Uutisia 7.2.2022

Talouden muutokset vaativat toimialaluokituksen uudistamista

Tilastokeskus valmistelee parhaillaan toimialaluokituksen uudistamista. Tilastoissa ja kansallisissa järjestelmissä uusi toimialaluokitus otetaan käyttöön vaiheittain vuodesta 2025 alkaen.

Tilastoinnissa toimialaluokitus on keskeinen: sitä käytetään yritys- ja taloustilastojen tiedonkeruissa, ja monien tilastojen tiedot julkaistaan toimialaluokittain. Toimialaluokitus mahdollistaa myös yritys- ja taloustietojen kansainvälisen vertailun.

Toimialaluokitusta hyödynnetään lisäksi monissa kansallisissa järjestelmissä kuten verotukseen ja vakuutuksiin liittyvissä järjestelmissä sekä esimerkiksi lainsäädännössä. Suomen nykyinen toimialaluokitus on otettu käyttöön vuonna 2008.

”Toimialaluokitus on talouden ja yhteiskunnan kuvaamisen työkalu, jonka tulisi säilyttää tarkkuutensa yli ajan. Toimialaluokitusta uudistetaan, jotta siinä voidaan huomioida taloudessa tapahtuneet muutokset kuten esimerkiksi teknologian muuttuminen, uudenlaisen taloudellisen toiminnan syntyminen sekä yritysten globalisaatiokehitys”, sanoo projektipäällikkö Mirva Mansikkamäki.  

Suomen toimialaluokitus on johdettu YK:n ja EU:n n toimialaluokituksista. EU-asetus sitoo Tilastokeskusta tilastoviranomaisena käyttämään yhteistä luokitusta. Jotta kansallinen luokitus ja kansainväliset luokitukset olisivat vertailukelpoisia, täytyy uudistukset tehdä samanaikaisesti YK:ssa, Euroopassa ja Suomessa.

Toimialaluokituksen uudistuksen esittely

Lisätietoja:
projektipäällikkö Mirva Mansikkamäki p. 029 551 3430,
yliaktuaari Mari Rantanen p. 029 551 2451, etunimi.sukunimi@stat.fi