Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Kaksoiskansalaiset rikos­tilastoissa

25.1.2019
Twitterissä: @kimmohaapakan

Viime aikoina on ollut esillä ehdotus, että törkeistä seksuaali­rikoksista tuomitulta otettaisiin Suomen kansalaisuus pois. Tilastojen perusteella seksuaali­rikoksista epäiltyjä tai tuomittuja kaksois­kansalaisia on melko vähän.

Vuosina 2013–2017 seksuaali­rikoksiin syylliseksi epäiltiin yhteensä 229 kaksois­kansalaista. Suomen väestössä kaksois­kansalaisia oli vuonna 2013 noin 79 000 ja vuonna 2017 noin 117 000. (Kuvio 1)

Kuvio 1. Kaksoiskansalaiset Suomessa
Lähde: Tilastokeskus, Väestö­rakenne

Seksuaalirikoksiin syylliseksi epäillyt kaksois­kansalaiset ovat siis hyvin pieni osa kaikista kaksois­kansalaisista. Vuonna 2017 seksuaali­rikoksista epäiltiin 51 kaksois­kansalaista, mikä on 0,04 prosenttia kaikista kaksois­kansalaisista. Suomen kansalaisilla vastaava osuus on 0,02 prosenttia.

Seksuaalirikoksilla viitataan rikos­lain 20. luvun tarkoittamiin rikoksiin. Tarkastelussa on huomioitu henkilö vain kerran per vuosi. Syylliseksi epäillyt lasketaan poliisin selvittämäksi merkitsemistä rikoksista. Epäily ei välttämättä johda syytteeseen tai tuomioon.  

Tarkasteluun eivät kuulu sellaiset kaksois­kansalaiset, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden syntyessään.

Pitää myös huomioida, että kaikki Suomen kansalaisuuden saaneet eivät säilytä alku­peräistä kansalaisuuttaan. Tällöin he eivät ole kaksois­kansalaisia.

Epäiltyjen joukossa suurimpia kansalaisuus­ryhmiä ovat Venäjä, Afganistan ja Iran. Normaalisti rikos­tilastoissa kaksois­kansalaiset tilastoidaan Suomen kansalaisiksi. (Taulukko 1)

Samalla tarkastelu­jaksolla seksuaali­rikoksista tuomittuja kaksois­kansalaisia oli yhteensä 88. Henkilö on jälleen huomioitu vain kerran vuodessa. Eniten tuomioita oli venäläisillä ja iranilaisilla.

Taulukko 1. Seksuaalirikoksiin syylliseksi epäillyt ja niistä tuomitut kaksois­kansalaiset vuosina 2013 – 2017
   Epäillyt  Tuomitut
Yhteensä 229 88
Venäjä 38 19
Afganistan 22 4
Iran 22 10
Somalia 17 5
Turkki 17 5
Irak 12 2
Kolumbia 11 3
Vietnam 9 4
Entinen Serbia ja Montenegro  7 4
Viro 6 4
Muut 68 28

Lähde: Tilastokeskus, Rikos- ja pakkokeino­tilasto, Syytetyt-, tuomitut ja rangaistukset tilasto.

Rikokset joista enimmäis­rangaistus on vähintään vuosi vankeutta

Vuonna 2017 oli yhteensä 1 200 kaksois­kansalaista epäiltynä rikoksesta, josta voidaan tuomita yli vuosi vankeutta. Vuonna 2016 vastaaviin rikoksiin oli 1 400 epäiltyä. Yli neljännes oli syyllistynyt petoksiin. Seuraavaksi eniten oli pahoin­pitelyitä.

Kaikkiaan vuonna 2017 tämän tyyppisistä rikoksista epäiltiin 45 300 henkilöä, joten kaksois­kansalaisten osuus näistä on 2,6 prosenttia.

Vuonna 2017 tuomittiin vajaa 700 kaksois­kansalaista rikoksista, joista voidaan tuomita yli vuosi vankeutta. Myös tuomituissa suurimmat rikos­ryhmät olivat pahoin­pitelyt ja petokset. (Taulukko 2)

Taulukko 2. Törkeistä rikoksista epäillyt ja tuomitut kaksois­kansalaiset 2017
   Epäillyt  Tuomitut
Yhteensä 1 231 675
Venäjä 297 174
Iran 110 72
Somalia 106 50
Irak 103 49
Turkki 77 33
Viro 48 25
Afganistan 47 26
Thaimaa 30 14
Ruotsi 27 16
Marokko 26 13
Kongo (Kongo-Kinshasa) 23 8
Vietnam 22 21
Entinen Serbia ja Montenegro  21 17
Muut 294 157

Lähde: Tilasto­keskus, Rikos- ja pakkokeino­tilasto, Syytetyt-, tuomitut ja rangaistukset tilasto

Epäiltyjä kaksois­kansalaisia oli väestön kaksois­kansalaisista noin 1 prosentti ja tuomituista 0,6 prosenttia. Koko Suomen väestöstä kaksois­kansalaisia oli vuonna 2017 hieman yli 2 prosenttia.

 

Kirjoittaja on yliaktuaari Tilasto­­keskuksen väestö- ja elinolot -yksikössä ja vastaa rikos- ja pakkokeino­­tilastosta.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
16.4.2021
Kimmo Haapakangas, Salla-Tuulia Tuominiemi

Kuinka monta tuomiota Suomessa annettiin taskuvarkaudesta vuonna 2019? Entä myymälävarkaudesta? Tietoja on aiemmin ollut saatavilla vain joiltain osin rikosilmoitusten ja syylliseksi epäiltyjen osalta. Nyt Tilastokeskuksessa on kokeiltu koneoppimista varkausrikosten luokittelemisessa. Tuloksissa yllättää ainakin polttoainevarkauksien suuri määrä.

tk-icons