Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Palkansaajien työpaikkatapaturmat

Työkuoleman riski laski selvästi

Palkansaajien kuolemaan johtaneita työpaikkatapaturmia sattui vuonna 2008 yhteensä 30. Työkuolemien määrä verrattuna edellisvuoteen laski selvästi, sillä vuonna 2007 työpaikkatapaturmissa menehtyi 37 palkansaajaa. On huomattava, että työliikenteessä sattuneita tapaturmia ei korvauskäsittelyssä aina pystytä erottamaan työmatkatapaturmista. Tästä syystä osa työliikenteessä sattuneista tapaturmista tulee kirjatuksi työmatkatapaturmaksi. Liikenteessä sattuneet työpaikkatapaturmat ovat vähentyneet 1990-luvun alusta. (Liitetaulukko 1).

Työkuoleman riski laski selvästi. Vuonna 2008 keskimäärin 1,4 palkansaajaa sadastatuhannesta sai surmansa työpaikkatapaturmissa (kuvio 1). Vastaava luku oli 1,7 vuonna 2007. Tämä tarkoittaa lähes viidenneksen laskua edellisen vuoden työkuolemariskiin nähden (17,6 %). Sukupuolten välinen ero työtapaturmakuolleisuudessa oli edelleen selvä: 30:stä kuolemaan johtaneesta työpaikkatapaturmasta 29 sattui miehille ja vain 1 naisille. Työkuolemat keskittyvät tietyille toimialoille: lähes kaksi kolmasosaa työkuolemista sattui joko teollisuuden (toimiala C), rakentamisen (F), tukku- ja vähittäiskaupan (G) ja kuljetuksen ja varastoinnin (H) toimialoilla (liitetaulukko 2). Työkuoleman riski on perinteisesti ollut erityisen suuri rakentamisen toimialalla. Vuonna 2008 sattui 3,4 kuolemaan johtanutta työpaikkatapaturmaa sataatuhatta rakentamisen toimialalla toiminutta palkansaajaa kohden. Kuolemaan johtaneiden työtapaturmien riski kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla oli 3,8. Tukku- ja vähittäiskaupan yms. toimialalla menehtyi keskimäärin 2,2 palkansaajaa sataatuhatta kohden.

Toimialoittaiset tiedot perustuvat uuteen toimialaluokitus TOL 2008:aan, joka otettiin Työtapaturmatilastossa käyttöön tilastovuonna 2008. Uudella toimialaluokituksella luokitellut tiedot eivät ole vertailukelpoisia edellisen toimialaluokitus TOL 2002:n tietojen kanssa (tilastovuoden 2007 ja sitä edeltävien vuosien tiedot).

Kuvio 1. Palkansaajien työpaikkakuolemat 100 000 palkansaajaa kohden 1991-2008

Kuvio 1. Palkansaajien työpaikkakuolemat 100 000 palkansaajaa kohden 1991-2008

Palkansaajien työpaikkatapaturmien määrä ja riski laski hieman

Palkansaajille sattuneiden työpaikkatapaturmien määrä oli vuonna 2008 hieman edellistä vuotta pienempi. Vuonna 2008 palkansaajille sattui 53 960 vähintään neljän päivän työkyvyttömyyden aiheuttanutta työpaikkatapaturmaa. Tämä oli 1 511 tapaturmaa vähemmän kuin vuonna 2007 (-2,7 %). Maatalousyrittäjien työpaikkatapaturmat vähenivät edellisestä vuodesta noin kolmella sadalla, mutta muille yrittäjille sattuneiden työpaikkatapaturmien lukumäärä kasvoi hieman (kuvio 2). On kuitenkin huomioitava, että vakuutus työtapaturman varalta on yrittäjälle vapaaehtoinen, joten työpaikkatapaturmien määrään vaikuttaa vakuuttamisen suosio yrittäjien keskuudessa. Arviolta noin 40 prosentilla yrittäjistä on työtapaturmavakuutus.

Kuvio 2. Työpaikkatapaturmien lukumäärän muutos ammattiaseman mukaan vuosina 2000-2008

Kuvio 2. Työpaikkatapaturmien lukumäärän muutos ammattiaseman mukaan vuosina 2000-2008

Suomalaisten palkansaajien työpaikkatapaturman riski on alentunut 1990 –luvun lopusta alkaen (kuvio 3). Tämä käy ilmi, kun suhteutetaan palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden. Vuosien 1998–2004 välillä työtapaturmasuhde aleni noin 14 prosenttia. Vuonna 2008 sataatuhatta palkansaajaa kohden sattui 2 428 vähintään neljän päivän työstä poissaoloon johtanutta työtapaturmaa, kun vastaava suhde vuonna 2007 oli 2 530, joten työtapaturmariski laski vuodesta 2007 (-4,0 %).

Kuvio 3. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden 1996-2008

Kuvio 3. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden 1996-2008

Työtapaturmat ovat edelleen miesten ongelma: yli seitsemän kymmenestä (72 %) työpaikalla sattuneesta työtapaturmasta sattuu miehelle. Miesten työtapaturmariski on siten perinteisesti ollut selvästi korkeampi kuin naisilla. Tapaturmasuhteella mitattu miesten riski joutua työtapaturman uhriksi työpaikalla on yli 2,5-kertainen naisiin verrattuna. Keskeisin syy tähän on se, että miehet työskentelevät naisia useammin toimialoilla ja työtehtävissä, joissa työtapaturmariski on keskimääräistä korkeampi.

Taulukko 1. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja iän mukaan 2008

   Ikä    Yhteensä     Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
15–24 7 750 14,4 5 770 14,9 1 980 13,0
25–34 12 040 22,3 9 200 23,8 2 840 18,6
35–44 12 319 22,8 9 043 23,4 3 276 21,5
45–54 13 320 24,7 9 235 23,9 4 085 26,8
55–64 8 290 15,4 5 282 13,6 3 008 19,7
Muut 241 0,4 181 0,5 60 0,4

Miesten työtapaturmariski on suurin nuorimmassa ikäryhmässä (15-24 v.). Nuorille miehille sattui 4 215 vähintään neljän päivän työstä poissaoloon johtanutta työpaikkatapaturmaa sataatuhatta palkansaajaa kohden vuonna 2008 (kuvio 2). Tämä merkitsi sitä, että tapaturmasuhteella laskettu riski oli 20 prosenttia suurempi kuin miespalkansaajilla keskimäärin. Nuorilla miehillä tapaturmariski laski edellisvuodesta (-6,6 %), kuin myös kaikilla miespalkansaajilla (-6,2 %). Toisin kuin miehillä, naisten tapaturmariski on korkein vanhimmassa, 55–64-vuotiaiden ikäryhmässä. Ikäryhmien väliset erot ovat naisilla kuitenkin varsin pieniä. Kaikkinensa riski alenee lähes tasaisesti iän myötä. Tapaturmasuhteen kautta valottuva kuva sukupuolen mukaisesta työtapaturmatilanteesta onkin pysytellyt lähes ennallaan vuodesta toiseen.

