Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.9.2017

Valtiolla työskentelevistä lähes puolet kävi töissä asuinkuntansa ulkopuolella 2015

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan vuonna 2015 noin joka kolmas työllinen kävi töissä kotikuntansa ulkopuolella. Pendelöinti oli yleisempää valtionhallinnossa kuin yrityssektorilla. Keskimääräinen työmatka oli myös pidempi valtionhallinnon työntekijöillä kuin yrityssektorin työntekijöillä. Yleisintä pendelöinti oli Ahvenanmaalla ja Kanta-Hämeessä.

Asuinkuntansa ulkopuolella työssäkäyvien osuus työllisistä sektoreittain 2015, %

Asuinkuntansa ulkopuolella työssäkäyvien osuus työllisistä sektoreittain 2015, %
*pl. Asuntoyhteisöt

Sektorikohtaisessa tarkastelussa keskitytään yrityssektorin (pl. asuntoyhteisöt) sekä valtionhallinnon ja paikallishallinnon sektoreihin, joista tietoja on saatavilla luokituksen (Sektoriluokitus 2012) tarkimmalla tasolla.

Yrityksissä työskentelevistä yhteensä 39 prosenttia kävi töissä asuinkuntansa ulkopuolella. Valtionhallinnossa työskentelevistä pendelöi 41 prosenttia ja paikallishallinnossa työskentelevistä 28 prosenttia (liitetaulukko 1).

Valtionhallinnon sektori jakautuu valtion budjettitalouteen ja muihin valtionhallinnon yksiköihin. Valtion budjettitalouden sektoriin kuuluvat ministeriöt ja muut valtion eri hallinnonaloilla toimivat virastot ja laitokset. Muihin valtionhallinnon yksiköihin kuuluvat mm. yliopistot sekä valtionhallinnon valvomat markkinattomina tuottajina toimivat osakeyhtiöt.

Valtion budjettitalouden työntekijöistä 45 prosenttia työskenteli kotikuntansa ulkopuolella. Julkisyhteisöistä vähiten pendelöitiin kunnan työntekijöiden keskuudessa, joista pendelöi ainoastaan joka neljäs.

Yrityksissä työskentelevistä eniten pendelöiviä oli ulkomaisomisteisissa yrityksissä ja vähiten yksityisissä kotimaisissa yrityksissä.

Valtionhallinnon työntekijöillä keskimääräinen työmatka lähes 19 kilometriä

Keskimääräinen työmatka 1) vuonna 2015 oli 14,1 kilometriä. Yrityksissä (pl. asuntoyhteisöt) työskentelevillä keskimääräinen työmatka oli 15,7 kilometriä.

Valtionhallinnon työntekijöiden keskimääräinen työmatka oli lähes kaksinkertainen paikallishallinnon työntekijöiden työmatkaan verrattuna. Valtionhallinnon työntekijöiden työmatka oli keskimäärin 18,8 kilometriä ja paikallishallinnon työntekijöillä matka oli 11,3 kilometriä.

Keskimääräiset etäisyydet olivat suurimpia valtion budjettitalouden (21,6 kilometriä) sekä ulkomaalaisomisteisten yritysten (16,5 kilometriä) sektoreilla työskentelevillä. Lyhimpiä etäisyydet olivat kuntasektorin (10,3 kilometriä) työntekijöillä.

Työssäkäynti omassa asuinkunnassa oli yleisintä Etelä-Savossa

Manner-Suomessa suurin pendelöijien osuus oli Kanta-Hämeessä, jossa 43 prosenttia maakunnassa asuvista työllisistä työskenteli asuinkuntansa ulkopuolella. Uudellamaalla pendelöijien osuus oli 41 prosenttia. Asuinkuntansa ulkopuolella työssäkäyvien osuus jäi alle 20 prosentin Etelä-Savon, Lapin, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa.

Asuinkuntansa ulkopuolella työssäkäyvien osuus työllisistä maakunnittain 2015, %

Asuinkuntansa ulkopuolella työssäkäyvien osuus työllisistä maakunnittain 2015, %

Maakunnista Kanta-Hämeessä asuvilla keskimääräinen työmatka oli pisin, 18,8 kilometriä (liitetaulukko 2). Manner-Suomessa lyhin keskimääräinen työmatka oli Pohjanmaalla (10,6 kilometriä).


1) Työmatka kuvaa kodin ja työpaikan välistä etäisyyttä linnuntietä pitkin mitattuna. Työmatkojen keskiarvoa laskettaessa ei ole huomioitu yli 200 kilometrin etäisyyksiä.

Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Netta Hiitola 029 551 3552, info@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (243,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 27.9.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5528. työttömien taustat 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyokay/2015/03/tyokay_2015_03_2017-09-27_tie_001_fi.html