Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Laatuseloste: Yliopistokoulutus

1. Tilastotietojen relevanssi

Tilastossa kuvataan yliopistojen 20.9. tilanteen mukaista opiskelijamäärää ja yliopistoissa kalenterivuoden aikana suoritettuja tutkintoja. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa.

Yliopistotilasto on laadittu yliopistojen Tilastokeskukselle ilmoittamien henkilöpohjaisten opiskelija- ja tutkintotietojen perusteella.

Tietoja on tuotettu Tilastokeskuksen koulutusluokituksen ja opetushallinnon koulutusala-, opintoala- ja koulutusasteluokituksen lisäksi mm. yliopiston, maakunnan ja läänin mukaan.

Tilastolain (23.4.2004/280) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta (24.1.1992/48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen (TK-00-184-03) mukaan Henkilötilastot -toimintayksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Yliopistotilasto perustuu henkilöpohjaisiin opiskelija- ja tutkintotietoihin, jotka Tilastokeskus on kerännyt sähköisesti yliopistoilta. Aineisto on kokonaisaineisto.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tietojen käsittelyprosessin aikana opiskelija- ja tutkintotietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Opiskelija- ja tutkintotiedot ilmestyvät kerran vuodessa. Tutkintotiedot koskevat edellistä kalenterivuotta ja opiskelijatiedot ovat 20.9. tilanteen mukaisia. Lopulliset aineistot valmistuvat noin puolen vuoden viiveellä viiteajankohdasta.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen Internet-sivuilla ja Oppilaitostilastot -julkaisuissa. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Oppilaitostilastot-vastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä.

Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta ja Oppilaitostilastot-julkaisuista. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internet-sivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Yliopistotietoja on kerätty summatasolla (yliopistoittain, tiedekunnittain ja tutkinnoittain) vuodesta 1938 alkaen. Henkilöpohjaisina tietoja on kerätty vuodesta 1966 alkaen. Aikasarjoja sähköisessä muodossa voidaan toimittaa vuodesta 1984 alkaen. Tilastoinnissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat eri vuosien vertailtavuuteen.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Yliopistotilaston tiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin muidenkin koulutussektoreiden tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet.

Yliopistokoulutuksen tietoja julkaistaan myös opetushallinnon KOTA-tietokannassa, jossa tiedot voivat poiketa Tilastokeskuksen tiedoista sen vuoksi, että niissä käytetyt käsitteet ja määritelmät poikkeavat toisistaan.


Päivitetty 25.5.2005

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Yliopistokoulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0599. 2005, Laatuseloste: Yliopistokoulutus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 20.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/yop/2005/yop_2005_2005-05-25_laa_001.html