Kuvio 4. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden sukupuolen ja iän mukaan 2008

Kuvio 4. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden sukupuolen ja iän mukaan 2008

Talonrakennustyö edelleen vaarallisinta

Vuonna 2008 työtapaturmataajuudella mitattuna korkean työtapaturmariskin toimialoja olivat saha- ja puutavaran valmistus (37,9), rakentaminen (35,4) ja metallituotteiden valmistus (35,2). Kuviossa 5 on esitetty toimialat, joissa työtapaturmataajuus oli keskimääräistä (15,1) korkeampi. Taajuudet on laskettu vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneista työpaikkatapaturmista ilman työkuolemia. Kuntasektorilla työskentelevät on luokiteltu omaan luokkaan, koska työtapaturma-aineistossa heiltä puuttuu tieto toimialasta. Kunta-alan palkansaajille sattui 10,2 työpaikkatapaturmaa miljoonaa tehtyä työtuntia kohden vuonna 2008, kun vuotta aiemmin heidän työtapaturmataajuutensa oli 9,8.

Kuvio 5. Palkansaajien työpaikkatapaturmat miljoonaa tehtyä työtuntia kohden toimialan mukaan 2008, tapaturmataajuus yli keskiarvon

Kuvio 5. Palkansaajien työpaikkatapaturmat miljoonaa tehtyä työtuntia kohden toimialan mukaan 2008, tapaturmataajuus yli keskiarvon

Kuten tapaturmansuhteella, myös tapaturmataajuudella mitattu työtapaturmariski on pienentynyt tasaisesti 1990-lopulta. Edellisenä vuonna 2007 tapaturmataajuus toimialoilla yhteensä oli 15,9.

Ammattitarkastelu (kuvio 6) osoittaa, että talonrakennustyön ammattiryhmässä työtapaturmariski on edelleen korkein, noin nelinkertainen keskimääräiseen verrattuna. Vuonna 2008 talonrakennustyön ammateissa sattui 10 330 vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtanutta työpaikkatapaturmaa sataatuhatta palkansaajaa kohden. Vuotta aiemmin vastaava tapaturmasuhde oli 10 906. Talonrakennustyön ammateissa tapaturmasuhteella mitattu tapaturmariski laski noin viisi prosenttia (-5,3 %) verrattuna edellisvuoteen.

Seuraavana tulevat elintarviketeollisuustyön (7 883), maatilataloustyön (6 912) ja puutyön (6 747) ammattiryhmät. Kuviossa 6 on esitetty ammattiryhmät, joissa työpaikkatapaturman riski on keskimääräistä korkeampi. Keskimäärin vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneita työpaikkatapaturmia sattui 2 428 sataatuhatta palkansaajaa kohden. Lukumääräisesti eniten tapaturmia sattui edellisvuosien tapaan eri teollisuuden ammattiryhmissä.

Kuvio 6. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden ammatin mukaan 2008, tapaturmasuhde yli keskiarvon

Kuvio 6. Palkansaajien työpaikkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden ammatin mukaan 2008, tapaturmasuhde yli keskiarvon

Tapaturmataajuus on työtapaturmasuhdetta tarkempi riskimittari, sillä tapaturmien määrä suhteutetaan aikaan (tehtyihin työtunteihin), jona palkansaajat ovat olleet alttiina työtapaturmalle. Työssäoloaika eli tapaturmalle alttiina olemisen aika voi tällöin eri henkilöillä vaihdella.

Aiemmin Tilastokeskuksen työtapaturmatilastossa tapaturmasuhde laskettiin suhteuttamalla vähintään 3 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat tuhatta palkansaajaa kohden. Tunnuslukuja on yhdenmukaistettu kansallisesti sekä Eurostatin käytännön mukaisiksi. Tapaturmasuhde lasketaan suhteuttamalla vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat sataatuhatta referenssiväestöön kuuluvaa kohden. Tapaturmataajuus lasketaan suhteuttamalla vähintään 4 päivän työstä poissaolon aiheuttaneet työpaikkatapaturmat miljoonaa tehtyä työtuntia kohden. Palkansaajien lukumäärä- ja työtuntitiedot saadaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Palkansaajien työpaikkatapaturmien sattumisolosuhteita ja -tapaa kuvaavat ESAW -muuttujat

Vuonna 2003 Suomessa otettiin käyttöön uusittu työtapaturmailmoituslomake, jolla kerättiin ensimmäisen kerran Euroopan työtapaturmatilaston (ESAW) mukaisia työtapaturman sattumisolosuhteita ja -tapaa kuvaavia tietoja. Vuoden 2008 Tilastokeskuksen työtapaturmatilastossa näitä tietoja julkaistaan nyt kuudetta kertaa. Verrattuna edellisvuoden tilastoon muuttujien jakaumat ovat samansuuntaisia ja vaikuttavat siten varsin luotettavilta. Eurostatin hanke on kunnianhimoinen ja kerättävä tieto paikoin seikkaperäistä, joten tässä esitetyistä tiedoista saadaan kattava kuva työtapaturman sattumisen aikana vallinneista olosuhteista, syistä ja seurauksista.

Jäsenmaat ovat voineet käyttää harkintavaltaa tietojen keruun laajuudessa. Suomessa työtapaturmatiedot kerätään keskeisistä ESAW -muuttujista, joista osassa niitä tiedonkeruussa on rajoituttu pääluokkatasolle. Tiedot esitetään työtapaturman sattumisprosessin mukaisesti niin, että ensin kuvataan vallinneita olosuhteita, sitten tapahtumien kulkua ja viimeiseksi tapaturmasta aiheutuneita seurauksia. Osassa muuttujia luokkia on yhdistetty esitystavallisista seikoista johtuen. Tekstiosassa esitetään pääosin sukupuolen mukaisia jakaumia ja liitetaulukko-osassa muiden taustamuuttujien kuten toimialan ja ammatin mukaisia jakaumia. Tämän lisäksi esitetään tietoja vain kansalliseen luokitukseen perustuen. Esimerkiksi työtapaturman välitöntä aiheuttajaa kuvaavan muuttujan tiedot ovat tällaisia (ks. taulukko 7). ESAW -tilastoon perustuvia tietoja koskevissa taulukoissa ja kuvioissa on mainittu niiden olevan yhteiseurooppalaisen työtapaturmatilastoluokituksen mukaisia.

Useimmat tapaturmista sattuivat henkilön liikkuessa

Aluksi esitetään tietoja työtapaturmaa edeltävistä yleisistä olosuhteista. Ensimmäinen ESAW -muuttuja kuvaa missä työtehtävässä palkansaaja työskenteli työpaikkatapaturman sattuessa. Työtehtävä ei kuitenkaan tarkoita henkilön ammattia, koska henkilön työtehtävät voivat samassa ammatissa vaihdella eri hetkinä. Hieman yli kolmasosa (33,9 %) miesten työtapaturmista sattui tuotantoon, jalostukseen, käsittelyyn tai varastointiin liittyvissä työtehtävissä. Naisten työtapaturmista suhteellisesti eniten (46,5 %) sattui julkisiin tai yksityisiin palveluihin liittyvissä tehtävissä (taulukko 2).

