Uutisia 13.6.2023

Vaarallisen jätteen määrä moninkertaistui kaivostoiminnassa – syynä aineiston täydentyminen ja luokittelumuutokset

Kaivosteollisuudessa syntyneen vaarallisen jätteen tilastoitu määrä kasvoi vuonna 2021 moninkertaiseksi verrattuna aiemmin raportoituun vuoden 2020 määrään. Tuoreen jätetilaston mukaan vaarallista jätettä syntyi kaivostoiminnassa kaikkiaan noin 25 miljoonaa tonnia.

Vaaralliseksi luokitellut jätteet ovat suurimmaksi osaksi sivukiveä. Mukana on myös pienempi määrä erilaisia rikastushiekkoja.

Vaarallisen jätteen määrän kasvua selittävät sekä jätteiden luokittelussa tapahtuneet muutokset että tilaston pohjana käytetyn aineiston täydentyminen. 

Tilastokeskus laatii kaivannaisjätteitä koskevat tilastot hyödyntäen muun muassa kaivosrekisteriä ja ympäristöhallinnon YLVA-tietojärjestelmää. Näiden kautta saadaan tiedot myös vaaralliseksi luokitelluista jätteistä.

Aineiston täydentymisen taustalla ovat muun muassa kaivosten jätteiden luokitteluperusteiden muuttuminen ja jätetiedon raportointiin liittyneiden epäselvyyksien tunnistaminen ja korjaaminen.

Jätteiden luokittelussa tapahtunut muutos ei vaikuta jätetilastossa raportoituun jätteiden kokonaismäärään.

Aineiston täydentymisestä aiheutuneet muutokset vaarallisen jätteen määrässä on päivitetty jätetilaston tietokantataulukoihin koskemaan myös aiempia vuosia.

Vuoden 2020 päivittynyt luku on kaivosteollisuuden osalta noin 17,8 miljoonaa tonnia. Vuonna 2021 vaarallisen kaivosjätteen määrä kasvoi siten 40 prosenttia vuotta aiemmasta.

Osaltaan vaarallisen jätteen määrää kasvua selittää myös kaivosteollisuuden tuotannon määrän kasvu. Kaivosteollisuudessa sivukiven määrä on suhteessa tuotannon volyymiin, joten vuosittaiset vaihtelut sivukiven ja myös vaaralliseksi luokitellun jätteen määrässä ovat yleisiä.

Lisätietoja: 
Yliaktuaari Juha Espo, Tilastokeskus, p. 029 551 3463, juha.espo@stat.fi (jätetilastointi)
Johtava ympäristöasiantuntija Soile Nieminen, ELY-keskus, p. 029 502 3818, soile.nieminen@ely-keskus.fi (kaivannaisjätehuollon kehittäminen)