Käsitteet ja luokitukset

Sivun sisältö:

Lähdeaineisto

Sijoittumispalvelun tietokantojen lähdeaineistona ovat Tilastokeskuksen virallisen tilaston henkilöpohjaisista rekistereistä saatavat tiedot. Tutkinnon suorittajille ei tehdä mitään kyselyjä. Rekisterien käyttöön kuuluvasta päivityshitaudesta johtuu, että tiedot eivät ole aivan tuoreita, vaikka niitä päivitetäänkin jatkuvasti.

Tutkinnon suorittaneita koskevat tiedot ovat Tilastokeskuksen tutkintorekisteristä ja jatko-opintoja koskevat tiedot opiskelijarekistereistä.

Työllistymistä, työvoimaa ja ansioita koskevat tiedot poimitaan Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta. Työssäkäyntitilasto kootaan noin 40 rekisteristä, joista Tilastokeskuksen rekistereiden lisäksi suurimpia ovat Digi- ja väestötietoviraston (DVV) väestötietojärjestelmä, verohallinnon eri aineistot, valtion ja kuntien palvelussuhde- ja eläkerekisterit, yksityisen sektorin työ- ja palvelussuhderekisterit, Työ- ja elinkeinoministeriön työnhakijarekisteri jne. Tilastot sisältävät kaikki maassa asuvat. Maasta muuttaneet ja kuolleet eivät sisälly tilaston lukuihin.

Koulutuksen järjestäjät

Palveluun sisältyvät ne koulutuksen järjestäjät, jotka ovat saaneet viranomaisilta luvan koulutuksen järjestämiseen. Ne koulutuksen ylläpitäjät, jotka neljän vuoden tarkastelukauden aikana eivät ole järjestäneet tutkintoon johtanutta koulutusta, eivät sisälly tietokannan tietoihin.

Koulutuksen järjestäjät identifioidaan tunnuksella, joka yksityisen, kunnan ja kuntayhtymän koulutuksen järjestäjillä on yrityksen liike- ja yhteisötunnus, valtion oppilaitoksilla julkisyhteisötunnus.

Koulutuksen järjestäjistä on enemmän tietoa Tilastokeskuksen vuosittain ilmestyvässä julkaisussa "Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset".

Perustiedot

Koulutuksen järjestäjiä koskevat tiedot sisältävät ammatillisen toisen asteen tutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon ja yliopistollisen tutkinnon suorittaneet. Ammatillisiin perustutkintoihin sisältyvät myös näyttökokeina suoritetut tutkinnot. Työllistymistä, jatko-opintoja ja ansioita koskevat tiedot määritetään henkilön korkeimman tutkinnon perusteella tarkasteluajanjaksona (tutkinnon suoritusvuodet). A-ryhmän taulukoissa [mikä on A-ryhmä?] ovat kaikki suoritetut tutkinnot, myös sellaisten henkilöiden, joista ei ole saatu tietoon henkilötunnusta.

Koulutettu työvoima -tilastotietokannassa on tiedot 18-74-vuotiaista. Työlliseen työvoimaan luetaan ne 18-74-vuotiaat, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä. Koulutustiedot kattavat kaikki koulujärjestelmässä suoritettavat tutkinnot. Kultakin henkilöltä on otettu huomioon vain yksi koulutus, joka on korkein suoritettu tutkinto tai, jos tutkinnot ovat samanasteisia, viimeksi suoritettu tutkinto. Tästä poikkeuksena ovat ne henkilöt, jotka ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon ja ammatillisen tutkinnon. Heidän kohdallaan koulutus määräytyy ammatillisen tutkinnon mukaan.

Koulutettu työvoima -tietokannan vanhemmissa taulukoissa on ikärajauksissa muutoskohta vuosina 2007-2008. Vuodesta 2005 työeläkevakuutuksen piiriin alkoivat kuulua 18-68 -vuotiaat, kun aiemmin työeläkevakuuttamisvelvollisuus oli alkanut jo 14 vuoden iästä lähtien. Tämän vuoksi ikärajaus muutettiin vuonna 2007 ikäluokaksi 18-74 joissakin taulukoissa ja vuodesta 2008 alkaen kaikissa taulukoissa.