Taulukko 2. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja työtehtävän mukaan 2008

Työtehtävä (ESAW)      Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
10 Tuotanto, jalostus, käsittely, varastointi 15 839 29,4 13 119 33,9 2 720 17,8
20 Maarakentaminen, rakentaminen, purkaminen 5 420 10,0 5 288 13,7 126 0,8
30 Maa- ja metsätalous, puutarhanhoito, kalankasvatus, eläinten hoito 1 553 2,9 903 2,2 649 4,3
40 Julkiset ja yksityiset palvelut 9 320 17,2 2 224 5,7 7 096 46,5
50 Tukitoiminnot 11 136 20,6 9 107 23,5 2 029 13,4
60 Kuljettaminen, kulkeminen, urheilu, taiteet 8 130 15,1 6 116 15,9 2 014 13,3
99 Muut työpaikalla suoritetut tehtävät 965 1,8 652 1,7 313 2,1
00 Tieto puuttuu 1 597 3,0 1 302 3,4 295 1,9

Työsuoritus kuvaa henkilön täsmällistä fyysistä toimintaa juuri ennen vahingoittumishetkeä, kun työtehtävä-muuttujalla kuvattiin edellä työn yleistä luonnetta tapaturman sattuessa. Työsuorituksella kuvattava fyysinen toiminta voi olla tarkoituksellista tai vapaaehtoista, mutta sen ei tarvitse välttämättä olla pitkäkestoista. Tulosten mukaan (taulukko 3) useampi kuin joka kolmas tapaturma sattui henkilön liikkuessa. Naisten (43,5 %) työtapaturmista suurempi osa sattui liikkumisen yhteydessä kuin miehillä (32,3 %). Lähes joka viides (18,6 %) tapaturma sattui henkilön siirtäessä taakkaa käsivoimin. Samoin noin viidesosa (19,8 %) tapaturmista sattui erilaisten esineiden käsittelyn yhteydessä. Miehille sattui suhteellisesti naisia yli puolet enemmän työtapaturmia käsikäyttöisillä työkaluilla työskentelyn yhteydessä.

Taulukko 3. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja työsuorituksen mukaan 2008

Työsuoritus (ESAW)                Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
10 Koneen käyttäminen 2 459 4,6 2 051 5,3 408 2,7
20 Käsikäyttöisillä työkaluilla työskenteleminen 6 744 12,5 5 757 14,9 987 6,5
30 Kulkuneuvon tai siirtolavan ohjaaminen tai sellaisessa matkustaminen 1 305 2,4 1 038 2,7 267 1,8
40 Esineiden käsitteleminent 10 694 19,8 7 934 20,5 2 760 18,1
50 Taakan siirtäminen käsivoimin 10 061 18,6 7 059 18,2 3 002 19,7
60 Henkilön liikkuminen 19 143 35,5 12 507 32,3 6 636 43,5
70 Paikallaan olo työpisteessä 1 235 2,3 746 1,9 489 3,2
99 Muut luettelemattomat työsuoritukset 1 206 2,2 759 2,0 447 2,9
00 Tieto puuttuu 1 113 2,1 860 2,2 253 1,7

Tapaturman syy useimmiten kaatuminen, liukastuminen tai putoaminen

Seuraavassa tarkastellaan itse työtapaturmaan johtaneiden tapahtumien kulkua. Naisilla noin kolmasosa (34,6 %) ja miehillä hieman alle 30 prosenttia (28,7 %) työtapaturmista oli seurausta kaatumisesta, hyppäämisestä, liukastumisesta tai putoamisesta (taulukko 4). Osuudet ovat lähes samat kuin vuotta aiemmin. Tämä käy ilmi ”poikkeama” -muuttujasta, jolla kuvataan työsuorituksen aikana sattunutta, työtapaturmaan johtanutta epätavallista tapahtumaa. Jos varsinaista tapaturmaa edeltää useampia poikkeavia tapahtumia, niistä kirjataan se, joka sattui viimeiseksi. Toiseksi yleisin tapaturmaan johtanut tapahtuma sekä miehillä (18,2 %) että naisilla (20,7 %) oli henkilön äkillinen fyysinen kuormittuminen.

Taulukko 4. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja tapaturmaan johtaneen poikkeaman mukaan 2008

Poikkeama (ESAW)                Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
10 Sähköhäiriö, räjähdys, tulipalo 134 0,2 120 0,3 14 0,1
20 Aineen valuminen, purkautuminen, vuotaminen, höyrystyminen, pölyäminen 1 331 2,5 1 003 2,6 328 2,2
30 Aiheuttajan rikkoutuminen, putoaminen, liukuminen, törmääminen 6 069 11,2 4 677 12,1 1 392 9,1
40 Laitteen, työkalun, esineen, eläimen hallinnan menettäminen 7 408 13,7 5 793 15,0 1 615 10,6
50 Henkilön putoaminen, hyppääminen, kaatuminen, liukastuminen 16 374 30,3 11 091 28,7 5 283 34,6
60 Terävään esineeseen astuminen, takertuminen, itseensä kolhiminen, polvistuminen, istuutuminen 8 753 16,2 6 693 17,3 2 060 13,5
70 Henkilön äkillinen fyysinen kuormittuminen 10 221 18,9 7 059 18,2 3 162 20,7
80 Väkivalta, järkyttävä tilanne, poikkeava läsnäolo 1 219 2,3 489 1,3 730 4,8
99 Muut 1 773 3,3 1 294 3,3 479 3,1
00 Tieto puuttuu 678 1,3 492 1,3 186 1,2

Noin kolme kymmenestä (28,9 %) työtapaturman uhriksi joutuneesta vahingoittui iskeytymällä kiinteää pintaa tai liikkumatonta aiheuttajaa vasten (taulukko 5). Tähän viittaavat myös tapaturmaan johtanutta poikkeavaa tilannetta ilmaisevan muuttujan tiedot, jossa kaatuminen, putoaminen tai vastaava oli yleisin tapaturmaan johtanut tapahtuma. Näiden kahden muuttujan tiedot miehistä ja naisista vastaavat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lähes identtisesti toisiaan. Noin joka neljäs (24,6 %) vahingoittui äkillisen fyysisen tai psyykkisen kuormittumisen seurauksena. Vahingoittumistapa ilmaisee tapaa, jolla vahingoittunut ruumiinosa joutui kosketuksiin vamman aiheuttajan kanssa. Useiden vahingoittumistapojen ollessa kyseessä kirjataan vakavimman vamman aiheuttanut.

Taulukko 5. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja vahingoittumistavan mukaan 2008

Vahingoittumistapa (ESAW)           Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
10 Sähkö, lämpötila, vaaralliset aineet 1 437 2,7 991 2,6 446 2,9
20 Hapen saannin estyminen 7 0,0 3 0,0 4 0,0
30 Iskeytyminen kiinteää pintaa tai liikkumatonta aiheuttajaa vasten 15 583 28,9 10 504 27,1 5 079 33,3
40 Liikkuvan aiheuttajan osuma tai siihen törmääminen 5 938 11,0 4 631 12,0 1 307 8,6
50 Leikkaavan, terävän, karhean esineen aiheuttama vahingoittuminen 8 380 15,5 6 642 17,2 1 738 11,4
60 Puristuminen, ruhjoutuminen 6 085 11,3 4 686 12,1 1 399 9,2
70 Henkilön äkillinen fyysinen tai psyykkinen kuormittuminen 13 288 24,6 9 324 24,1 3 964 26,0
80 Eläimen tai ihmisen purema, potku jne 1 044 1,9 383 1,0 661 4,3
99 Muut luettelemattomat vahingoittumistavat 1 818 3,4 1 273 3,3 545 3,6
00 Tieto puuttuu 380 0,7 274 0,7 106 0,7

Hieman yli 30 prosentissa palkansaajien työpaikkatapaturmia vahingoittumistapaan liittyvä vamman välitön aiheuttaja oli erilaiset telineet, tasot ja pinnat, miehillä (30,2 %) ja naisilla (36,6 %). Erilaiset aineet, tarvikkeet ja varusteet vammauttivat työtapaturman uhriksi joutuneita hieman yli neljäsosassa tapauksista (taulukko 6).

