Tutkimus työelämän vaatimista taidoista kertoo eroista sukupuolten ja koulutusasteiden välillä. Digilaitteet hallitsevat kuitenkin jo useimpien työntekoa. Raskasta ruumiillista työtä tekee joka viides, sorminäppäryyttä edellyttävät joka kymmenennen työtehtävät.
- Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.
Nollatuntisopimukset – epävarmuutta vai toivottua joustoa?
Nollatuntisopimukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua: pitäisikö ne kieltää, ja säätää minimityötuntimäärä, vai ei?
Nollatuntisopimuksia on puolustettu työllisyyden ja työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisen nimissä. Samalla on esitetty, että nollatuntisopimuksella työskentely sopii hyvin joihinkin elämäntilanteisiin kuten opiskelijoille.
Vastavetona on nostettu esille sopimusten työntekijöille aiheuttama epävarmuus. Työnantajalla on mahdollisuus työvoiman käyttöön tarpeen mukaan. Työajat, työtuntien määrä ja työtulot voivat vaihdella suurestikin viikosta ja kuukaudesta toiseen. Erityisen ongelmallista tämän tapainen vaihtelevuus on lapsiperhevaihetta eläville. Myös esimerkiksi työsuhteen päättämisen ja sairausajan palkanmaksun osalta nollatuntisopimukset ovat olleet pulmallisia. (TEM 2013).
Nollatuntisopimuksella työskentelevistä on ollut verrattain vähän tutkimustietoa. Lukumääräkin on ollut arvioiden varassa. Vuoden 2014 Työvoimatutkimuksessa selvitimme asiaa ensimmäistä kertaa.
Tulosta voi pitää pienoisena yllätyksenä: nollatuntisopimuksella työskenteli peräti noin 83 000 palkansaajaa vuonna 2014. Keitä he ovat ja kuinka hyvin tällaisen sopimuksen turvin työskentely heille sopii?
Yli puolet nollatuntisopimuksella työskentelevistä pitää ansiotyötä pääasiallisena toimintanaan ja 38 prosenttia katsoo päätoiminnakseen opiskelun. Lisätunteja kaikista sopimuksen piirissä olevista haluaisi 30 prosenttia eli noin 25 000 palkansaajaa, osa-aikaisesti työskentelevistä 37 prosenttia.
Nollatuntisopimuksella työskentelevistä saa tarkemman kuvan, kun heidät jakaa kolmeen pääryhmään perustuen vastaajan omaan käsitykseen pääasiallisesta toiminnastaan ja arvioon lisätyötuntien tarpeesta (kuvio 1).
Kuvio 1. Nollatuntisopimuksella työskentelevät ryhmiteltynä pääasiallisen toiminnan ja työajan mukaan, prosenttiosuus kaikista, joilla oman ilmoituksen mukaan on nollatuntisopimus.
Lähde: Työvoimatutkimus 2014
Ensimmäisen ryhmän muodostavat osa-aikaisesti työskentelevät opiskelijat. Heistä valtaosa eli 79 prosenttia ei kaipaa lisää työtunteja. Tähän joukkoon kuuluu noin 30 000 nollatuntisopimuksella työskentelevää ja heistä selvä enemmistö (63 %) on naisia.
Toiseen ryhmään kuuluvat työskentelevät niin ikään osa-aikaisesti, mutta he pitävät ansiotyötä pääasiallisena toimintanaan. Heistä reilusti yli puolet (59 %) kaipaisi lisätunteja. Kahdelle kolmasosalle osa-aikatyön syy on se, ettei tarjolla ole kokoaikatyötä. Tällaisessa tilanteessa on noin 21 000 palkansaajaa. Myös tämä ryhmä on naisvaltainen (68 %).
Kolmanteen ryhmään kuuluvat kokoaikaisesti työskentelevät, ansiotyötä pääasiallisena toimintanaan pitävät. Tämä noin 24 000 hengen ryhmä on miesvaltainen ja varsin harva heistä (16 %) haluaa lisätunteja.
Näiden kolmen ryhmän ulkopuolelle jää vielä vajaa kymmenen tuhatta nollatuntisopimuksella työskentelevää. Tässä sekalaisessa joukossa on muun muassa itseään työttöminä pitäviä, joiden työtuntien määrä on hyvin vähäinen, kokoaikaisesti työskenteleviä opiskelijoita sekä päätoimenaan omia lapsiaan hoitavia.
Työvoimatutkimuksen tulokset tukevat siis sekä työnantajien että työntekijöiden näkemyksiä: On selvää, että nollatuntisopimukset tuovat joustoa työnantajille työvoiman käytön suhteen. Toisille se sopii, toisille ei. Suurimmalle osalle opiskelijoita työtuntien vähäisyys ei ole ongelma. Varsin iso on kuitenkin se joukko, jolle lisätyötunneilla todella olisi tarvetta.
Lue samasta aiheesta:
Työvoiman vuokraamisen kautta ovat työllistyneet etenkin nuoret ja ulkomaalaistaustaiset, joilla on vähän työkokemusta tai joiden voi olla muuten hankalaa löytää työtä. Kiinnostus vuokratyötietoihin on lisääntynyt, vaikka vuokratyön osuus palkkatyöstä on edelleen melko pieni.
Kansainvälisen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa tehtiin Euroopan maista viidenneksi eniten etätöitä vuonna 2022. Vertailun kärkisijalla oli Alankomaat. Myös Ruotsi, Norja ja Islanti olivat Suomen edellä. Toisaalta etätyön säännöllisyydessä kärkimaa oli Irlanti ja heti toisena Suomi.
Keskimäärin 168 000 palkansaajaa – eli reilut seitsemän prosenttia palkansaajista – oli vuonna 2022 työviikon aikana sairauden takia poissa töistä, joko osan viikkoa tai koko viikon. Näistä enemmistö oli lyhyitä poissaoloja. Vuoden 2022 työvoimatutkimuksen tietojen perusteella sairauspoissaolot vaihtelevat hyvinkin paljon ammattiryhmittäin.
Muutoksen suuruuteen on voinut vaikuttaa moni samanaikainen tekijä pandemiasta työvoimatutkimuksen sisältö- ja menetelmämuutokseen. Eri mittarit kertovat kuitenkin samansuuntaisesta myönteisestä kehityksestä.
Naisten töihin patistelun sijaan pitäisi kantaa huolta siitä, miksei miesten työllisyys ole talouden hyvästä nosteesta huolimatta kasvanut ikähaitarin keskimmäisissä ikäryhmissä.
Uusi kokeellinen tilasto tarjoaa nopeammin tarkkaa alueittaista ja kansalaisuuden mukaista tietoa työllisyydestä. Rekisteritietoon perustuva kokeellinen tilasto ei tavoita kaikkia yrittäjiä, joten työllisten määrä jää pienemmäksi kuin työvoimatutkimuksessa. Lukujen kausivaihtelu on silti samansuuntaista.
Vuonna 2022 työllisistä joka kymmenes työskenteli koronarajoitusten jo hellitettyä yhä koko työajan kotona. Useimmilla toimialoilla etätyötä tekevien määrä hieman väheni edellisvuodesta. Monessa maakunnassa etätyötä tekeviä oli entistä enemmän.