Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

4. Pienituloisuuden tarkastelua eri köyhyysrajoilla

Tässä katsauksessa käytetyn määritelmän mukaan pienituloiseksi määritellään henkilö, jonka kotitalouden ekvivalentit tulot ovat alle 60 prosenttia tarkasteluvuoden mediaanituloista . Muuttuja on Eurostatin käyttämä ja kansainvälisesti hyväksytty ja vertailukelpoinen määritelmä. Koska pienituloisuusriskin määritelmä on kuitenkin sopimuksenvarainen, voidaan pienituloisuutta tarkastella myös vaihtoehtoisilla mittareilla ja siten laajentaa pienituloisuudesta saatavaa kokonaiskuvaa.

Pienituloisuusrajana voidaan käyttää muutakin arvoa kuin tulonjakotilastossa käytettyä 60 prosenttia mediaanituloista, esimerkiksi 40, 50 tai 70 prosentin raja-arvoja. Aiemmin Suomessa on ollut yleisesti käytössä määritelmä, jossa pienituloisuusraja asetettiin 50 prosenttiin mediaanituloista. Riippumatta käytetystä pienituloisuusrajasta pienituloisten osuus on kasvanut vuodesta 1995.

Taulukko 7. Pienituloisten lukumäärä ja pienituloisuusaste eri tulorajoilla

Vuosi 1995   2000   2003   2004   2005   2006   2007  
Ekvivalentti tulo alle 40 % mediaanista Lukumäärä 68 364 72 960 100 379 110 783 103 058 107 361 122 334
Pienituloisuusaste 1,4 1,4 2,0 2,1 2,0 2,1 2,3
Ekvivalentti tulo alle 50 % mediaanista Lukumäärä 158 077 230 461 247 734 284 322 296 176 299 111 329 759
Pienituloisuusaste 3,1 4,5 4,8 5,5 5,7 5,8 6,3
Ekvivalentti tulo alle 60 % mediaanista Lukumäärä 361 744 576 104 590 938 629 092 660 537 651 762 708 379
Pienituloisuusaste 7,2 11,3 11,5 12,2 12,8 12,5 13,6
Ekvivalentti tulo alle 70 % mediaanista Lukumäärä 769 558 1 018 568 1 048 200 1 048 257 1 099 052 1 093 478 1 104 151
Pienituloisuusaste 15,2 20,0 20,4 20,3 21,2 21,0 21,1

Tarkastelemalla eri raja-arvoilla laskettujen pienituloisten määrän kehitystä saadaan tietoa myös pienituloisuusrajan lähellä molemmin puolin olevien henkilöiden määrästä (taulukko 7). Eri pienituloisuusrajojen alle jääneiden henkilöiden määriä ja osuuksia tutkimalla voidaan havaita, että 2000-luvulla tulojen jakauma on hajaantunut. Lähellä tässä katsauksessa käytettyä pienituloisuusrajaa (alle 60 % mediaanituloista) olevien henkilöiden lukumäärä on pienentynyt, etenkin välittömästi rajan yläpuolella olevien määrä.

Alle 50 prosenttia mediaanituloista saavat henkilöt ovat luonnollisesti myös tulonjakotilaston määritelmän mukaisesti pienituloisia. Ne henkilöt, jotka ansaitsevat yli 50, mutta alle 60 prosenttia mediaanituloista, ovat pienituloisia, mutta nousisivat melko pienellä tulojen kasvulla pienituloisuusrajan yläpuolelle. Alemmalla, 50 prosentin raja-arvolla määriteltyjen pienituloisten määrä on 2000-luvulla kasvanut hieman nopeammin kuin tulonjakotilastossa käytetty pienituloisten määrä. Näin ollen niiden pienituloisten osuus kaikista pienituloisista, jotka ovat suhteellisen lähellä pienituloisuusrajaa, on pienentynyt.

Myös alle 40 prosentin rajalla määritelty pienituloisuusaste on kasvanut 2000-luvulla nopeammin kuin tulonjakotilaston määritelmän mukainen pienituloisuusaste. Pienituloisten tulojakauma on hieman muuttunut siten, että yhä useamman pienituloisen tulot ovat kauempana pienituloisuusrajasta (kts. kuvio 2). Tosin muutos ei ole ollut kovin suuri ja yli puolilla pienituloisista tulot ovat yli 50 prosenttia mediaanituloista.

Yli 60, mutta alle 70 prosenttia mediaanituloista saavia henkilöitä ei tulonjakotilastossa määritellä pienituloisiksi. Jos taas 70 prosentin raja-arvolla laskettujen pienituloisten määrästä vähennetään tulonjakotilaston pienituloisten määrä, saadaan niiden henkilöiden määrä, jotka eivät ole pienituloisia, mutta joiden tulot ovat suhteellisen lähellä pienituloisuusrajaa. Korkeammalla, 70 prosentin raja-arvolla määriteltyjen pienituloisten määrä on vuodesta 2000 vuoteen 2007 kasvanut tulonjakotilaston määritelmän mukaista pienituloisten määrää hitaammin, vain kahdeksalla prosentilla. Tulonjakotilaston pienituloisten määrä on vastaavana ajankohtana kasvanut 23 prosenttia. Välittömästi pienituloisuusrajan yläpuolella olevien henkilöiden määrä oli vuonna 2007 selvästi pienempi kuin vuonna 2000, ja jopa hieman pienempi kuin vuonna 1995.

Kuvio 2. Pienituloisten rakenne tulotason mukaan vuosina 1990-2007

Kuvio 2. Pienituloisten rakenne tulotason mukaan vuosina 1990-2007

Lähde: Tulonjakotilasto 2007, ennakkotiedot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, Juha Honkkila (09) 1734 3651, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 19.1.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. 2007, 4. Pienituloisuuden tarkastelua eri köyhyysrajoilla . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2007/tjt_2007_2009-01-19_kat_004_fi.html