Tieto vamman aiheuttajasta kuvaa fyysistä tekijää, jonka kanssa vammautunut ruumiinosa on joutunut kosketuksiin. Useiden aiheuttajien ollessa kyseessä tapaturmailmoituslomakkeen täyttäjää on pyydetty ilmoittamaan vakavimpaan vammaan johtaneen aiheuttajan.

Taulukko 6. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja vamman välittömän aiheuttajan mukaan 2008

Välitön aiheuttaja (TVL)              1) Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
1100-1399 Telineet, tasot ja pinnat 17 236 31,9 11 653 30,2 5 583 36,6
2100-2799 Työkalut, koneet ja laitteistot 8 883 16,5 7 358 18,9 1 525 10,0
2801-2899 Kuljetus-, siirto- ja säilytyslaitteet 2 930 5,4 1 980 5,1 950 6,3
3100, 3200 Kulkuvälineet 1 558 2,9 1 286 3,3 272 1,7
4100-4400 Aineet, tarvikkeet ja varusteet 15 040 27,9 11 668 30,1 3 372 22,1
5100 Ihmiset, eläimet, kasvit 2 924 5,4 991 2,6 1 933 12,7
5200 Irtojätteett 277 0,5 213 0,6 64 0,4
5300 Melu, paine, tulipalo, valokaari, valo, lumi, vesistöt 428 0,8 295 0,8 133 0,9
9999 Muu aiheuttaja 3 579 6,6 2 473 6,4 1 106 7,3
0000 Tieto puuttuu 1 105 2,0 794 2,1 311 2,0
1) Muuttujan luokitus on kansallinen (TVL = Tapaturmavakuutuslaitosten liitto).

Palkansaajien työtapaturma-aineistossa on käytössä kansallinen luokitus vamman aiheuttajaa kuvaavassa muuttujassa. Luokitus on aiempaa huomattavasti yksityiskohtaisempi. Tuloksia tarkasteltaessa on hyvä pitää mielessä kaksi seikkaa. Ensinnäkin työtapaturman sattuminen on yleensä monen eri tekijän summa eikä yksittäistä aiheuttajaa aina voida osoittaa yksiselitteisesti. Muuttujan tiedot osoittavat kuitenkin sen, millaisella välineellä tai työkalulla uhri työskenteli, tai millaisessa työympäristössä uhri oli tapaturman sattuessa. Toiseksi, puutteellinen opastus tai työntekijän kokemattomuus ovat usein merkittäviä osallisia tapaturman syntyyn. Näiden tekijöiden tilastointi on hankalaa ja usein mahdotonta.

Neljässä työtapaturmassa kymmenestä (41,9 %) vamma oli jäsenen sijoiltaan meno, nyrjähdys tai venähdys (taulukko 8). Seuraavaksi yleisimpiä olivat haavat ja pinnalliset vammat (26,5 %) sekä erilaiset tärähdykset ja sisäiset vammat (16,2 %). Työtapaturmista aiheutui miehille useammin kuin naisille haavoja ja erilaisia pinnallisia vammoja, naisille taas jäsenen sijoiltaan menoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä. Tämä on sopusoinnussa edellä esitettyjen tulosten kanssa, joista ilmeni, että miehet loukkaavat itsensä työtapaturmissa naisia useammin teräviin esineisiin ja naiset loukkaantuvat vastaavasti miehiä useammin kaatumisen tai liukastumisen seurauksena.

Taulukko 7. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja vamman laadun mukaan 2008

Vamman laatu (ESAW)                   Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
010 Haavat ja pinnalliset vammat 14 274 26,5 10 872 28,1 3 402 22,3
020 Luunmurtumat 5 501 10,2 4 025 10,4 1 476 9,7
030 Sijoiltaan menot, nyrjähdykset ja venähdykset 22 634 41,9 15 661 40,5 6 973 45,7
040 Amputoitumiset ja irti repeämiset 217 0,4 190 0,5 27 0,2
050 Tärähdykset ja sisäiset vammat 8 733 16,2 6 177 16,0 2 556 16,8
060 Palovammat, syöpymiset ja paleltumat 1 181 2,2 765 2,0 416 2,7
070 Myrkytykset ja tulehdukset 156 0,3 129 0,3 27 0,2
080 Hukkuminen ja tukehtuminen 2 0,0 2 0,0 - -
090 Äänen, värähtelyn ja paineen vaikutukset 8 0,0 8 0,0 - -
100 Äärilämpötilojen, valon ja säteilyn vaikutukset 22 0,0 18 0,0 4 0,0
110 Sokki 117 0,2 76 0,2 41 0,3
120 Useita vammoja 234 0,4 161 0,4 73 0,5
999 Määrittelemättömät 359 0,7 266 0,7 93 0,6
000 Tieto puuttuu 522 1,0 361 0,9 161 1,1

Useampi kuin neljä kymmenestä (43,8 %) kaikista työpaikkatapaturmista kohdistuu yläraajoihin (taulukko 8). Vajaa 30 prosenttia (29,2 %) tapaturmista vahingoittaa alaraajoja, joihin lasketaan kuuluviksi lonkat, reidet, polvet, sääret ja nilkat.

Taulukko 8. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja vahingoittuneen ruumiinosan mukaan 2008

Vahingoittunut ruumiinosa (ESAW)           Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
10 Pää 2 149 4,0 1 690 4,4 459 3,0
20 Niska 540 1,0 366 0,9 174 1,1
30 Selkä, selkäranka 7 527 13,9 5 198 13,4 2 329 15,3
40 Vartalo, sisäelimet 2 632 4,9 2 068 5,3 564 3,7
50 Yläraajat 23 636 43,8 17 340 44,8 6 296 41,3
60 Alaraajat 15 783 29,2 11 023 28,5 4 760 31,2
70 Koko keho tai useat ruumiinosat 1 422 2,6 841 2,2 581 3,8
99 Muut 129 0,2 93 0,2 36 0,2
00 Tieto puuttuu 142 0,3 92 0,2 50 0,3

Poissaolon kesto keskimäärin kaksitoista päivää

Työtapaturmien vakavuutta voidaan arvioida tapaturmasta aiheutuneen työkyvyttömyyden keston perusteella. Poissaolon kestoa kuvaavat luvut ennen vuotta 2002 eivät ole täysin vertailukelpoiset vuosien 2002-2008 lukujen kanssa, koska aiemmin aineistosta ei ole voitu erottaa tapaturmaeläkkeeseen johtaneita tapauksia. Tapaturmaeläkkeeseen johtaneet tapaukset ovat aina vakavia, mutta osassa tapauksia kirjautunut poissaolopäivien määrä on voinut olla vähäinen ennen eläkepäätöstä. Nyt eläketapaukset on rajattu työkyvyttömyyden kestoa koskevan tarkastelun ulkopuolelle.

