Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3. Yksinhuoltajilla ja yhden hengen talouksilla suurin köyhyysriski

Suhteellinen köyhyysriski on suurin yksinhuoltajilla ja yhden hengen kotitalouksilla, kun pienituloisuutta tarkastellaan kotitalouden elinvaiheen mukaan. Tällaisissa kotitalouksissa asuvista yli 30 prosenttia oli pienituloisia vuonna 2007 (taulukko 5). Yhden hengen kotitalouksista suurin pienituloisuusaste on nuorimmilla, alle 35-vuotiailla sekä vanhimmilla, yli 65-vuotiailla. Myös 35–64-vuotiailla yhden hengen kotitalouksissa elävillä on selvästi keskimääräistä suurempi köyhyysriski. Kahden huoltajan lapsiperheistä pienituloisuusaste on suurin niillä kotitalouksilla, joiden nuorin lapsi on alle 7-vuotias. Nämä kotitaloudet ovat usein työuransa alkuvaiheessa, saavat keskimäärin muita lapsiperheitä vähemmän palkka- ja omaisuustuloja ja elävät enemmän tulonsiirtojen varassa. Vähiten pienituloisia on lapsettomien parien luokassa. Erityisesti 35–64 -vuotiaat lapsettomat pariskunnat ovat keskimääräistä hyvätuloisempia, suhteellista köyhyysriskiä esiintyy vain neljällä prosentilla näissä kotitalouksissa asuvista.

Taulukko 5. Pienituloisuusaste (%) kotitalouden elinvaiheen mukaan

Vuosi 1995   2000   2003   2004   2005   2006   2007  
Yhden hengen talous 20,4 25,5 25,3 27,8 31,4 29,3 30,6
Yhden hengen talous, ikä alle 35 35,5 34,8 38,2 42,4 44,2 40,9 41,5
Yhden hengen talous, ikä 35-64 17,3 24,1 21,0 21,2 24,2 24,5 24,8
Yhden hengen talous, ikä yli 64 12,5 20,2 21,3 25,2 31,0 26,9 30,3
Yksinhuoltajat 8,1 22,3 25,6 26,8 25,4 25,2 32,3
Lapsettomat parit 4,8 5,4 6,0 6,4 6,4 5,9 6,2
Lapsettomat parit, ikä alle 35 12,7 13,5 16,6 15,6 14,8 12,0 11,4
Lapsettomat parit, ikä 35-64 2,7 2,9 2,8 3,6 3,7 3,4 4,0
Lapsettomat parit, ikä yli 64 1,8 3,3 3,3 4,0 5,0 5,6 5,9
Parit joilla lapsia 4,0 8,5 9,4 8,9 7,9 8,7 9,8
Parit, joilla lapsia, kaikki alle 7 v 4,4 11,2 12,5 11,1 11,8 11,0 12,3
Parit, joilla lapsia, nuorin alle 7 v 4,1 9,7 13,5 12,9 9,3 12,1 12,8
Parit, joilla lapsia, nuorin 7-12 v 2.9 5,6 4,9 4,2 3,2 4,5 6,5
Parit, joilla lapsia, nuorin 13-17 v 4,8 5,5 4,1 6,2 6,7 5,3 4,8
Parit, joilla sekä alle että yli 18-v, lapsia 4,6 11,2 8,9 7,9 9,0 10,9 9,4
Muut 3,9 6,0 4,5 6,6 8,5 7,9 8,4
Kaikki kotitaloudet 7,2 11,3 11,5 12,2 12,8 12,5 13,6

Koko väestön suhteellinen pienituloisuusaste on noussut vuodesta 1995 vuoteen 2007 seitsemästä prosentista 13,6 prosenttiin ja pienituloisten henkilöiden määrä samanaikaisesti lähes kaksinkertaistunut. Pienituloisten määrä ja osuus ovat kuitenkin muuttuneet eri tavalla eri elinvaiheessa olevissa kotitalouksissa. Yksinhuoltajakotitalouksissa pienituloisten määrä on lähes nelinkertaistunut, kun samaan aikaan kaikkien yksinhuoltajakotitalouksissa elävien määrä on hieman pudonnut. Koska yksinhuoltajien määrä otoksessa on varsin pieni, ovat tämän ryhmän pienituloisuusasteen yksittäiset vuosimuutokset alttiita satunnaisvaihtelulle. Yksinhuoltajakotitalouksissa asuvien köyhyysriskin pitkän aikavälin kasvava trendi on kuitenkin selkeästi havaittavissa aineistosta.

Vuonna 2007 pienituloisuus kohdistui yli kaksinkertaiseen määrään kahden huoltajan lapsiperheissä asuvia verrattuna vuoteen 1995. Kasvu on ollut suurinta niissä lapsiperheissä, joiden nuorin lapsi on alle 7-vuotias. Lapsettomien parien suhteellinen pienituloisuusaste on tarkasteltavana ajanjaksona kasvanut selvästi keskimääräistä hitaammin.

