Julkaistu: 9.9.2003
Suomalaisen nuorison tie
Elättäjistä kuluttajiksi
Nuoret ovat sosiaalisesti itsenäisempiä mutta taloudellisesti riippuvaisempia vanhemmistaan kuin ennen. Nuoruusaika on myös pidentynyt.
Valpuri Saarelma
Nuorison käsite oli vielä 1900-luvun alkupuolella suhteellisen epäselvä, lapset siirtyivät työelämään ja sen myötä "aikuisuuteen" hyvin varhaisessa vaiheessa. He osallistuivat perheen ja vanhempiensa elättämiseen tekemällä töitä joko kotona vanhempien apuna tai hakeutumalla töihin muiden palvelukseen. Maaseudulla nuoret kelpasivat työhön jo 13-vuotiaina. Kaupungeissa nuoret saattoivat saada työtä 14-15-vuotiaina.
Koulunkäynti jäi hyvin vähäiselle. Maalaispojat ryhtyivät tavallisesti muutaman kiertokoulu- ja kansakouluvuoden jälkeen töihin esimerkiksi paimenpoikina, pikkurenkinä tai isänsä apulaisina. Kaupungeissa sen sijaan kansakoulun suorittaminen saattoi avata mahdollisuuden "uralla" etenemiseen, jos oli sopivia suhteita tai onnistui pääsemään kunnolliseen ammattioppiin.
Tyttöjen kohdalla koulunkäynnillä ei ollut suurta merkitystä työelämässä; niin koulua käymättömät maalaistytöt kuin tehtaalaisperheiden kansakoulun loppuun käyneet tytöt saattoivat päätyä apulaisiksi, tehdastyöläisiksi tai muihin apuhommiin.
Nuoret ja lapset tekivät yleensä erityyppisiä töitä kuin aikuiset, ja myös heidän palkkansa oli alhaisempi. Alle 18-vuotiaan miespuolisen työntekijän viikkopalkka vaihteli 3,23 markasta 11,79 markkaan aikana, jolloin esimerkiksi kilo voita maksoi 2,70 markkaa. Pienestä palkasta suuri osa annettiin kotiin. Nuoret osallistuivat panoksellaan koko perheen elättämiseen. Heistä tuli taloudellisessa mielessä aikuisen veroisia, vaikka muutoin määräysvalta nuoren elämästä jäi vielä usein vanhemmille.
Opiskelu nuorten työksi
Teollisen kasvun vuosina ja sota-aikana lapsi- ja nuorisotyövoimaa tarvittiin runsaasti. Nuorten päätoiminen työssäkäynti olikin vielä yleistä. 1950-60-luvuilla sen sijaan opiskelu ja korkeamman koulutuksen hankkiminen alkoi nousta yhä tärkeämmäksi "nuorten työksi". Koulutuksen katsottiin mahdollistavan sosiaalisen nousun yhteiskunnassa, ja koulutukseen alettiin panostaa enemmän.
1970-luvulla suurin nuorisoryhmä olivatkin jo koululaiset ja opiskelijat. Sama kehitys jatkui 1980- ja 1990-luvuilla. Yhä harvempi 15-19-vuotias oli enää päätoimisesti töissä. Nuorisotyöttömyyden myötä opiskelusta alkoi myös tulla välttämätön ehto työpaikan saamiselle.
15-19-vuotiaiden työvoimaosuudet vuonna 1930...
| pojat, % | tytöt, % | |
| Helsinki | 57,5 | 58,9 |
| Turku | 55,6 | 54,0 |
| Tampere | 62,4 | 66,1 |
Lähde: Väestölaskenta 1930
...ja vuonna 2002
| pojat, % | tytöt, % | |
| Koko maa | 28,2 | 36,7 |
Lähde: Työvoimatilastot
Koulussa vietettyjen vuosien lisääntyessä nuoruudesta alkoi muodostua erityinen ikävaihe lapsuuden ja aikuisuuden väliin. Koulunkäynti ja opiskelijaidentiteetti nousi nuoria yhdistäväksi tekijäksi, eikä vanhempien ammatti enää määrännyt nuorten sijoittumista yhteiskunnassa yhtä selkeästi kuin aikaisemmin.
Nykyään opiskeleva nuoriso rahoittaa osittain elämäänsä töistä saaduilla tuloilla. Kun opintolainan suosio on heikentynyt, vanhempien antaman avun merkitys työssäkäynnin ohella kasvanut. Noin 40 prosenttia suomalaisista opiskelijoista saa vanhemmiltaan rahaa opiskeluelämänsä kulujen kattamiseen. Näin aikuistuminen taloudellisen itsenäisyyden merkityksessä viivästyy. Ero nykyaikaisen ammatinvalintaansa pitkälle yli kaksikymppiseksi pohtivan nuoren ja vuosisadan alun vanhempiaan elättävän lapsityöläisen välillä on kasvanut valtavasti.