Työpaikkatapaturmasta aiheutuneen poissaolon keskimääräinen pituus oli 12 päivää (12,2) vuonna 2008. Miesten työkyvyttömyyden keskimääräinen kesto oli 13,2 päivää ja naisten 9,9 päivää. Keskimääräinen tapaturmasta aiheutuneen poissaolon pituus kasvoi iän myötä sekä miehillä että naisilla (kuvio 7). Mukana laskuissa ovat myös alle neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneet työpaikkatapaturmat.

Kuvio 7. Palkansaajien työpaikkatapaturmien työkyvyttömyyden kesto keskimäärin sukupuolen ja iän mukaan 2008

Kuvio 7. Palkansaajien työpaikkatapaturmien työkyvyttömyyden kesto keskimäärin sukupuolen ja iän mukaan 2008

Hieman alle kolmannes (30,1 %) kaikista vähintään neljän päivän työkyvyttömyyden aiheuttaneista tapaturmista johti 4–6 päivän työkyvyttömyyteen. Vakavia yli 30 päivän tapaturmia – mukaan lukien tapaturmaeläketapaukset – oli 17,4 prosenttia kaikista tapaturmista (taulukko 9).

Taulukko 9. Palkansaajien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja työkyvyttömyysajan mukaan 2008

Työkyvyttömyysaika           Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 53 960 100 38 711 100 15 249 100
             
4–6 päivää 16 227 30,1 11 328 29,3 4 899 32,1
7–14 päivää 19 459 36,1 13 920 36,0 5 539 36,3
15–30 päivää 8 947 16,6 6 564 17,0 2383 15,6
31–90 päivää 6 513 12,1 4 799 12,4 1 714 11,2
91–182 päivää 1 655 3,1 1 189 3,1 466 3,1
183–365 päivää 1000 1,9 773 2,0 227 1,5
Tapaturmaeläke 159 0,3 138 0,4 21 0,1

Työmatkatapaturman riski nousi selvästi

Vuonna 2008 palkansaajille sattui työmatkalla yhteensä 22 203 sellaista tapaturmaa, joista vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia. Näistä 10 684 johti vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen. Tilastoissa työmatkatapaturmat erotetaan työpaikkatapaturmista ja työnteon yhteydessä sattuneista liikennetapaturmista. Työmatkatapaturmalla tarkoitetaan asunnon ja työpaikan välisellä matkalla sattunutta tapaturmaa. Käytännössä jonkin verran työmatkatapaturmia kirjataan vahinkoilmoitusten puutteellisten tietojen johdosta työpaikkatapaturmiksi ja päinvastoin.

Työmatkatapaturmien määrä lisääntyi selvästi vuodesta 2007, sillä tuolloin sattui noin 18 220 työmatkatapaturmaa, joista 8 912 johti vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen. Työmatkatapaturmissa kuolleiden määrä sitä vastoin väheni selvästi edellisvuodesta. Vuonna 2008 työmatkalla menehtyneitä oli 18, kun vuonna 2007 heitä oli 25. Vuonna 2006 vastaava luku oli 16 ja vuonna 2005 työkuolemia oli 31. Näin ollen työmatkakuolemien määrä vaihtelee suuresti vuosittain. Työmatkatapaturmien lukumäärän kehittymistä pidemmällä aikavälillä on tarkasteltu tarkemmin liitetaulukossa 4.

Työmatkatapaturmat poikkeavat työpaikkatapaturmista siinä, että niitä sattuu naisille enemmän kuin miehille: yli kahdessa kolmasosassa (67,1 %) kaikista työmatkatapaturmista uhrina oli nainen. Vuosina 2002-2007 osuus oli lähes sama, noin 64 prosenttia. Sen sijaan kuolemaan johtaneita työmatkatapaturmia sattui molemmille sukupuolille lähes yhtä paljon. Työmatkatapaturmissa kuolleiden määrä väheni lähes kolmanneksella edellisvuodesta (-28,0 %).

Työmatkatapaturmien tapaturmasuhde nousi selvästi (17,3 %). Vuonna 2008 työmatkalla sattui 481 tapaturmaa sataatuhatta palkansaajaa kohden. Vuonna 2007 vastaava suhdeluku oli 410. Vuonna 2006 ja 2005 vastaava suhdeluku oli 439. Naisille sattui 628 (514 vuonna 2007) ja miehille 332 (304 vuonna 2007) työmatkatapaturmaa sataatuhatta palkansaajaa kohden vuonna 2008. Samoin kuin työmatkakuolemien määrä, vaihtelee työmatkatapaturmien tapaturmasuhde selvästi vuosittain.

Miesten ja naisten välinen ero säilyy myös tarkasteltaessa tapaturmasuhteita eri ikäryhmissä (kuvio 8). Työmatkatapaturman riski kasvaa sekä miehillä että naisilla iän mukaan, mutta naisten riski on silti miehiä korkeampi kaikissa ikäryhmissä. 55–64–vuotiaiden naisten riski loukkaantua työmatkalla on yli 2-kertainen verrattuna nuorimpaan ikäryhmään. Miesten ja naisten välinen suhteellinen ero on myös suurimmillaan vanhimmassa ikäryhmässä.

Kuvio 8. Palkansaajien työmatkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden sukupuolen ja iän mukaan 2008

Kuvio 8. Palkansaajien työmatkatapaturmat 100 000 palkansaajaa kohden sukupuolen ja iän mukaan 2008

Suurin osa työmatkatapaturmista sattuu liikuttaessa jalan tai polkupyörällä: yli kuusi kymmenestä (62 %) työmatkalla loukkaantuneesta oli liikkeellä jalkaisin ja runsas viidennes (22 %) ajoi polkupyörällä vahingoittumishetkellä. Miesten ja naisten välisten työmatkatapaturmien erot liikkumistavan mukaan eivät ole suuria: naiset loukkaantuvat hieman miehiä enemmän jalan liikkuessa, kun taas miehet loukkaantuvat henkilöauto-onnettomuuksissa naisia useammin (kuvio 9). Tilastossa ei ole mahdollista ottaa huomioon naisten ja miesten välisiä eroja esimerkiksi polkupyörän tai auton käytön yleisyydessä työmatkalla.

Kuvio 9. Palkansaajien työmatkatapaturmat liikkumistavan ja sukupuolen mukaan 2008

Kuvio 9. Palkansaajien työmatkatapaturmat liikkumistavan ja sukupuolen mukaan 2008

Liikkumistavat huomioon ottaen on luonnollista, että yleisin tapaturmatyyppi on kaatuminen, liukastuminen tai kompastuminen. Lähes neljä viidestä (79 %) vuonna 2008 työmatkalla sattuneesta tapaturmasta oli seurausta kaatumisesta tai liukastumisesta. Toiseksi yleisin tapaturmatyyppi on ’yhteentörmäys auton kanssa’. Noin 10 prosenttia kaikista työmatkatapaturmista aiheutui yhteentörmäyksestä auton kanssa (taulukko 10).

