perustuvat puolestaan tartuntatauti-ilmoituksilla kerättyihin covid-19-tapauksiin sekä väestötietojärjestelmän kuolintietoihin. THL arvioi kuoleman liittyvän koronavirukseen, jos positiivinen covid-19-testinäyte on annettu kuolemaa edeltäneen kuukauden aikana tai jos lääkäri on tehnyt ilmoituksen tartunnan saaneen kuolemasta.

Kuolemansyytilasto on kansainvälisesti vertailukelpoinen

Tilastokeskuksessa lääkärien kirjoittamien kuolintodistusten pohjalta muodostetaan kansainvälisesti vertailukelpoinen kuolemansyytilasto.

Maailman terveysjärjestö (WHO) ohjeistaa lääkäriä kirjoittamaan covid-19:n kuolintodistukselle peruskuolemansyyksi, kun kuolema on suoraan aiheutunut covid-19-tautia aiheuttavasta koronaviruksesta.

Jos covid-19-virusinfektiota sairastanut henkilö on kuollut muuhun tautiin tai vammaan, covid-19 voi olla kuolintodistuksella myötävaikuttavana kuolemansyynä. Kuolintodistuksille myötävaikuttaviksi kuolemansyiksi merkityt covid-19-virusinfektiot eivät lukeudu kuolemansyytilastossa koronan aiheuttamiin kuolemiin.

Vuonna 2020 covid-19-virusinfektio oli mainittu myötävaikuttavana kuolemansyynä 68 kuolintodistuksella. Näistä 68 henkilöstä useimmat olivat monisairaita. Yli 40 prosentin peruskuolemansyynä oli muistisairaus. Melkein joka neljännellä peruskuolemansyynä oli jokin sydän- tai verisuonisairaus ja joka viidennellä syöpä.

Covid-19-tautikuolemien merkitsemiseen on käytössä oma koodinsa laboratoriovarmennetuille (ICD10:n koodi U07.1) ja laboratoriovarmentamattomille tapauksille (ICD10:n koodi U07.2). WHO:n ohjeiden mukaan tilastossa covid-19-kuolemiin lasketaan mukaan niin laboratoriovarmennetut kuin varmentamattomatkin kuolemat.

Suurin osa kuolintodistuksille merkityistä covid-19-virusinfektion aiheuttamista kuolemista on laboratoriovarmennettuja. Vuonna 2020 laboratoriovarmentamattomia covid-19-virusinfektion aiheuttamia kuolemia oli 31. Kaikki nämä kuolintodistukset on kirjoitettu epidemian alkuvaiheessa, jolloin testaus oli vasta käynnistymässä. Kesäkuun 2020 jälkeen koodia U07.2 ei ole esiintynyt kuolintodistuksilla peruskuolemansyynä.

Tiedot muista kuolemansyistä julkaistaan loppuvuodesta

Aineiston keskeneräisyyden vuoksi muista vuoden 2020 kuolemansyistä ei ole mahdollista julkaista vielä tietoja.

Lain mukaan lääkäreillä on kolme kuukautta aikaa henkilön kuolemasta kirjoittaa kuolintodistus. Käytännössä kuolintodistuksia ei kuitenkaan pystytä aina laatimaan ajallaan. Lääkärit postittavat valmiit kuolintodistukset THL:n oikeuslääkärin tarkastettavaksi ja hyväksytyt kuolintodistukset lähetetään postilla Tilastokeskukseen. Kuolintodistukset ovat vielä 80 prosenttisesti paperilla. 

Vuoden 2020 tilastoaineiston muodostaminen on parhaillaan käynnissä Tilastokeskuksessa ja kuolemansyytilasto julkaistaan kokonaisuudessaan loppuvuonna. 

Lisätietoja: kuolemansyyt@stat.fi