Pienituloisten yhden hengen kotitalouksien määrä on kasvanut noin 128 000 kotitaloudella vuodesta 1995 ja köyhyysriski kasvanut kymmenellä prosenttiyksiköllä. Merkille pantavaa yhden hengen kotitalouksissa on se, että nuorten pienituloisuusaste on kasvanut keskimääräistä vähemmän ja vanhustalouksien pienituloisuusaste keskimääräistä enemmän samalla kun yksin asuvien ikääntyneiden osuus kaikista kotitalouksista on kasvanut. Näin ollen vuonna 2007 yksin asuvia yli 65-vuotiaita pienituloisia oli jo enemmän kuin alle 35-vuotiaita pienituloisia yhden hengen kotitalouksia. Vielä vuonna 1995 alle 35-vuotiaiden pienituloisten yhden hengen kotitalouksien määrä oli yli kaksinkertainen verrattuna yli 65-vuotiaiden vastaavaan lukuun.

Vaikka lähes 300 000 yhden hengen kotitaloutta kuului pienituloisiin vuonna 2007, on yhden hengen talouksissa asuvien osuus kaikista pienituloisista pienentynyt vuodesta 1995 viidellä prosenttiyksiköllä (taulukko 6). Yhden hengen kotitalouksissa asuvat muodostavat kuitenkin edelleen lukumäärältään suurimman pienituloisten ryhmän. Pienituloisista vajaa neljännes kuului kahden huoltajan lapsiperheisiin. Yksinhuoltajakotitalouksissa elävien osuus kaikista pienituloisista on vuodesta 1995 vuoteen 2007 kasvanut kuudesta prosentista yhteentoista prosenttiin.

Taulukko 6. Pienituloisten rakenne kotitalouden elinvaiheen mukaan

Vuosi 1995   2000   2003   2004   2005   2006   2007  
Yhden hengen talous Pienituloisia 171 565 229 136 230 835 257 702 29 5435 277 083 298 854
% 47 40 39 41 45 43 42
Yhden hengen talous, ikä alle 35 Pienituloisia 77 297 77 523 85 597 97 390 102 850 94 078 94 496
% 21 13 14 15 16 14 13
Yhden hengen talous, ikä 35-64 Pienituloisia 58 077 90 674 78 376 80 742 95 016 98 364 100 048
% 16 16 13 13 14 15 14
Yhden hengen talous, ikä yli 64 Pienituloisia 36 192 60 939 66 862 79 570 97 569 84 641 104 310
% 10 11 11 13 15 13 15
Yksinhuoltajat Pienituloisia 20 809 61 298 63 344 69 958 64 586 66 387 80 110
% 6 11 11 11 10 10 11
Lapsettomat parit Pienituloisia 57 230 70 374 85 744 89 379 91 238 86 704 90 728
% 16 12 15 14 14 13 13
Lapsettomat parit, ikä alle 35 Pienituloisia 36 094 40 053 52 508 48 000 44 278 38 093 36 193
% 10 7 9 8 7 6 5
Lapsettomat parit, ikä 35-64 Pienituloisia 15429 18934 20528 25223 26443 24474 29709
% 4 3 3 4 4 4 4
Lapsettomat parit, ikä yli 64 Pienituloisia 57 08 11 386 12 708 16 156 20 517 24 137 24 826
% 2 2 2 3 3 4 4
Parit joilla lapsia Pienituloisia 74 401 147 475 159 467 150 936 134 592 147 261 165 681
% 21 26 27 24 20 23 23
Parit, joilla lapsia, kaikki alle 7v Pienituloisia 25 405 61 128 64 116 58 849 61 504 56 642 66 897
% 7 11 11 9 9 9 9
Parit, joilla lapsia, nuorin alle 7v Pienituloisia 2 1728 46 081 61 077 56 921 41 811 56 265 57 148
% 6 8 10 9 6 9 8
Parit, joilla lapsia, nuorin 7-12 Pienituloisia 13 663 27 909 25 006 20 518 15 631 20 550 30 848
% 4 5 4 3 2 3 4
Parit, joilla lapsia, nuorin 13-17 Pienituloisia 13 605 12 356 9 267 14 648 15 647 13 803 10 788
% 4 2 2 2 2 2 2
Parit, joilla sekä alle että yli 18-v. lapsia Pienituloisia 14 299 31 430 25 770 21 545 26 615 32 416 28 046
% 4 5 4 3 4 5 4
Muut Pienituloisia 23 439 36 392 25 779 39 573 48 071 41 911 44 959
% 6 6 4 6 7 6 6
Kaikki kotitaloudet Pienituloisia 361 744 576 104 590 938 629 092 660 537 651 762 708 379
% 100 100 100 100 100 100 100

Lähde: Tulonjakotilasto 2007, ennakkotiedot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, Juha Honkkila (09) 1734 3651, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 19.1.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. 2007, 3. Yksinhuoltajilla ja yhden hengen talouksilla suurin köyhyysriski . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2007/tjt_2007_2009-01-19_kat_003_fi.html