Tiedote 15.8.2012

Tilastokeskus tutkii aikuisten opiskelua

Elokuussa käynnistyy Tilastokeskuksen Aikuiskoulutustutkimus 2012, joka on laaja selvitys suomalaisten aikuisten peruskoulun jälkeisestä koulutuksesta ja oppimisesta. Tutkimusta varten Tilastokeskus haastattelee runsaat 6 000 iältään 18–69-vuotiasta suomalaista. Haastattelut tehdään vuoden 2012 loppuun mennessä.

Tutkimuksessa selvitetään aikuisten kouluttautumista, koulutustarpeita tai -toiveita ja mielipiteitä koulutuksesta yleensä. Lisäksi kartoitetaan tietotekniikka- ja kielitaitoja sekä erilaiseen vapaa-ajan toimintaan osallistumista.

– Olemme kiinnostuneita kaikesta ammatillisesta tai vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvästä opiskelusta. Vaikka tutkimukseen valittu ei olisi osallistunut koulutukseen, on sekin kokonaisuuden kannalta tärkeä tieto, muistuttaa yliaktuaari Helena Niemi Tilastokeskuksesta.

Tiedonkeruusta vastaa Tilastokeskuksen oma, koko maan kattava haastattelijaverkosto. Kaikki tiedot käsitellään luottamuksellisesti eikä yksittäisen vastaajan tietoja voi erottaa tilastoina julkaistuista tuloksista.

Aikuiskoulutustutkimus osa eurooppalaista tutkimusprojektia

Aikuiskoulutustutkimus on osa EU:n tilastoviraston Eurostatin Adult Education Survey -projektia, ja se tehdään 32:ssa Euroopan maassa. Suomessa tutkimus toteutetaan Tilastokeskuksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteishankkeena. Aikuiskoulutustutkimusta on tehty Suomessa vuodesta 1980 lähtien noin viiden vuoden välein.

– Tutkimustulosten avulla voidaan seurata koulutuksessa tapahtuneita muutoksia yli 30 vuoden ajalta, ja myös verrata aikuiskoulutusta eri Euroopan maissa, toteaa Helena Niemi.

Suomessa tutkimusaineistoa käytetään esimerkiksi koulutuspolitiikan suunnittelun ja päätöksenteon pohjana. Kansainvälisellä tasolla tuloksia hyödynnetään muun muassa EU:n elinikäisen oppimisen tavoitteiden asettamisessa ja toteutumisen seurannassa.

Ensimmäiset tutkimustulokset julkaistaan Tilastokeskuksen verkkosivuilla vuonna 2013.

Lisätietoja: Helena Niemi 09 1734 2488

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Aikuiskoulutustutkimus

Aikuiskoulutustutkimuksen tiedonkeruusivut

Liite: Aikuiskoulutustutkimus 2012:n haastateltavien määrä maakunnittain (pdf, 56 kt, 1 s.)