Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Siirry suoraan elinkustannusindeksin pistelukutaulukkoon

Julkaistu: 14.5.2009

Inflaatio huhtikuussa 0,8 prosenttia

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli huhtikuussa 0,8 prosenttia. Maaliskuussa se oli 0,9 prosenttia.

Vaikka elintarvikkeiden hinnannousu on nyt keväällä pysähtynyt, suurin osa huhtikuun inflaatiosta johtui kuitenkin niiden kallistumisesta. Vuokrankorotukset ja alkoholijuomien vähittäishintojen, tupakan, ravintola- ja kahvilapalveluiden sekä terveydenhoidon kallistuminen vaikuttivat myös inflaatioon. Kuluttajahintojen nousua hillitsivät huhtikuussa eniten korkojen ja polttonesteiden hintojen lasku. Myös osakehuoneistojen ja kiinteistöjen, käytettyjen henkilöautojen sekä puhelumaksujen halpeneminen viime vuodesta alensi inflaatiota.

Maaliskuusta huhtikuuhun kuluttajahinnat pysyivät keskimäärin ennallaan.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 50 000 hintatietoa 497 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Suomen inflaatiomittarit huhtikuu 2009

  Pisteluku Vuosimuutos Kk-muutos

Kuluttajahintaindeksi
2005=100

108,6

0,8 %

0,0 %

Elinkustannusindeksi
1951:10=100

1 734
   

Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 2005=100

108,8

2,1 %

0,2 %

EMU-maiden inflaatio huhtikuussa ennakkotietojen mukaan 0,6 prosenttia

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan EMU-maiden inflaatio oli huhtikuussa sama kuin maaliskuussa, 0,6 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli huhtikuussa 2,1 prosenttia.

Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja eikä varainsiirto- ja ajoneuvoveroa. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-säädöksin.

Eurostatin arvio EMU-alueen inflaatiosta perustuu jäsenmaiden ennakkotietoihin ja energian hinnankehitykseen. Eurostat julkaisee huhtikuuta koskevat yksityiskohtaiset yhdenmukaistetut kuluttajahintaindeksit 15. toukokuuta.

Lähde: Kuluttajahintaindeksi 2009, huhtikuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Juhani Pekkarinen (09) 1734 3476, Christina Telasuo (09) 1734 3472
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi: Christina Telasuo (09) 1734 3472
kuluttajahintaindeksi@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar

Kuluttajahintaindeksi 2009, huhtikuu (pdf 221,2 kB)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 14.5.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. huhtikuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khi/2009/04/khi_2009_04_2009-05-14_tie_001.html