Taulukko 10. Palkansaajien työmatkatapaturmat sukupuolen ja tapaturmatyypin mukaan 2008

Tapaturmatyyppi                Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 10 684 100 3 649 100 7 035 100
             
Kaatuminen, liukastuminen ja kompastuminen      8 411 78,7 2 722 74,6 5 689 80,9
Esineiden päälle astuminen 57 0,5 26 0,7 31 0,4
Ajoneuvon ulosajo tai kaatuminen 577 5,4 257 7,0 320 4,5
Yhteentörmäys auton kanssa 1 051 9,8 424 11,6 627 8,9
Yhteentörmäys polkupyörän, mopon tms. kanssa 166 1,6 49 1,3 117 1,7
Yhteentörmäys kiskoilla kulkevan ajoneuvon kanssa 3 0,0 1 0,0 2 0,0
Väkivalta 26 0,2 8 0,2 18 0,3
Muut 393 3,7 162 4,4 231 3,3

Työmatkatapaturmista aiheutuneista vammoista suurin osa on lieviä, usein juuri kaatumisesta aiheutuneita vammoja. Yli neljässä tapauksessa kymmenestä uhrin vammat ovat olleet erilaisia jäsenten sijoiltaan menoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä (taulukko 11). Vammat kohdistuvat useimmiten raajoihin (taulukko 12).

Taulukko 11. Palkansaajien työmatkatapaturmat tapaturmahetken vamman laadun mukaan 2008

Vamman laatu (ESAW)                     Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 10 684 100 3 649 100 7 035 100
             
010 Haavat ja pinnalliset vammat 1 154 10,8 370 10,1 784 11,1
020 Luunmurtumat 2 205 20,6 731 20,0 1 474 21,0
030 Sijoiltaan menot, nyrjähdykset ja venähdykset 4 623 43,3 1 657 45,4 2 966 42,2
040 Amputoitumiset ja irti repeämiset 4 0,0 4 0,1
050 Tärähdykset ja sisäiset vammat 2 286 21,4 743 20,4 1 543 21,9
060 Palovammat, syöpymiset ja paleltumat 6 0,1 6 0,1
070 Myrkytykset ja tulehdukset 6 0,1 3 0,1 3 0,0
090 Äänen, värähtelyn ja paineen vaikutukset
110 Sokki 9 0,1 2 0,1 7 0,1
120 Useita vammoja 165 1,5 48 1,3 117 1,7
999 Määrittelemättömät 70 0,7 25 0,7 45 0,6
000 Tieto puuttuu 156 1,5 66 1,8 90 1,3

Taulukko 12. Palkansaajien työmatkatapaturmat sukupuolen ja vahingoittuneen ruumiinosan mukaan 2008

Vahingoittunut ruumiinosa (ESAW)           Yhteensä        Miehet        Naiset       
  N % N % N %
Yhteensä 10 684 100 3 649 100 7 035 100
             
10 Pää 378 3,5 112 3,1 266 3,8
20 Niska 543 5,1 195 5,3 348 4,9
30 Selkä, selkäranka 877 8,2 371 10,2 506 7,2
40 Vartalo, sisäelimet 769 7,2 354 9,7 415 5,9
50 Yläraajat 3 133 29,3 1 030 28,2 2 103 29,9
60 Alaraajat 3 807 35,6 1 239 34,0 2 568 36,5
70 Koko keho tai useat ruumiinosat 1 071 10,0 307 8,4 764 10,9
99 Muut 21 0,2 6 0,2 15 0,2
00 Tieto puuttuu 85 0,8 35 1,0 50 0,7

Yrittäjien työtapaturmat

Seuraavassa tarkastellaan erikseen maatalousyrittäjille ja muille yrittäjille sattuneita työtapaturmia. Työtapaturmatilastossa yrittäjille (pl. maatalousyrittäjät) sattuneet työtapaturmat erotettiin ensimmäisen kerran palkansaajille sattuneista työtapaturmista vuonna 1995. Sitä ennen yrittäjien tapaturmat sisältyivät erittelemättöminä palkansaajien työtapaturmiin. Yrittäjien työtapaturmia koskevia lukuja tarkasteltaessa on syytä ottaa huomioon se, että yrittäjien tapaturmavakuutus on vapaaehtoinen ja kaikilla yrittäjillä ei ole tapaturmavakuutusta. Näin ollen yrittäjien työtapaturmien jakautuminen eri taustamuuttujien (ikä, ammatti, toimiala) mukaan kuvaa myös sitä, missä ammateissa ja millä aloilla yrittäjien vakuutuksia on tavallista enemmän.

Suomessa valtaosa maatalousyrittäjistä asuu tilallaan, ja sen vuoksi työpaikkatapaturmien ja työmatkatapaturmien erottaminen toisistaan ei ole mahdollista. Tässä julkaisussa kaikkia maatalousyrittäjille työssä sattuneita tapaturmia kutsutaan työtapaturmiksi. Maatalousyrittäjien työtapaturmatiedot perustuvat Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta (Mela) saatuihin tietoihin.

Päätoimisen ja työikäisen maatalousyrittäjän lisäksi vakuutettuna voi olla eläkeläinen, alle 18-vuotias yrittäjäperheenjäsen tai osa-aikaisesti maa-, metsä-, riista-, poro- tai kalataloutta harjoittava henkilö. Maatalousyrittäjien määrä on viime vuosina laskenut tasaisesti. Vuoden 2008 lopussa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa oli vakuutettuna 84 063 maatalousyrittäjää, mikä on noin 2 500 henkilöä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 28 000 henkilöä vähemmän kuin vuonna 1999.

Maatalousyrittäjien työtapaturmat vähentyneet

Maatalousyrittäjien lukumäärässä tapahtuneet muutokset näkyvät myös työtapaturmien määrässä. Vuoden 2008 aikana sattuneista tapaturmista Mela maksoi maatalousyrittäjille korvauksia yhteensä (5 246) tapauksesta. Vähennystä edellisestä vuodesta on noin 550 tapauksen verran. Vähintään neljän päivän työkyvyttömyyteen johtaneita työtapaturmia sattui yhteensä 4 453, kun edellisvuonna 4 759 työtapaturmaa johti vähintään neljän päivän poissaoloon työstä (-6,4 %). Maatalousyrittäjien työtapaturmien lukumäärä on alentunut koko viimeksi kuluneiden kahdeksan vuoden ajan, pois lukien vuoden 2005 (kuvio 10). Vuoden 2005 'tapaturmapiikki' voi osittain johtua vuoden 2005 alussa käyttöön otetusta sairaanhoidon täyskustannusvastuujärjestelmästä.

Kuvio 10. Maatalousyrittäjien vähintään 4 päivän poissaoloon johtaneet työtapaturmat (pl. työkuolemat) vuosina 2000–2008

Kuvio 10. Maatalousyrittäjien vähintään 4 päivän poissaoloon johtaneet työtapaturmat (pl. työkuolemat) vuosina 2000–2008

Maatalousyrittäjien työkuoleman riski pieneni hieman

Kaikista vuonna 2008 korvatuista työtapaturmista 7 tapausta johti työntekijän kuolemaan, kun edellisenä vuonna 8 maatalousyrittäjää menehtyi työtapaturman seurauksena. Kaikki tapaturmaisesti työssään kuolleet olivat miehiä. Kaikista vuosien 2000-2008 maatalousyrittäjien työkuolemista ainoastaan yksi on sattunut naiselle. Tämä tapahtui vuonna 2005. Kuviossa 11 on tarkasteltu sekä maatalousyrittäjien tapaturmasuhteita sekä työkuolemien että vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden tapaturmien osalta ajanjaksolla 2000-2008. Kuvio osoittaa, että työkuoleman riski vaihtelee voimakkaasti eri vuosina. Vuonna 2008 kuoli 8,2 maatalousyrittäjää 100 000 vakuutettua kohden, kun vuonna 2007 vastaava suhdeluku oli 9,2 ja vuonna 2006 5,6. Vuosi 2000 on lähimenneisyyden synkin, jolloin työtapaturmissa menetti henkensä 12,9 maatalousyrittäjää 100 000 vakuututettua kohden.

