Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 28.2.2013

Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammikuussa 2013

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammikuussa 2013 pantiin vireille 281 konkurssia, mikä on kolme konkurssia (1,1 %) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä kaikissa konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 800, mikä on puolestaan noin 590 henkilöä (noin 48 %) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Vireille pannut konkurssit tammikuussa 2004–2013

Vireille pannut konkurssit tammikuussa 2004–2013

Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi tammikuussa maa-, metsä- ja kalatalouden sekä muiden palveluiden päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkursseja pantiin vireille muiden palveluiden päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 91 konkurssia, mikä on 14 konkurssia (18,2 %) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Maa-, metsä- ja kalatalouden päätoimialalla pantiin tammikuussa vireille kahdeksan konkurssia, mikä on seitsemän konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Konkurssien määrä väheni teollisuuden, rakentamisen, kuljetuksen ja varastoinnin sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan päätoimialoilla. Lukumäärällisesti eniten konkurssien määrä väheni rakennustoiminnan päätoimialalla. Alalla pantiin tammikuussa vireille 66 konkurssia, mikä on 10 konkurssia (13,2 %) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Konkurssiin haetut yritykset toimialan (TOL 2008) ja henkilökunnan määrän mukaan tammikuussa 2013 ja 2012

Toimiala Konkurssit tammikuussa 2013 Konkurssit tammikuussa 2012 Henkilökunnan määrä tammikuussa 2013 Henkilökunnan määrä tammikuussa 2012
Maa- metsä- ja kalatalous 8 1 59 9
Teollisuus ja kaivostoiminta 28 31 545 190
Rakentaminen 66 76 489 316
Kauppa 49 49 185 178
Kuljetus ja varastointi 18 21 83 113
Majoitus- ja ravitsemistoiminta 19 21 113 74
Muut palvelut 91 77 324 332
Toimiala tuntematon 2 2 2 2
YHTEENSÄ 281 278 1 800 1 214

Lähde: Konkurssit 2013, tammikuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Kimmo Haapakangas 09 1734 3252, Miska Simanainen 09 1734 3788, oikeus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (229,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 28.2.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Konkurssit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4424. tammikuu 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/konk/2013/01/konk_2013_01_2013-02-28_tie_001_fi.html