Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 21.6.2007

Energian kokonaiskulutus laski hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 411 000 terajoulea tammi-maaliskuussa 2007, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan vuonna 2006. Sähkön kokonaiskulutus jäi myös 2 prosenttia viime vuoden ensimmäisen neljänneksen kulutusta pienemmäksi. Energiankulutuksen pienentyminen johtui pääasiassa siitä, että alkuvuosi oli edellisvuotta lämpimämpi. Pienentymiseen vaikutti myös se, että teollisuuden tuotanto jäi hiukan edellisvuotista pienemmäksi.

Turpeen kulutus kasvoi 13 prosenttia ja vesivoiman tuotanto 7 prosenttia. Hiilen, johon kuuluviksi lasketaan tässä myös masuuni- ja koksikaasu, kulutus kasvoi 2 prosenttia. Sen sijaan puuperäisten polttoaineiden käyttö laski 10 prosenttia ja maakaasun käyttö 9 prosenttia. Sähkön nettotuonti vähentyi 11 prosenttia. Muun muassa päästöoikeuksien alhainen hinta paransi alkuvuonna turpeen ja kivihiilen kilpailukykyä sähkön ja lämmön tuotannon polttoaineena. Energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt olivat samalla tasolla kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, noin 18 miljoonaa tonnia.

Energian kokonaiskulutus, petajoulea (1 petajoule = 1000 terajoulea)

Lähde: Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2007, 1. vuosineljännes. Tilastokeskus. Tiedot julkaistaan myös kauppa- ja teollisuusministeriön Energiakatsauksessa 2/2007.

Lisätietoja: Saku Slioor, puh. (09) 1734 2685 energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi

Taulukot

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 21.6.2007

Viittausohje:

Tilasto: Energian hankinta, kulutus ja hinnat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3363. 1. vuosineljännes 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ehkh/2007/01/ehkh_2007_01_2007-06-21_tie_001.html