Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2 Ikä ja pienituloisuus

Pienituloisuus koettelee erityisesti nuoria ja yli 74-vuotiaita. Nuorten ikäryhmien pienituloisuus on muita syvempää: nuoret, alle 35-vuotiaat aikuiset ovat muita useammin pienituloisia myös muilla pienituloisuusrajoilla (40 % ja 50 %) mitattuna, pienituloisten nuorten tulot ovat keskimäärin matalammat ja köyhyyskuilu eli keskitulojen etäisyys pienituloisuusrajasta on suurempi kuin muilla ikäryhmillä. Kaikkein pienituloisimmasta ryhmästä (tulot alle 40 % mediaanista) puolet on 18–34-vuotiaita. 65 vuotta täyttäneet eli eläkeiän saavuttaneet pienituloiset puolestaan ovat valtaosin aivan pienituloisuusrajan tuntumassa, heidän tulonsa ovat paremmat ja köyhyyskuilu pienempi kuin muilla ikäryhmillä. Pienituloisten 65–74-vuotiaiden osuus ikäryhmästään on lisäksi pienempi kuin väestössä keskimäärin, ja osuus on myös laskenut muita ryhmiä enemmän viime vuosina. Myös 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuus on laskenut selvästi.

2.1 Pienituloisuuden yleisyys ikäryhmittäin

Pienituloisuus on yleisintä nuorten ja vanhimpien keskuudessa. Nuorten aikuisten eli 18–24-vuotiaan väestön ja toisaalta vanhimman ikäryhmän, 75 vuotta täyttäneiden henkilöiden pienituloisuusasteet ovat selvästi korkeammat kuin muulla väestöllä (taulukko 1).

Vuosina 2006–2011 koko väestön pienituloisuusaste pysytteli 13 prosentin yläpuolella, mutta vuonna 2012 pienituloisuus väheni selvästi. Vuonna 2015 pienituloisuusasteet laskivat kaikissa ikäryhmissä lukuunottamatta 25–34-vuotiaita, joilla pienituloisuusaste kasvoi 1,2 prosenttiyksikköä. Pienituloisten määrä ikäryhmässä kasvoi 8 000 henkilöllä. 65–74-vuotiailla pienituloisten määrä kasvoi 2 000 henkilöllä, mutta suhteellisesti ottaen ikäryhmän pienituloisuus pysyi ennallaan. Pienituloisuusaste laski merkittävästi 75 vuotta täyttäneillä, joilla se väheni 3,6 prosenttiyksikköä. (Taulukko 1; ks. myös tietokantataulukko 5a .)

Taulukko 1. Pienituloisuusasteet henkilön iän mukaan vuosina 1995–2015, prosenttia, sekä pienituloisten lukumäärä vuonna 2015

  1995 2000 2007 2010 2014 2015 Pienituloisia vuonna 2015
0–17 v 4,3 8,7 12,1 11,8 10,0 9,4 101 000
18–24 v 20,9 20,0 26,3 26,4 29,7 26,5 117 000
25–34 v 4,9 7,4 8,8 11,4 12,8 14,0 96 000
35–49 v 5,7 8,1 9,5 9,5 8,4 7,6 76 000
50–64 v 6,9 8,0 10,2 11,4 9,8 9,7 106 000
65–74 v 9,3 11,4 16,5 12,8 8,1 8,1 51 000
75 vuotta täyttäneet 15,6 23,0 30,7 26,8 22,2 18,6 86 000
Kaikki henkilöt 7,6 10,4 13,8 13,7 12,5 11,7 634 000

2.2 Pienituloisuuden rakenne iän mukaan

Pienituloinen osa väestöä poikkeaa taustatekijöiltään koko väestöstä. Lisäksi väestöryhmät asettuvat eri kohtiin pienituloisten tulojakaumalla. Iän mukaan tarkasteltuna pienituloisten joukossa on väestöosuuteensa nähden suhteellisen paljon nuoria, 18–24-vuotiaita sekä 75 vuotta täyttäneitä. 18–24-vuotiaita henkilöitä on koko väestöstä hieman yli kahdeksan prosenttia, mutta pienituloisista heitä on noin 18 prosenttia. Iäkkäiden 75 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä on 8,6 prosenttia, mutta pienituloisista heidän osuutensa on vajaat 14 prosenttia.

