Julkaistu: 3.7.2003

Kesä on kotitöiden aikaa

Kesäajankäyttö ei poikkea niin paljon muiden vuodenaikojen ajankäytöstä kuin kesäsuomalaisia katsellessa voisi luulla. Heinäkuussa pidetään 46 prosenttia kaikista vuosilomapäivistä, mutta ainakaan kaikki eivät omistaudu silkalle löhöilylle.

Vaikka kotitöidenkin määrän luulisi kesällä vähenevän, Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan käy juuri päinvastoin. Kotitöitä tehdään nimenomaan kesällä, vuorokautta kohti puoli tuntia enemmän kuin muulloin, eli keskimäärin 95 minuuttia. Eikä kotitöillä tässä tarkoiteta ajatustyötä, jota riippumaton ajattelija väittää tekevänsä, vaan ruuanlaittoa, siivoamista, huoltotöitä, ostoksia ja lastenhoitoa. Kotitöihin kuluneeseen aikaan vaikuttaa varmasti se, että monenlaiset remontti- ja korjaustyöt ajoitetaan kesään.

Kesällä ei kyllä, vastoin yleistä käsitystä, myöskään nukuta juurikaan vähempää kuin muulloin. Kesällä nukutaan noin kahdeksan ja puoli tuntia, eli vain vajaat kymmenen minuuttia vähemmän kuin talvella. Ehkäpä pieni ero johtuu siitä, että vaikka valoisia öitä valvotaan, niin lomalla päivätorkkuja voidaan ottaa ahkerammin kuin talvella.

Lähde: Ajankäyttötutkimus/Hyvinvointikatsaus 2/2002. Tilastokeskus


Päivitetty 3.7.2003

Lisätietoja:
sähköposti: tietoaika@tilastokeskus.fi