Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 23.5.2007

Asuntoja 2,7 miljoonaa vuonna 2006

Vuoden 2006 lopussa Suomessa oli 2 700 000 asuntoa, joista 45 prosenttia oli yksiöitä tai kaksioita. Asuntokanta sisältää myös tyhjillään ja vailla vakinaisia asukkaita olevat asunnot, joita oli noin 247 000. Nykyisestä asuntokannasta 62 prosenttia on rakennettu 1970-luvulla tai sen jälkeen. Talotyypeittäin tarkasteltuna kerrostaloasunnoista 62 prosenttia, rivitaloasunnoista 91 prosenttia ja erillisistä pientaloasunnoista hieman yli puolet on rakennettu 1970-luvulla tai sen jälkeen.

Vuoden 2006 lopussa oli kerrostaloasuntoja 113 000 enemmän kuin asuntoja erillisissä pientaloissa. Väestöstä kuitenkin vain kolmasosa asuu kerrostaloissa. Tämä selittyy sillä, että asunnot ovat kerrostaloissa pienempiä ja niissä asuu pienempiä perheitä tai asuntokuntia kuin rivi- ja pientaloissa. Kerrostaloasuntojen määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1970. Rivitaloasuntojen määrä on kasvanut yli kymmenkertaiseksi vuodesta 1970, jolloin niitä oli vain 30 000. Vuoden 2006 lopussa rivitaloasuntoja oli jo 372 000.

Asunnot talotyypin mukaan 2006

Talotyyppi Asuntoja
(lkm)
Osuus kaikista asunnoista
(%)
Erilliset pientalot 1 078 277 39,9
Rivi- ja ketjutalot 371 577 13,8
Asuinkerrostalot 1 191 051 44,1
Muu tai tuntematon talotyyppi 59 460 2,2
Asuntoja yhteensä1 2 700 365 100,0
1 Asuntokanta sisältää myös tyhjillään ja vailla vakinaisia asukkaita olevat asunnot,
joita on noin 247 000

Lähde: Asuntokanta 2006. Tilastokeskus

Lisätietoja: Marja Hermiö (09) 1734 3211, Arja Tiihonen (09) 1734 3272,  asuminen.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 23.5.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Asuntokanta [verkkojulkaisu].
2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asu/2006/asu_2006_2007-05-23_tie_001.html