Ikärakenne kuitenkin poikkeaa eri kohdissa pienituloisten tulojakaumaa. Kaikkein pienituloisimpien (tulot alle 40 % mediaanista) joukko on selvästi nuorempaa kuin juuri pienituloisuusrajan alla (50–59 % mediaanista) olevien joukko. Pienituloisimmista 55 prosenttia on 18–34-vuotiaita, ja 65 vuotta täyttäneitä on vain kolmisen prosenttia. Pienituloisuusrajan tuntumassa olevista puolestaan noin 30 prosenttia on 65 vuotta täyttäneitä. (Kuvio 6.)

Kuvio 6. Koko väestön ja pienituloisen väestön rakenne iän mukaan vuonna 2015

Kuvio 6. Koko väestön ja pienituloisen väestön rakenne iän mukaan vuonna 2015

Ikäryhmittäiset erot sijoittumisessa pienituloisuusjakaumalle näkyvät myös pienituloisten tulotarkasteluissa. Pienituloisten mediaanitulot ovat 18–24-vuotiailla noin 10 710 euroa vuodessa ja 65–74-vuotiailla 13 030 euroa. Vuonna 2015 pienituloisilta nuorilta puuttui keskimäärin 25 prosenttia tuloista, joilla he olisivat nousseet pienituloisuusrajalle, 65–74-vuotiailta taas reilut 8 prosenttia. (Taulukko 2.)

Taulukko 2. Pienituloisten mediaanitulo ja sen etäisyys pienituloisuusrajasta (köyhyyskuilu) iän mukaan vuonna 2015

  Pienituloisten mediaanitulo, € Köyhyyskuilu, %
Kaikki 12 240 13,9
0–17 12 270 13,8
18–24 10 710 24,7
25–34 11 800 17,0
35–49 12 210 14,2
50–64 12 320 13,4
65–74 13 030 8,4
75+ 12 930 9,1

2.3 Lasten pienituloisuusaste 9,4 prosenttia vuonna 2015

Alle 18-vuotiaiden pienituloisuuteen alettiin kiinnittää huomiota 1990-luvun laman jälkeen, kun siihen asti matala lasten pienituloisuusaste kasvoi nopeasti. Vuosituhannen vaihteessa kotitalouden rahatulojen perusteella laskettu lasten pienituloisuusaste lähestyi koko väestön pienituloisuusastetta. 2000-luvulla lasten ja koko väestön pienituloisuusasteet ovat kehittyneet samalla tavoin. Vuoden 2008 jälkeen alle 18-vuotiaiden pienituloisuusasteen trendi on ollut laskusuuntainen. Vuonna 2015 lapsista 9,4 prosenttia kuului pienituloiseen kotitalouteen. (Taulukko 1).

Kun kotitalouden koko tulokertymää ajatellaan kotitalouksien jäsenille jakautuvana tulona, viitehenkilön asema säätelee pienituloisen tai tulottoman henkilön toimeentuloa enemmän kuin henkilön oma asema. Pienituloisista lapsista noin 54 prosenttia kuului työlliseen talouteen, noin 23 prosenttia työttömään talouteen ja noin 24 prosenttia muihin kotitalouksiin. Vuoteen 2014 verrattuna työllisen huoltajan kanssa asuvien lasten osuus kaikista pienituloisista lapsista laski ja muihin kotitalouksiin kuuluvien kasvoi. Tässä ryhmässä merkittävä osa lapsista asuu kotitaloudessa, jonka suurituloisin jäsen on esimerkiksi hoitovapaalla.

Ikäryhmittäin katsoen pienituloisuus on suurimmillaan 0–2-vuotiaiden lasten keskuudessa (kuvio 7). Lasten pienituloisuus liittyy usein perhetyyppiin, sillä pienituloisuus on tavallisempaa yhden huoltajan talouksiin kuuluvilla lapsilla kuin kahden (tai useamman) aikuisen talouteen kuuluvilla lapsilla. Sekä yhden että kahden huoltajan kotitalouksiin kuuluvien lasten pienituloisuus alkoi kasvaa 1990-luvun lopulla, mutta yhden huoltajan perheiden lasten pienituloisuus on kasvanut jyrkemmin (kuvio 8). Vuonna 2015 pienituloisia oli joka viides yhden huoltajan talouteen kuuluva lapsi kun kahden huoltajan perheiden lapsista taas hieman yli 7 prosenttia kuului pienituloisiin talouksiin.

