Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.11.2009

Aloitettujen asuntojen määrän lasku hidastui 3 prosenttiin heinä-syyskuussa

Vuoden 2009 heinä-syyskuussa aloitettiin 6 500 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on vain kolme prosenttia edellisvuotista vähemmän. Pientaloasuntojen määrä väheni, mutta aloitettuja kerrostaloasuntoja oli enemmän kuin viime vuoden heinä-syyskuussa. Aloitettujen asuntojen kuutiomäärän väheneminen hidastui 13 prosenttiin. Kaikkiaan vuoden 2009 heinä-syyskuussa uudisrakennustöitä käynnistettiin 8,4 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on neljänneksen vähemmän kuin vuosi sitten.

Vuoden 2009 tammi-syyskuussa uudisrakennustöitä aloitettiin yhteensä runsaan 22 miljoonan kuutiometrin verran, mikä yli kolmanneksen vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Aloitettujen liike- ja toimistorakennusten samoin kuin teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä oli noin puolet edellisvuotisesta. Uusia asuntoja alettiin rakentaa lähes neljännes vähemmän kuin tammi-syyskuussa vuotta aiemmin.

Aloitetut rakennukset 3. neljännes ja 1.-3. neljännes 2009

  3. nelj. 2009
milj. m3
Muutos, 3. nelj.
2008 - 2009, %
1.-3. nelj. 2009
milj. m3
Muutos,1.-3. nelj.
2008 - 2009, %
Kaikki rakennukset 8,40 -26 22,29 -35
- asuinrakennukset 2,65 -13 6,39 -29
- vapaa-ajan asuinrakennukset 0,32 -16 0,81 -15
- liike- ja toimistorakennukset 1,36 -24 3,47 -47
- julkiset palvelurakennukset 0,53 -50 1,78 -23
- teollisuus- ja varastorakennukset 1,57 -49 4,91 -52
- maatalousrakennukset 1,20 10 3,07 1
- muut rakennukset 0,77 -5 1,86 -11
Asunnot, kpl 6 493 -3 15 485 -23

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista, jotka perustuvat kuntien rakennusvalvontaviranomaisilta kertyneisiin ilmoituksiin rakennusluvanvaraisista rakennushankkeista.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, 3. neljännes 2009. Tilastokeskus

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi.

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Rakennus- ja asuntotuotanto 2009, maaliskuu (pdf 144,4 kB)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 27.11.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. maaliskuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2009/03/ras_2009_03_2009-11-27_tie_001.html