Uutisia 15.1.2024

Verkkokurssi kansantalouden tilinpidosta starttaa jälleen

Helsingin avoimen yliopiston oppimisympäristössä on avautunut ilmoittautuminen maksuttomalle Kansantalouden tilinpidon verkkokurssille. Kurssi soveltuu jokaiselle taloudellista toimintaa seuraavalle kertauskurssiksi ja talousasioista kiinnostuneelle tilinpidon eri osa-alueita esitteleväksi peruskurssiksi.

Verkkokurssi on tuotettu yhteistyössä Helsingin yliopiston, avoimen yliopiston ja Tilastokeskuksen kesken.

Kansantalouden tilinpito on taloudellista toimintaa kuvaava kansainvälinen tilastojärjestelmä. Järjestelmän avulla kuvataan kansantalouden rakennetta eli esimerkiksi kulutusta, tuloja, velkoja, yritystoimintaa, säästämistä, tuontia, vientiä ja julkisia menoja. Kurssilla opit, miten talouden rattaat pyörivät ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Kurssin käytyäsi osaat muodostaa kokonaiskuvan kansantaloudesta.  

Kaikille avoin Kansantalouden tilinpidon kurssi järjestetään nyt kolmatta kertaa. Sen on suorittanut tähän mennessä yli 160 opiskelijaa yliopistoista, ammattikorkeakouluista ja eri organisaatioista ympäri Suomen. 

Tutustu Kansantalouden tilinpidon verkkokurssiin