Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Vuonna 2016 ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla aloitti eniten yrityksiä

Aloittaneet yritykset 2016

Vuonna 2016 Suomessa aloitti 28 533 uutta yritystä toimintansa. Aloittaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 7,6 prosenttia. Vuoteen 2015 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi 223 yrityksellä.

Eniten uusia yrityksiä aloitti ammatillisen, tieteellisen sekä teknillisen toiminnan toimialalla, jossa toimintansa aloitti 4 602 uutta yritystä eli 16,1 prosenttia kaikista vuonna 2016 aloittaneista yrityksistä. Kaupan toimialalla aloitti 4 470 (15,7%) ja rakentamisen toimialalla 3 752 (13,1) yritystä. Vuoteen 2015 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Informaation ja viestinnän toimialalla (113) ja väheni eniten kaupan toimialalla (-98).

Maakunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 2016 eniten yrityksiä aloitti Uudellamaalla (10 943). Seuraavaksi eniten yrityksiä aloitti Varsinais-Suomessa (2 538) ja Pirkanmaalla (2 486). Suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä aloitti Uudellamaalla (8,9%), Pohjois-Pohjanmaalla (7,5%) ja Pirkanmaalla (7,4%). Vuoteen 2015 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Uudellamaalla (262) ja väheni eniten Pohjanmaalla (-92).

Seutukunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 2016 eniten uusia yrityksiä syntyi Helsingin seutukuntaan (10 272). Seuraavaksi eniten Tampereen (2 024), Turun (1 721) ja Oulun (1 031) seutukuntiin. Suhteessa yrityskantaan eniten uusia yrityksiä aloitti Helsingin (9,1%), Oulun (8,6%) ja Rovaniemen (8.6%) seutukunnissa. Vuoteen 2015 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Helsingin seutukunnassa (214) ja väheni eniten Kotka-Haminan seutukunnassa (-43) ja Jakobstadsregionen seutukunnassa (-43).

Kunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 2016 eniten uusia yrityksiä aloitti Helsingissä (5 619), Espoossa (1 576), Tampereella (1 227), Vantaalla (1 158) ja Turussa (1 057). Vuoteen 2015 verrattuna uusien yritysten määrä lisääntyi eniten Helsingissä (125) ja Lahdessa (103), ja väheni eniten Vihdissä (-47) ja Vaasassa (-36).

Oikeudellisen muodon mukaan tarkasteltuna vuonna 2016 toimintansa aloitti 13 577 liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja 12 558 osakeyhtiötä. Aloittaneista yrityksistä 47,6 prosenttia oli oikeudelliselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä ja 44,0 prosenttia osakeyhtiöitä. Osakeyhtiöiden perustaminen lisääntyi verrattuna edelliseen vuoteen.

Lopettaneet yritykset 2016

Vuonna 2016 Suomessa lopetti 24 870 yritystä toimintansa. Lopettaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 6,6 prosenttia. Vuoteen 2015 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä väheni 169 yrityksellä.

Toimialoittaisen tarkastelun perusteella eniten yrityksiä lopetti kaupan toimialalla, jossa toimintansa lopetti 4 693 yritystä eli 18,9 prosenttia kaikista vuonna 2016 lopettaneista yrityksistä. Ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla lopetti 3 633 (14,6%) ja rakentamisen toimialalla 3 563 (14,3) yritystä. Vuoteen 2015 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten teollisuuden toimialalla (72) ja väheni eniten ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla (-140).

Maakunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 2016 eniten yrityksiä lopetti Uudellamaalla (8 971). Seuraavaksi eniten yrityksiä lopetti Pirkanmaalla (2 194) ja Varsinais-Suomessa (2 151). Suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä lopetti Uudellamaalla (7,2%), Etelä-Karjalassa (6,7%) ja Kanta-Hämeessä (6,7%). Vuoteen 2015 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten Satakunnassa (66) ja väheni eniten Pirkanmaalla (-181).

Seutukunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 2016 eniten yrityksiä lopetettiin Helsingin seutukunnassa (8 418). Seuraavaksi eniten Tampereen (1 752), Turun (1 429), Oulun (847) ja Lahden (801) seutukunnissa. Suhteessa yrityskantaan eniten yrityksiä lopetti Koillis-Savon seutukunnassa (9,5%). Vuoteen 2015 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten Porin seutukunnassa (79) ja väheni eniten Tampereen seutukunnassa (-112).

Kunnittaisen tarkastelun perusteella vuonna 2016 eniten yrityksiä lopetti Helsingissä (4 568), Espoossa (1 204), Tampereella (1 016), Vantaalla (918) ja Turussa (799). Vuoteen 2015 verrattuna lopettaneiden yritysten määrä lisääntyi eniten Helsingissä (108 ja väheni eniten Tampereella (-87).

Oikeudellisen muodon mukaan tarkasteltuna vuonna 2016 toimintansa lopetti 13 870 liikkeen- tai ammatinharjoittajayritystä (yhtiömuotona luonnollinen henkilö) ja 8 303 osakeyhtiötä. Lopettaneista yrityksistä 53,4 prosenttia oli oikeudelliselta muodoltaan luonnollisia henkilöitä ja 33,4 prosenttia osakeyhtiöitä.


Lähde: Aloittaneet ja lopettaneet yritykset 2016. Tilastokeskus

Lisätietoja: Marketta Kaskirinne-Salo 029 551 3542, Jyri Järvinen 029 551 3562, rakenne.tilastot@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Sami Saarikivi


Päivitetty 31.10.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Aloittaneet ja lopettaneet yritykset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-0660. 2016, Vuonna 2016 ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla aloitti eniten yrityksiä . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/aly/2016/aly_2016_2017-10-31_kat_001_fi.html