Pääasiallinen toiminta ja ansiot

Pääasiallisen toiminnan käsite kuvaa henkilön taloudellista toimintaa. Väestö jaetaan pääasiallisen toiminnan perusteella työllisiin, työttömiin, opiskelijoihin ja muihin, johon luokitellaan edellisiin ryhmiin sisältymättömät.

Luokitus perustuu tietoihin henkilön toiminnasta vuoden viimeisellä viikolla.

Tiedot pääasiallisesta toiminnasta perustuvat eri rekistereistä saatuihin tietoihin. Työvoimaan kuuluvuus on pääasiallisen toiminnan päättelyssä asetettu ensisijalle.

  • Työllisiksi  Työllisiksi luetaan työssäkäyntitilastossa kaikki 18–74-vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä (palkansaajina tai yrittäjinä).  
  • Työttömiksi luetaan työssäkäyntitilastossa vuoden viimeisenä työpäivänä työttömänä työnhakijana olleet 16–64-vuotiaat henkilöt.
  • Työllisiksi opiskelijoiksi määritellään henkilöt, jotka Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan ovat työllisiä vuoden viimeisellä viikolla ja ovat Tilastokeskuksen opiskelijarekistereiden mukaan myös tutkintoon johtavassa koulutuksessa syyslukukaudella.
  • Päätoimisiksi opiskelijoiksi määritellään henkilöt, jotka Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan ovat opiskelijoita vuoden viimeisellä viikolla. Työn ohessa tutkintoa opiskelevat sisältyvät työllisiin opiskelijoihin.
  • Muut -ryhmä sisältää eläkeläiset, kotona olevat ja muut edellisiin ryhmiin sisältymättömät.
  • Varusmies / Siviilipalvelus sisältää henkilöt jotka ovat suorittamassa varusmies- tai siviilipalvelusta vuoden viimeisellä viikolla.
     

Ammattiaseman perusteella työlliset jaetaan kahteen ryhmään:

  • Palkansaajat ovat 15 - 74-vuotiaat henkilöitä, joilla on jonkin eläkevakuutusjärjestelmän työsuhderekisterin mukaan vuoden viimeisellä viikolla voimassa oleva työsuhde ja jotka eivät työministeriön työnhakijarekisterin mukaan ole työttömiä työnhakijoita vuoden viimeisenä työpäivänä eivätkä ole varus- tai siviilipalvelusmiehiä.
  • Yrittäjiksi määritellään henkilöt, joilla on tutkimusviikolla voimassa oleva yrittäjäeläkevakuutus. Määrittelyssä otetaan huomioon myös palkka- ja yrittäjätulon määrä.

Vuodesta 2005 työeläkevakuutuksen piiriin kuuluvat 18-68 -vuotiaat, kun aiemmin työeläkevakuuttamisvelvollisuus on alkanut jo 14 vuoden iästä lähtien. Tämän takia alaikäisten opiskelijoiden työssäkäyntiä ei pystytä rekisteritietojen perusteella luotettavasti tilastoimaan. Muutoksen johdosta vuodesta 2005 alkaen nuorten työllisyys näyttää vähentyneen ja opiskelijoiden määrä kasvaneen.

  • Ansiotuloilla tarkoitetaan henkilön palkka- ja yrittäjätuloja. Keskiansioilla tarkoitetaan tulonsaajaa kohti laskettuja vuoden aikana hankittuja mediaanituloja. Mediaanitulo ilmoittaa sen tulomäärän, joka jakaa tulonsaajat kahteen yhtä suureen joukkoon. Vuosiansioihin vaikuttavat palkkataso ja työssäoloaika.

Koulutusluokitus

Tutkintotiedot luokitellaan koulutusasteen, koulutusalan ja opintoalan mukaan.

Sijoittumispalvelussa käytetään tilastovuodesta 2016 alkaen Kansallista koulutusluokitusta 2016. 