Aikasarjatarkastelusta selviää, että maatalousyrittäjien kuoleman riski työpaikalla on alentunut lähes viidenneksen vuosina 1999-2008. Tämä käy ilmi verrattaessa kahta viisivuotisjaksoa toisiinsa. Vuosina 1999-2003 maatalousyrittäjille sattui yhteensä 52 kuolemaan johtanutta työpaikkatapaturmaa, joka merkitsi keskimäärin 9,9 työkuolemaa 100 000 maatalousyrittäjää kohden vuodessa. Vuosina 2004-2008 työpaikkatapaturmissa kuoli 37 maatalousyrittäjää, joka on keskimäärin 8,3 työkuolemaa vuosittain 100 000 maatalousyrittäjää kohden.

Kuvio 11. Maatalousyrittäjien työtapaturmasuhteet vuosina 2000–2008

Kuvio 11. Maatalousyrittäjien työtapaturmasuhteet vuosina 2000–2008

Taulukossa 13 on verrattu maatalousyrittäjien kuolemaan johtaneiden työtapaturmien tapaturmasuhdetta palkansaajien riskialteimpiin toimialoihin vuonna 2008. Koska työkuolemissa menehtyneiden enemmistö on tavallisesti miehiä, on heidän tapaturmasuhdelukunsa esitetty erikseen. Luvuista käy ilmi, että työ oli vaarallisinta maatalousyrittäjämiehillä. Heistä 12,4 menetti henkensä 100 000 vakuutettua maatalousyrittäjää kohden vuonna 2008. Vuonna 2007 vastaava luku 14,0.

Vuonna 2008 riskialtein toimiala palkansaajilla oli kuljetus ja varastointi. Kyseisellä toimialalla työkuoleman riski miehillä oli 5,2 työkuolemaa 100 000 vakuutettua palkansaajaa kohden. Palkansaajien toiseksi vaarallisin toimiala oli rakentaminen. Vuonna 2008 3,7 miestä menetti henkensä 100 000 vakuutettua palkansaajaa kohden rakentamisen toimialalla.

Taulukko 13. Maatalousyrittäjien työkuolemat verrattuna palkansaajien työkuolemiin riskialtteilla toimialoilla 100 000 maanviljelijää tai palkansaajaa kohden vuosina 2007–2008

  Vuosi 2007   Vuosi 2008  
  Kaikki Miehet Kaikki Miehet
         
Maatalousyrittäjät 9,2 14,0 8,2 12,4
Palkansaajat 1,7 3,0 1,4 2,6
   Teollisuus 1) 1) 0,8 1,0
   Rakentaminen 1) 1) 3,4 3,7
   Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 1) 1) 3,8 5,2
1) Toimialoittaiset tiedot perustuvat uuteen toimialaluokitus TOL 2008:aan, joka otettiin Työtapaturmatilastossa käyttöön tilastovuonna 2008. Uudella toimialaluokituksella luokitellut tiedot eivät ole vertailukelpoisia edellisen toimialaluokitus TOL 2002:n tietojen kanssa (tilastovuoden 2007 ja sitä edeltävien vuosien tiedot)

Maatalousyrittäjillä lievien, alle neljän päivän työkyvyttömyyden aiheuttaneiden työtapaturmien osuus on pysynyt viime vuosien aikana suunnilleen samalla tasolla ollen alle 15-20 prosenttia kaikista korvatuista tapaturmista. Lähes joka kolmas työtapaturmista (31 %) oli puolestaan niin sanottuja vakavia vahinkoja eli ne aiheuttivat yli kuukauden mittaisen työkyvyttömyyden (liitetaulukko 5). Seuraavassa tarkastellaan tarkemmin niitä työtapaturmia, joista seurasi vähintään neljän päivän työstä poissaolo.

Maatalousyrittäjien työtapaturmariski kasvaa iän myötä

Vuonna 2008 maatalousyrittäjille sattui 5 220 työtapaturmaa sataatuhatta vakuutettua maatalousyrittäjää kohden, mikä oli hieman vähemmän kuin vuonna 2007 (5 465). Maatalousyrittäjien tapaturmariski on kuitenkin edelleen selvästi suurempi kuin palkansaajilla ja on selvästi korkeampi miehillä kuin naisilla: miehille sattui 6 021 ja naisille 3 670 työtapaturmaa sataatuhattatuhatta vakuutettua maatalousyrittäjää kohden (kuvio 12). Sukupuolten välinen ero selittyy osin sillä, että miehet tekevät perinteisesti maataloudessa sellaisia töitä, joissa sattuu paljon tapaturmia. Näitä ovat esimerkiksi rakennustyöt sekä koneiden ja laitteiden käyttöön ja huoltoon liittyvät tehtävät.

Kuvio 12. Maatalousyrittäjien työtapaturmat 100 000 vakuutettua kohden sukupuolen ja iän mukaan vuonna 2008

Kuvio 12. Maatalousyrittäjien työtapaturmat 100 000 vakuutettua kohden sukupuolen ja iän mukaan vuonna 2008

Maatalousyrittäjien tapaturmista yli kuusi kymmenestä (62 %) sattuu yli 45-vuotiaille. Vuonna 2008 suhteellisesti eniten työtapaturmia sattui yli 55-vuotiaille (5 943 per 100 000 maatalousyrittäjää). Vastaava suhdeluku alle 25-vuotiailla vuonna 2008 oli 3 694, kun se vuonna 2007 oli 6 045. Tapaturmariskin vuosittainen vaihtelu voi heillä olla melko suurta, sillä nuorimpaan ikäluokkaan kuuluvia vakuutettuja maatalousyrittäjiä ei ole kovin paljoa.

Karjanhoitotyössä sattuu eniten tapaturmia

Erilaisissa karjanhoitotehtävissä sattuneiden työtapaturmien osuus oli samansuuruinen kuin vuotta aiemmin, noin 45 prosenttia kaikista työtapaturmista (taulukko 14). Erityisesti naiset joutuvat työtapaturman uhriksi karjaa hoitaessaan, sillä useampi kuin kolme neljästä (77 %) naisille sattuneesta työtapaturmasta sattui karjanhoitotyössä. Miehillä vastaava osuus oli hieman yli kolmasosa (35 %). Toiseksi eniten (23 %) tapaturmia sattui maatilatalouden muissa töissä, joita ovat muun muassa erilaisten koneiden ja laitteiden asennus- ja huoltotyöt. Noin joka kuudes työtapaturma (15 %) sattui maanviljelyyn liittyvissä tehtävissä. Käytettävissä olevan tilastoaineiston perusteella ei voida kuitenkaan tehdä suoranaisia johtopäätöksiä eri työalueilla tehtävän työn vaarallisuudesta, koska tällöin tulisi tietää eri työtehtäviin käytetyn työajan määrä. Työvaihetta kuvaavan muuttujan luokitus on kansallinen. Melan perinteisesti käyttämä luokitus on tarkempi kuin työtehtävää kuvaavan ESAW -muuttujan (vrt. taulukko 2).