Kuvio 7. Lasten pienituloisuusasteen kehitys iän mukaan vuosina 1989–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia

Kuvio 7. Lasten pienituloisuusasteen kehitys iän mukaan vuosina 1989–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia
1) Kolmen vuoden liukuva keskiarvo laskee pienituloisuusasteen keskiarvon tilastovuoden ja sitä edeltävän kahden vuoden kesken. Liukuva keskiarvo tasoittaa aikasarjassa olevaa vuosivaihtelua, jota esiintyy erityisesti väestöryhmittäisissä luvuissa, ja korostaa pienituloisuuden trendiä.

Kuvio 8. Lasten pienituloisuusasteen kehitys huoltajien lukumäärän mukaan vuosina 1990–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia

Pienituloisuus on yleisempää niiden lasten keskuudessa, jotka kuuluvat monilapsisiin perheisiin (kuvio 9). Kolmen tai useamman lapsen perheisiin kuuluvat lapset kuuluivat kaksi kertaa useammin pienituloiseen talouteen kuin kaksilapsisten perheiden lapset vuonna 2015. Ainoiden lasten pienituloisuusaste (7,6 % vuonna 2015) oli hieman korkeampi kuin kaksilapsisissa perheissä asuvien lasten (7 %).

Kuvio 9. Lasten pienituloisuusasteen kehitys perheen lapsiluvun mukaan vuosina 1989–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia

Kuvio 9. Lasten pienituloisuusasteen kehitys perheen lapsiluvun mukaan vuosina 1989–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia
1) Kolmen vuoden liukuva keskiarvo laskee pienituloisuusasteen keskiarvon tilastovuoden ja sitä edeltävän kahden vuoden kesken. Liukuva keskiarvo tasoittaa aikasarjassa olevaa vuosivaihtelua, jota esiintyy erityisesti väestöryhmittäisissä luvuissa, ja korostaa pienituloisuuden trendiä.

2.4 Nuorista yli neljännes oli pienituloisia vuonna 2015

18–24-vuotiaiden nuorten pienituloisuusaste on muihin ikäryhmiin verrattuna korkein (taulukko 1). 26,5 prosenttia nuorista kuului vuonna 2015 pienituloiseen talouteen. Nuorten pienituloisuus riippuu kotitalouden koostumuksesta ja siitä, millaista toimintaa nuorella on. Lähes 70 prosenttia pienituloisista nuorista on opiskelijoita ja 85 prosenttia pienituloisista nuorista on muuttanut pois vanhempiensa luota.

Ikäluokasta, johon kuuluu noin 440 000 nuorta, noin 40 prosenttia kuuluu vielä vanhempiensa talouteen ja noin 55 prosenttia on jo taloudellisesti itsenäisiä. Itsenäistyneistä yli kolmannes asuu yksin. Itsenäisesti asuvien nuorten pienituloisuus oli vuonna 2015 yli viisi kertaa yleisempää verrattuna vanhempiensa kanssa asuvien nuorten pienituloisuuteen (kuvio 10).

Kuvio 10. Itsenäistyneiden ja vanhempiensa talouteen kuuluvien nuorten pienituloisuusasteen kehitys vuosina 1989–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia

Kuvio 10. Itsenäistyneiden ja vanhempiensa talouteen kuuluvien nuorten pienituloisuusasteen kehitys vuosina 1989–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia
1) Kolmen vuoden liukuva keskiarvo laskee pienituloisuusasteen keskiarvon tilastovuoden ja sitä edeltävän kahden vuoden kesken. Liukuva keskiarvo tasoittaa aikasarjassa olevaa vuosivaihtelua, jota esiintyy erityisesti väestöryhmittäisissä luvuissa, ja korostaa pienituloisuuden trendiä.

Erityisesti nuorten opiskelijoiden toimeentuloa tarkasteltaessa on muistettava, että tulokäsitteestä puuttuvat kokonaan opintolainat. Opintoraha ja opiskelijan asumistuki huomioidaan tulona, samoin kuin kotitalouksien väliset tulonsiirrot – rahan antaminen toiselle kotitaloudelle elämiseen tai opiskeluun ja laskujen maksaminen toisen kotitalouden puolesta – jotka kerätään tulonjakotilastossa haastattelemalla.