Sosiaalinen vapaus luo itsenäisyyttä
Vaikka nuoret ovat yhä pidempään taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan, on sosiaalisten normien muutos ja kulutusmahdollisuuksien lisääntyminen tuonut uudenlaista itsenäisyyttä nuorten elämään. Erityisesti 1970-luvulla alkanut seurustelu- ja seksuaalikulttuurin muutos on vaikuttanut voimakkaasti siihen, että nuoret ovat yhä vapaammin voineet viettää huoletonta kokeilunhaluista elämää vailla vakiintumisen ja perheen perustamisen paineita. Viime vuosina sinkkukulttuurin vahvistumisen myötä itsenäinen perheettömän nuoren elämäntapa on noussut jopa ihannoinnin kohteeksi. Avioliittojen keskimääräisen solmimisiän nousu 1970-luvulta lähtien kielii selkeästi nuorten seurustelukulttuurin muutoksesta.
Ensimmäisen avioliiton solmineiden keski-ikä 1920-2002
Lähde: Väestötilastot, Tilastokeskus
Sosiaalisen vapautumisen lisäksi nuorilla on kulutusyhteiskunnan kasvun myötä ollut yhä enemmän vanhemmilta saatua rahaa käytössään. Samoin mahdollisuudet matkustaa ja liikkua vapaasti ovat moninkertaistuneet. Näiden muutosten kautta nuorista on kasvanut merkittävä kuluttajaryhmä, jonka kokemus- ja elämyshalukkuuden tyydyttämiseksi pyritään markkinoimaan mitä monipuolisempia palveluja ja tuotteita. Nuoruuteen liitetäänkin yhä vahvemmin ajatus siitä, että elämä ja maailma on koettava nuorena, ennen kuin se on aikuistumisen myötä liian myöhäistä.
Vuosisadassa nuorison asema kokonaisuudessaan on muuttunut mielenkiintoisella tavalla. Samanaikaisesti nuorten sosiaalisen vapauden ja itsenäisyyden lisääntyessä myös rahavirtojen suunta on muuttunut ratkaisevasti: nuoret eivät enää osallistu varhaisella työnteollaan vanhempiensa elättämiseen, vaan vanhemmat tukevat rahallisesti nuorten opintoja ja aktiivista elämäntyyliä. Vaikka Suomessa nuorison määrä on vähentynyt 1970-luvulta lähtien, ovat nuoret saaneet yhä enemmän valtaa vaativina kuluttajina, jotka surutta käyttävät vanhempiensa varoja.
Nuoriso on aina "ongelma"
Nuorisoa on pidetty lähes aina jossain määrin ongelmallisena. Tälle lapsuuden ja aikuisuuden välitilassa harhailevalle ikäryhmälle on pyritty löytämään 'järkevää' tekemistä joko töiden tai koulunkäynnin muodossa. Sotien välisenä aikana nähtiin vaarallisena tilanne, jossa nuori ei perheen heikon taloudellisen tilanteen johdosta voinut osallistua kansakoulun jälkeiseen opetukseen. Tällöin pyrittiinkin ehkäisemään nuorelle syntyvää "toimettomuuskautta" velvoittamalla opetuksesta vapautettu nuori osallistumaan kotiaskareisiin tai muuten perheen toimeentulon hankintaan.
Nykyään toimettomuuskausi on saanut uuden nimityksen. Puhutaan syrjäytymisuhan alaisista nuorista, jotka eivät ole itse kiinnostuneita jatkamaan opintojaan peruskoulun jälkeen mutteivät myöskään kykene löytämään työpaikkaa. Syrjäytymistä pyritään ehkäisemään painostamalla nuori ottamaan vastaan opiskelupaikka lähes miltä alalta tahansa, kiinnostipa tämä nuorta tai ei.
Pakottavat toimenpiteet tuskin hävittävät ongelmaa. Vaikka olosuhteet ovat sadan vuoden aikana rajusti muuttuneet, nuorison ikuinen "ongelmallisuus" kuvaa vain prosessia, jossa nuori sosiaalistuu vallitsevaan yhteiskuntaan. Se on nuorena olemisen perusydintä ja lähes yhtä väistämätöntä kuin ihmisen vanheneminen.
Valpuri Saarelma on valtiotieteiden maisteri ja työskentelee Tilastokeskuksen tietopalveluosastolla julkaisutoimittajana.
Lähde: Nuoruuden vuosisata, SKS, 2003, Jyväskylä.
Kotoa muutetaan entistä myöhemmin
Päivitetty 9.9.2003
Lisätietoja:sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi