Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Matti Kokkonen

13.11.2019
Matti Kokkonen, Juha-Pekka Konttinen, Eetu Toivanen

Kansainväliset tutkimustulokset paljastavat, että laudat häviävät ympäristöystävällisyydessä esimerkiksi bussille, silloin kun se on täynnä matkustajia. Sähköpotkulautojen käyttäjille tapahtuneet onnettomuudet puhuttavat myös Suomessa. Tieliikenneonnettomuustilastoihin ne eivät toistaiseksi vielä päädy. 

16.12.2014
Matti Kokkonen

Liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunnan tutkimusjaostolta on juuri valmistunut tutkimus vuosien 2010 ja 2011 tieliikenneonnettomuuksissa loukkaantuneista.Tutkimus valmistui yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa ja se linjaa myös tilastoinnin kehittämisen suuntaviivoja. EU suosittaa, että kaikki jäsenmaat raportoisivat vakavasti loukkaantuneiden määrän vuodesta 2014 lähtien.

tk-icons