2.5 Yli 74-vuotiaiden pienituloisuusaste oli 18,6 prosenttia vuonna 2015

75 vuotta täyttäneiden määrä on kasvanut voimakkaasti 1990-luvun alusta. Tulonjakotilaston tarkastelun kohteena on niin sanottu kotitalousväestö, eli yksityisasunnoissa asuvat. Vuoden 1995 jälkeen ikäryhmä on kasvanut 187 000 henkilöllä. Kotitalousväestöön kuului 465 000 yli 74-vuotiasta vuonna 2015. Heistä 18,6 prosenttia eli 86 000 henkilöä oli pienituloisia. (Taulukko 1 ja kuvio 11.)

Kuvio 11. Pienituloisten ja muiden 75 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä vuosina 1990–2015

Kuvio 11. Pienituloisten ja muiden 75 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä vuosina 1990–2015

51 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä asuu yhden hengen talouksissa ja 42 prosenttia kahden hengen talouksissa. Loput noin 7 prosenttia asuu muissa talouksissa, esimerkiksi aikuisten lasten ja muiden sukulaisten kanssa. Yksin asuminen lisää köyhyysriskiä myös ikääntyneillä: ikääntyneistä yksin asuvista noin 30 prosenttia oli vuonna 2015 pienituloisuusrajan alla. Puolisonsa kanssa asuvien ikääntyvien pienituloisuus alittaa väestön yleisen pienituloisuusasteen: 75 vuotta täyttäneiden puolison kanssa asuvien pienituloisuusaste oli 5,6 prosenttia vuonna 2015. 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuus on vähentynyt viime vuosina selvästi, mutta edelleen pienituloisuusaste on muuhun väestöön nähden korkea yksinasuvilla (kuvio 12).

Kuvio 12. 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusasteen kehitys kotitalouden tyypin mukaan vuosina 1991–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia

Kuvio 12. 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusasteen kehitys kotitalouden tyypin mukaan vuosina 1991–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia
1) Kolmen vuoden liukuva keskiarvo laskee pienituloisuusasteen keskiarvon tilastovuoden ja sitä edeltävän kahden vuoden kesken. Liukuva keskiarvo tasoittaa aikasarjassa olevaa vuosivaihtelua, jota esiintyy erityisesti väestöryhmittäisissä luvuissa, ja korostaa pienituloisuuden trendiä.

Vajaat kaksi kolmesta 75 vuotta täyttäneestä on naisia ja reilu kolmannes miehiä. Ikääntyneiden naisten pienituloisuus on yleisempää kuin ikääntyneiden miesten. Naisten pienituloisuusaste miehiin verrattuna oli 1990-luvun loppupuolella lähes viisinkertainen, vuonna 2015 enää hieman alle kaksinkertainen. 75 vuotta täyttäneiden miesten pienituloisuusaste oli 12,2 prosenttia ja naisten 22,5 prosenttia vuonna 2015. Yksin asuvien naisten pienituloisuusaste on lisäksi erityisen korkea verrattuna muihin naisiin tai miehiin (kuvio 13).

Kuvio 13. 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusasteen kehitys sukupuolen mukaan vuosina 1991–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia

Kuvio 13. 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusasteen kehitys sukupuolen mukaan vuosina 1991–2015 kolmen vuoden liukuvalla keskiarvolla 1), prosenttia
1) Kolmen vuoden liukuva keskiarvo laskee pienituloisuusasteen keskiarvon tilastovuoden ja sitä edeltävän kahden vuoden kesken. Liukuva keskiarvo tasoittaa aikasarjassa olevaa vuosivaihtelua, jota esiintyy erityisesti väestöryhmittäisissä luvuissa, ja korostaa pienituloisuuden trendiä.

Lähde: Tulonjakotilasto 2015, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kaisa-Mari Okkonen 029 551 3408

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Päivitetty 03.03.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Pienituloisuus 2015, 2 Ikä ja pienituloisuus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2015/01/tjt_2015_01_2017-03-03_kat_002_fi.html