Tämä on arkistosisältöä, jota ei enää päivitetä.

Siirry ajantasaiselle tilastosivulle

Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Kuluttajien luottamus 2022, maaliskuu

Julkaistu: 29.11.2021

Kuluttajien luottamus laskenut hieman – inflaation kiihtyminen havaittu

Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 1,2, kun se lokakuussa oli 2,7 ja syyskuussa 6,0. Viime vuoden marraskuussa luottamusindikaattori sai arvon -4,8. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,7. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–18. marraskuuta 1 029 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä arvio kuluttajan oman talouden nykytilasta oli marraskuussa hyvin valoisa. Lisäksi kuluttajilla ilmeni paljon aikeita ostaa kestotavaroita. Myös odotus omasta taloudesta vuoden kuluttua oli melko valoisa. Arvio Suomen talouden lähikuukausien kehityksestä oli marraskuussa pitkän ajan keskimääräistä vastaava.

Lokakuuhun verrattuna odotukset omasta ja varsinkin Suomen taloudesta heikkenivät marraskuussa. Muut kaksi osatekijää vahvistuivat hieman. Viime vuoden marraskuuhun nähden kaikki osatekijät olivat nyt paremmalla tasolla, varsinkin odotus Suomen taloudesta vuoden kuluttua.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotus yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa pysyi marraskuussa ennallaan ja hyvin valoisana. Suunnilleen sama koski työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien näkemystä omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta kyselyhetkellä. Marraskuussa kuluttajien arviot ja odotukset kuluttajahintojen nousuvauhdista eli inflaatiosta ylittivät jo selvästi pitkän ajan keskiarvonsa.

Kuten jo aiempina kuukausina, oman rahatilanteensa kuluttajat laskivat olevan erinomainen marraskuussa. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle, suotuisana myös lainanotolle, mutta hieman huonona kestotavaroiden ostamiselle. Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan yhä melko paljon tulevina kuukausina.

Marraskuussa kuluttajilla oli asunnon osto- tai rakentamisaikeita edelleen hyvin runsaasti. Lisäksi kodin peruskorjaussuunnitelmia ilmeni erittäin paljon. Moni harkitsi myös auton ostoa seuraavan vuoden aikana. Viime kuukausien tapaan kiinnostusta myös lainanottoon esiintyi marraskuussa huomattavan yleisesti.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Marraskuussa luottamus talouteen oli, kuten tavallista, selvästi vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 8,1). Heikointa luottamus oli tällä kertaa Pohjois-Suomessa (-3,4). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat marraskuussa optimistisimpia (10,0). Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset (-8,2).

Luottamus talouteen vähenee tavallisesti henkilön iän mukana, ja tulojen mukana usko vastaavasti yleensä lisääntyy. Miehet ovat taipuvaisia luottamaan talouteen enemmän kuin naiset. Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista .

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .

Käsitteitä

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua (B2), Suomen talous 12 kuukauden kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen (E1). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajien luottamus 2021, marraskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tara Junes 029 551 3322, kuluttajien.luottamus@stat.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (464,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.11.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. marraskuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.5.2022].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kbar/2021/11/kbar_2021_11_2021-11-29_tie_001_fi.html