Tilastokeskus ja opetushallinto ovat yhdessä laatineet koodiavaimen, jonka avulla tilastoaineisto voidaan luokitella opetushallinnon käyttämän koulutusala-, opintoala- ja koulutusasteluokituksen mukaan. Avaimesta löytyvät Tilastokeskuksen koulutusluokituksen 6-numeroiset koodit ja niitä vastaavat opetushallinnon Kansallisen koulutusluokituksen 2016 koulutusala- ja koulutusasteluokituksen koodit vuoden 2016 tilanteen mukaisena.

Vuoteen 2015 asti Sijoittumispalvelun tietokannoissa oli käytössä seuraavat luokitukset:

  • Peruskoulut ja lukiot (2004-2015): Opetushallinnon koulutusluokitus 2002
  • Ammatillinen toinen aste (2002-2015): Opetushallinnon koulutusluokitus 2002
  • Ammattikorkeakoulut (2002-2015): Opetushallinnon koulutusluokitus 2002
  • Yliopisto (2002-2015): Opetushallinnon koulutusluokitus 1995
  • Koulutettu työvoima (2002-2015): Opetushallinnon koulutusluokitus 2002

Opetushallinnon 2002 koulutusluokitus vuoden 2007 tilanteen mukaisena:

Opetushallinnon vuoden 1995 luokitus vuoden 2006 tilanteen mukaisena:

Toimiala

Työllinen työvoima luokitellaan henkilön työpaikan toimialan mukaan. Kaikki samassa toimipaikassa työskentelevät saavat saman toimialan ammatistaan riippumatta. Sijoittumispalvelussa käytettiin vuoden 2002 toimialaluokitusta (TOL2002) tilastovuoteen 2006 saakka. Toimialaluokitus 2008 (TOL2008) otettiin Sijoittumispalvelussa käyttöön tilastovuodesta 2007 alkaen.

Toimiala (TOL 2008) Luokat
A Maatalous, metsätalous ja kalatalous 01–03
B Kaivostoiminta ja louhinta 05–09
C Teollisuus 10–33
D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 35
E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito 36–39
F Rakentaminen 41–43
G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus 45–47
H Kuljetus ja varastointi 49–53
I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 55–56
J Informaatio ja viestintä 58–63
K Rahoitus- ja vakuutustoiminta 64–66
L Kiinteistöalan toiminta 68
M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 69–75
N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta 77–82
O Julkinen hallinto ja maanpuolutus; pakollinen sosiaalivakuutus 84
P Koulutus 85
Q Terveys- ja sosiaalipalvelut 86–88
R Taiteet, viihde ja virkistys 90–93
S Muu palvelutoiminta 94–96
T Kotitalouksien toiminta työnantajina; kotitalouksien eriyttämätön toiminta tavaroiden ja palvelujen tuottamiseksi omaan käyttöön 97–98
U Kansainvälisten organisaatioiden ja toimielinten toiminta 99
X Toimiala tuntematon 0

Työnantajasektori

Valmistuneiden sijoittumista ja työllistä työvoimaa tarkastellaan myös työnantajasektoreittain (ks. tarkemmin Sektoriluokitus 2012). Tässä yhteydessä on ilmoitettu myös se, kuinka moni toimii yrittäjänä. Sijoittumispalvelun taulukoissa työnantajasektoriluokista on muodostettu seuraava 5-luokkainen ryhmittely. (Kuudennen ryhmän muodostavat yrittäjät):
 

Työnantajasektori Sektoriluokitus 2012
Yritykset S111
Valtion virastot ja laitokset, sosiaaliturvarahastot S1311 ja S1314
Kuntien ja kuntayhtymien virastot ja laitokset S1313
Rahoitus- ja vakuutuslaitokset S12
Järjestöt, kirkot, muu työnantajasektori S112, S14 ja S15
Yrittäjät  

Alueluokitukset

Aluejakona palvelussa käytetään valtioneuvoston päätöksen mukaista kuntapohjaista maakunta- ja seutukuntajakoa. Alueluokitukset löytyvät Tilastokeskuksen luokitussivustolta. Maakunnat muodostavat NUTS 3-tason ja seutukunnat NUTS 4-tason Euroopan unionin tilastollisessa alueluokitusjärjestelmässä.

Päivitetty 19.3.2020