Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 16.2.2018

Kymenlaakson nuoret muita harvemmin töissä tai koulutuksessa 2016

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan Kymenlaaksossa asuvista 18–24-vuotiaista 27 prosenttia oli työn ja koulutuksen ulkopuolella 1) vuoden 2016 lopussa: Maakunnan 12 460 nuoresta 3 310 oli työttömänä, eläkkeellä tai kuului ryhmään muut työvoiman ulkopuolella olevat. Koko maassa ei töissä eikä koulutuksessa olevien nuorten osuus oli 19 prosenttia. Maakunnista Kymenlaaksossa osuus on ollut suurin kaikkina vuosina 2011–2016 välillä.

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien 18–24-vuotiaiden osuus vastaavan ikäisestä väestöstä maakunnan ja vuoden mukaan, %

Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien 18–24-vuotiaiden osuus vastaavan ikäisestä väestöstä maakunnan ja vuoden mukaan, %

18–24-vuotiaita nuoria oli vuoden 2016 lopussa työn ja koulutuksen ulkopuolella 84 900 (19 prosenttia ikäluokasta). Osuus oli hieman edellisvuotta pienempi, mutta edelleen viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin viisi vuotta aiemmin vuonna 2011.

Maakunnittain tarkasteltuna työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien osuus oli suurin Kymenlaaksossa ja pienin Pohjanmaalla. Kymenlaaksossa useampi kuin joka neljäs 18–24-vuotias (27 prosenttia) ei vuoden lopulla ollut työssä tai koulutuksessa. Pohjanmaalla harvempi kuin joka kuudes oli näiden ryhmien ulkopuolella (14 prosenttia) vuonna 2016. Osuus on ollut suurin Kymenlaaksossa ja pienin Pohjanmaalla kaikkina vuosina aikavälillä 2011–2016.

Kymenlaaksossa 18–24-vuotiaiden työllisten osuus väestöstä oli 41 prosenttia ja opiskelijoiden 31 prosenttia. Työttömien osuus ikäryhmän työvoimasta Kymenlaaksossa oli 29 prosenttia. Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta oli 18–24-vuotiailla 12 prosenttia ja työllisten osuus väestöstä oli 53 prosenttia.

18–24-vuotias väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kymenlaaksossa ja Pohjanmaalla 2016, %

18–24-vuotias väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kymenlaaksossa ja Pohjanmaalla 2016, %

21 kunnassa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien osuus (18–24-vuotiaat) ylitti 28 prosenttia 2016

Maakunnittain tarkasteltuna ei työssä eikä koulutuksessa olevien nuorten osuus oli suurin Kymenlaakson maakunnassa, mutta kunnittain tarkasteltuna Kymenlaakson maakuntaan kuuluvien kuntien osuudet eivät olleet maan suurimpien joukossa.

Esimerkiksi Pohjois-Karjalan maakunnassa oli kuntia, joissa työn ja koulutuksen ulkopuolisten osuus 18–24-vuotiaasta väestöstä oli suurempi kuin Kymenlaakson kunnissa. Kymenlaakson maakunnassa kuitenkin ryhmien ulkopuolelle jäävien osuus nuorista oli suurempi kuin Pohjois-Karjalassa.

18–24-vuotiaiden ei työn eikä koulutuksen piirissä olevien osuus vastaavan ikäisestä väestöstä kunnittain 2016, %

18–24-vuotiaiden ei työn eikä koulutuksen piirissä olevien osuus vastaavan ikäisestä väestöstä kunnittain 2016, %

1) Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevilla viitataan henkilöihin, jotka olivat seuraavien pääasiallisen toiminnan luokkien ulkopuolella: työlliset, opiskelijat sekä varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet. Ryhmään kuuluvat työttömät, eläkeläiset sekä muut työvoiman ulkopuolella olevat.

Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Netta Hiitola 029 551 3552, info@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (378,7 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 16.2.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5528. pääasiallinen toiminta ja ammattiasema 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyokay/2016/03/tyokay_2016_03_2018-02-16_tie_001_fi.html