Taulukko 14. Maatalousyrittäjien työtapaturmat työvaiheen ja sukupuolen mukaan 2008

  Yhteensä   Miehet   Naiset   
  N % N % N %
Yhteensä                 4 453 100 3 386 100 1 067 100
             
Maanviljelytyöt           654 14,7 566 16,7 88 8,2
Karjanhoitotyöt 1 987 44,6 1 169 34,5 818 76,7
Metsätyöt 393 8,8 366 10,8 27 2,5
Rakennustyöt 265 6,0 248 7,3 17 1,6
Maatilatalouden muut työt 1 021 22,9 912 26,9 109 10,2
Muut työt 133 2,9 125 3,5 8 0,7

Noin joka kolmannessa (37 %) tapauksessa maatalousyrittäjän tapaturmaan johtanut poikkeava tapahtuma oli henkilön putoaminen, hyppääminen, kaatuminen tai liukastuminen. Väkivalta, järkyttävä tilanne tai poikkeava läsnäolo (esim. suojauksen ohitus) johti tapaturmaan lähes joka neljännessä (23 %) tapauksessa.

Maatalousyrittäjät loukkaantuvat useimmiten iskeytymällä kiinteää pintaa vasten

Maatalousyrittäjien yleisin vahingoittumistapa oli iskeytyminen kiinteää pintaa tai liikkumatonta aiheuttajaa vasten. Kolmessa kymmenestä (32 %) tapauksessa henkilö vahingoittui iskemällä itsensä lattiaan, maahan tai muuhun vastaavaan (kuvio 13). Naismaatalousyrittäjät joutuivat miehiä useammin eläimen töytäisemäksi tai potkaisemaksi, sillä joka neljäs (23 %) sattuneesta vahingosta oli eläimen aiheuttama. Joka kymmenes (11 %) työtapaturmassa loukkaantunut mies vahingoittui eläimen puremasta, potkusta tai vastaavasta.

Maatalousyrittäjäin eläkelaitos kerää vahingoittumistapaa, vamman aiheuttajaa, vamman laatua ja vahingoittunutta ruumiinosaa koskevat tiedot käyttäen ESAW -luokitusta.

Kuvio 13. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vahingoittumistavan (ESAW) ja sukupuolen mukaan 2008

Kuvio 13. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vahingoittumistavan (ESAW) ja sukupuolen mukaan 2008

Joka neljännessä (25 %) maatalousyrittäjälle sattuneessa työtapaturmassa välittömänä vamman aiheuttajana oli eläin, ihminen tai vamma oli aiheutunut kasveista (kuvio 14). Todennäköisesti valtaosassa näissä maatalousyrittäjien työtapaturmissa aiheuttajana on ollut nimenomaan eläin. Erilaiset rakennukset, rakenteet ja pinnat olivat aiheuttajina joka viidennessä (22 %) työtapaturmassa. Melu, paine, tulipalo, valokaari, valo, lumi tai vesistöt olivat aiheuttaja 11 prosentissa työtapaturmista. Maatalousyrittäjäin eläkelaitos kerää aiheuttajaa koskevat tiedot käyttäen ESAW -luokitusta.

Kuvio 14. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vamman välittömän aiheuttajan mukaan 2008

Kuvio 14. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vamman välittömän aiheuttajan mukaan 2008

Vuonna 2008 työtapaturmissa loukkaantuneiden maatalousyrittäjien vammoista 41 prosenttia oli erilaisia sijoiltaan menoja, nyrjähdyksiä ja venähdyksiä. Haavat ja pinnalliset vammat (29 %) muodostavat toisen suuren vammaryhmän. Luunmurtumia oli 17 prosenttia kaikista työtapaturmien uhriksi joutuneiden maatalousyrittäjien vammoista. Miesten ja naisten vammojen jakaumissa ei ollut merkittäviä eroja: miesten vammat olivat naisia useammin haavoja ja pintavammoja kun taas naisten vammat olivat vastaavasti useammin erilaisia nyrjähdyksiä ja venähdyksiä (kuvio 15).

Kuvio 15. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vamman laadun ja sukupuolen mukaan 2008

Kuvio 15. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vamman laadun ja sukupuolen mukaan 2008

Noin seitsemän kymmenestä (71 %) maatalousyrittäjien kaikista työtapaturmista kohdistui raajoihin (kuvio 16). Naisilla tapaturmat vaurioittivat useammin jalkoja kuin miehillä. Useimmiten alaraajoista vaurioituivat polven seutu ja yläraajoista kämmen tai sormet.

Kuvio 16. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vahingoittuneen ruumiinosan ja sukupuolen mukaan 2008

Kuvio 16. Maatalousyrittäjien työtapaturmat vahingoittuneen ruumiinosan ja sukupuolen mukaan 2008

Yrittäjät loukkaantuvat useimmiten teollisissa ammateissa ja talonrakennustöissä

Yrittäjille vuonna 2008 sattuneista työtapaturmista vakuutuslaitokset maksoivat korvausta kaikkiaan 5 936 työtapaturmasta. Määrään sisältyvät myös ne tapaturmat, joista maksettiin vain sairaskulujen korvausta. Näiden lyhyiden, alle neljän päivän työkyvyttömyyden aiheuttaneiden työtapaturmien osuus oli noin 40 prosenttia kaikista yrittäjien tapaturmista. Vuotta aiemmin korvausta maksettiin 5 659 tapaturmasta. Tiedot koskevat muita yrittäjiä kuin maatalousyrittäjiä.

Yrittäjille sattui vuonna 2008 yhteensä 3 413 vähintään neljän päivän työkyvyttömyyden aiheuttanutta työtapaturmaa. Tämä on 118 tapausta enemmän kuin edellisenä vuonna. Työtapaturmien sukupuolittainen jakauma on yrittäjillä samansuuntainen kuin palkansaajilla: valtaosa (86 %) yrittäjien työtapaturmista sattui miehille. Työtapaturman uhrien ikäjakaumasta ilmenee, että noin kuusi kymmenestä (61 %) yrittäjien työtapaturmista sattui 35–54 -vuotiaille (taulukko 15).

Taulukko 15. Yrittäjien työpaikkatapaturmat sukupuolen ja iän mukaan 2008

Ikä Yhteensä      Miehet     Naiset  
  N % N % N %
Yhteensä  3 413 100 2 934 100 479 100
             
15–24 48 1,4 38 1,3 10 2,1
25–34 465 13,6 393 13,4 72 15,0
35–44 940 27,5 839 28,6 101 21,1
45–54 1 148 33,6 987 33,6 161 33,6
55–64 752 22,0 632 21,5 120 25,1
Muut 60 1,8 45 1,5 15 3,1

Yrittäjille, kuten palkansaajillekin, työtapaturmia sattui eniten teollisissa ammateissa ja talonrakennustöissä. Myös toimialoittain tarkasteltuna yrittäjien riskialat ovat pääosin samat kuin palkansaajien. Vaarallisimpia toimialoja ovat rakentaminen sekä kuljetus ja varastointi. Yrittäjille sattuneiden tapaturmien aiheutumista ja seurauksia kuvaavia muuttujia tarkastellaan tarkemmin liitetaulukoissa 6-10.


Lähde: Työtapaturmat 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Arto Miettinen (09) 1734 2963, tyotapaturmat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 30.11.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työtapaturmat [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-5999. 2008, Palkansaajien työpaikkatapaturmat . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ttap/2008/ttap_2008_2010-11-30_kat_001_fi.html