Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Väestöllisen keskipisteen vauhti on tosissaan hidastunut – ja heilahtanut länteen

27.5.2022
Twitterissä: @PasiPiela
Kuva: Risto Wuolle

Käsittelin väestöllisen keskipisteen laskentaa menetelmineen blogissani vuonna 2019. Viime vuonna hämmästelin pisteen vauhdin hidastumista.

Vuoden 2021 lopun tiedoin päivitetty pistekartta on nyt alla. Se osoittaa välittömästi keskipisteen liikahtaneen aiempaakin vähemmän ja heilahduksen länteen.

Weberin piste on viilettänyt Hämeenlinnan Hauholla reippaasti yli 20 vuotta. Tuorein vuoden 2021 lopun väestötietoihin perustuva väestöllinen keskipiste on nyt siirtynyt metsästä Eteläisen kylätaajama-alueelle 24,6601 astetta itäistä pituutta ja 61,0802 pohjoista leveyttä (ETRS-TM35FIN-koordinaatteina N: 6773973, E: 373780).

Piste oli aiemmin matkannut vuosittain reipasta yli kilometrin vauhtia etelään, ja viime vuonna korostin pisteen liikahtaneen vain 871 metriä. Nyt se on liikkunut enää 458 metriä. Nykyistäkin hitaampi siirtymä löytyy vuosien 2003 ja 2004 väliltä (Nurmijärvi-ilmiö).

Pohjoinen-etelä-suunnassa piste on yhä Espoon yläpuolella, mutta sen vauhti on kiihtynyt länteen päin: Viime vuoden 127 metristä siirtymä on nyt 198 metriä.

Tampere on ollut muuttovoittaja, väki vähenee idässä ja Uusimaakin on historiallisen tappiollinen kansallisessa muuttoliikkeessä. Uusimaa napsii tosin suurimman osan ulkomailta muuttavista vahvistuksekseen.

Weberin pisteet vuodesta 1985 kunkin vuoden lopun väestötietoihin perustuen. Piste on matkannut 28,1 kilometriä pääosin Hämeenlinnan Hauholla. Mittaustyökalun saa käyttöön kartan ylälaidasta.

 

Kirjoittaja työskentelee kehittämispäällikkönä Tilastokeskuksen Kumppani- ja ekosysteemisuhteissa.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

Blogi
16.5.2023
Pasi Piela

Suomen väestöllinen keskipiste on siirtynyt Hämeenlinnan Hauholla suoraan etelään 877 metriä ja länteen 158 metriä. Entisen Hauhon kunnan rajat häämöttävät parin vuoden päästä, mutta Hämeenlinnassa pysytellään länsisiirtymästä riippuen useampia vuosia.

Blogi
6.6.2022
Pekka Myrskylä

Muuttoliike kompensoi tasaisesti pientä syntyneiden määrää. Vuoden 1980 jälkeen on syntynyt 40 ikäluokkaa, jotka ovat runsaan 60 000 hengen suuruisia. Nyt niistä 14 on nettomaahanmuuton ansiosta jo yli 70 000 hengen ikäluokkia.

Blogi
10.6.2021
Pasi Piela

Väestöllisellä keskipisteellä tarkoitetaan pistettä, josta on lyhin etäisyys kaikkiin asuinpisteisiin. Piste suuntaa etelään länteen kallistuen – sen matka etelään on kuitenkin viime mittauksista myös hidastunut.

Artikkeli
27.4.2021
Miia Huomo

Koululaisia on nyt hiukan enemmän kuin vuosikymmen sitten. Yhä useampi heistä asuu kaupungeissa. Pienet kyläkoulut ovat lähes kadonneet Suomesta, kun koulunkäyntiä on keskitetty koulukeskuksiin ja yhtenäiskouluihin. Kainuussa ja Lapissa koulumatka voi olla jopa yli 50 kilometriä suuntaansa.
 

tk-icons