Julkaistu: 19.10.2023

Kokeellisen pikaestimaatin mukaan tuotanto laski 0,6 prosenttia edellisestä neljänneksestä

Tilastokeskuksen kokeellisen tilaston mukaan vuoden 2023 kolmannen neljänneksen kausitasoitettu tuotanto laski 0,6 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kolmannen neljänneksen työpäiväkorjattu vuosimuutos oli -0,4 prosenttia. Neljännesvuositason tiedot perustuvat tuotannon suhdannekuvaajan syyskuun estimaattiin, jonka mukaan kausitasoitettu tuotanto laski syyskuussa 0,3 prosenttia elokuuhun verrattuna.

Viimeisimmän virallisen tuotannon suhdannekuvaajan julkistuksen mukaan työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi elokuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta.

Tämä kokeellinen pikaestimaatti pohjautuu ensimmäisiin saatavilla oleviin, epätäydellisesti kertyneisiin yritysten liikevaihtotietoihin, joiden pohjalta koneoppimisalgoritmit yrittävät ennakoida tuotannon suhdannekuvaajan seuraavaa julkaistavaa lukemaa.

Pikaestimaatin laskennassa käytetään pääaineistona Tilastokeskuksen kuukausittain keräämää myyntitiedustelun aineistoa, jossa on mukana noin 2 000 teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palveluiden merkittävintä yritystä. Estimaatti lasketaan historiallisesti parhaiten suoriutuneiden mallien ennusteiden keskiarvona, mikä saattaa johtaa yli- tai aliarviointiin, jos osa malleista ei toimi optimaalisesti talouden poikkeustilanteessa tai käännepisteessä. Nämä yksityiskohdat voivat vaikuttaa pikaestimaatin mahdollisuuksiin kuvata talouden todellista kehitystä varsinkin tilanteessa, joka vaikuttaa huomattavasti pienemmän kokoluokan yrityksiin.

Jatkossa tuotantoa kuvaavan pikaestimaatin tietoja päivitetään 18-20 päivää tilastoitavan kuukauden päättymisen jälkeen ja vastaavia ennakollisia neljännesvuositilinpidon lukuja 18-20 päivää tilastoitavan neljänneksen päättymisestä.

Kuvio 1: Tuotannon työpäiväkorjattu muutos edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta, % 2021M09-2023M09*

Palkkikuvio tuotannon työpäiväkorjatusta vuosimuutoksesta kuukausittain syyskuusta 2021 syyskuulle 2023. Syyskuussa 2023 tuotannon työpäiväkorjattu vuosimuutos oli -0,5 prosenttia. Kuvion sisältämät luvut ovat saatavana taulukosta 11mw sivun alalaidan taulukot-linkin takaa.

Kuvio 2: Bruttokansantuote, volyymisarja vuosineljänneksittäin, viitevuosi 2015 (milj. euroa) 2016Q3-2023Q3*

Viivakuvio bruttokansantuotteen volyymisarjasta vuosineljänneksittäin vuoden 2016 kolmannelta neljännekseltä vuoden 2023 kolmannelle neljännekselle. Bruttokansantuotteen volyymisarja on pääsääntöisesti ollut kasvussa ajanjaksolla lukuun ottamatta vuoden 2020 pudotusta. Kuvion sisältämät luvut ovat saatavana taulukosta 11mx sivun alalaidan taulukot-linkin takaa.

Kuvio 3: Ennustevirheet - Tuotannon suhdannekuvaajan vuosimuutokset (t|45 vs. t|16 estimaatti) alkuperäiset sarjat 2016M08-2023M08

Viivakuvio koko talouden pikaestimaatin ennustevirheistä vuosimuutoksella mitattuna kuukausittain elokuulta 2016 elokuulle 2023. Kuvion sisältämät luvut ovat saatavana taulukosta 11nf sivun alalaidan taulukot-linkin takaa.

 

Lisätietoja: yliaktuaari Antti Kosunen 029 551 3613

Vastaava osastopäällikkö Katri Kaaja

Taulukot