Uutisia 21.7.2022

Syntyneitä ennätyksellisen vähän alkuvuodesta 2022 

Tilastokeskuksen kesäkuun ennakkotilaston mukaan Suomessa syntyi tammi-kesäkuun 2022 aikana 22 180 lasta. Lapsia syntyi 2 453 vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Ennakkotilaston mukaan tammi-kesäkuussa syntyneiden määrä oli mittaushistorian alhaisin. Syntyneiden kuukausittainen aikasarja alkaa vuodesta 1900.  

Syntyvyyttä tarkastellaan syntyvyysluvuilla, kuten kokonaishedelmällisyysluvulla, joka huomioi syntyneiden lasten määrän suhteessa synnytysikäisiin naisiin.  

”Ennakkotietojen mukaan syntyvyys on tammi-kesäkuussa laskenut edellisvuodesta. Viimeisen kahdentoista kuukauden ajalta kokonaishedelmällisyysluvuksi kertyi 1,38, kun kalenterivuoden 2021 aikana luku oli 1,46”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Joonas Toivola. 

“Kokonaishedelmällisyysluku oli alimmillaan vuonna 2019 (1,35), minkä jälkeen se on noussut kahtena peräkkäisenä vuotena. Alkuvuoden lukujen perusteella pari vuotta kestänyt syntyvyyden elpyminen ei kuitenkaan näytä enää jatkuvan”, Toivola lisää.  

Kuolleiden määrä nousussa, nettomaahanmuutto ennätyskorkea 

Tammi-kesäkuussa kuolleiden määrä oli 30 854, mikä on 3 166 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. 

”Alhaisen syntyvyyden ja korkean kuolleisuuden vuoksi syntyneiden ja kuolleiden erotusta kuvaava luonnollinen väestönlisäys oli myös ennätyksellisen matala. Syntyneitä oli tammi-kesäkuussa 8674 vähemmän kuin kuolleita. Tätä ennen suurin syntyneiden ja kuolleiden erotus tammi-kesäkuussa oli vuonna 2020, jolloin syntyneitä oli 5 007 vähemmän kuin kuolleita”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Johanna Lahtela. 

Ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli kesäkuun lopussa 5 552 550. Maamme väkiluku kasvoi tammi–kesäkuun aikana 4 309 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 11 414 enemmän kuin maastamuuttoja. Ulkomailta muutti Suomeen 16 932 henkeä ja Suomesta ulkomaille 5 518 henkeä. Edelliseen vuoteen verrattuna maahanmuuttojen määrä kasvoi 694:llä ja maastamuuttojen määrä 48:lla.  

“Nettomaahanmuutto, eli maahanmuuton ja maastamuuton erotus, on ollut Suomessa edelleen vahvasti voitollista. Viime vuonna nettomaahanmuuttovoitto oli korkeinta 30 vuoteen, ja tänä alkuvuotena luku on ollut vielä viime vuoden alkuvuotta korkeampaa. Vuoden 2022 tammi–kesäkuun nettomaahanmuutto olikin korkein tällä ajanjaksolla mitattuna yli 30 vuoteen. Tämän muuttovoiton myötä Suomen väkiluku on luonnollisesta väestön vähenemisestä huolimatta ollut edelleen kasvussa”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Joni Rantakari. 
 

Lisätietoja: 

Väestön ennakkotilasto 2022, kesäkuu ja 2. vuosineljännes (katsaus) 

Yliaktuaari Johanna Lahtela, p. 0295 513 807 

Yliaktuaari Joni Rantakari, p. 029 551 3249 

Yliaktuaari Joonas Toivola, p. 029 551 3355