Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Uusi toimialaluokitus otetaan käyttöön palvelualojen liikevaihtokuvaajassa huhtikuussa 2009

Suomessa otetaan käyttöön vuonna 2009 uusi tilastollinen toimialaluokitus TOL 2008. Yleistä informaatiota siirtymästä on TOL 2008 -sivulla. Itse TOL 2008 -luokituksesta, sen sisällöstä ja luokitusperiaatteista kerrotaan lähemmin Tilastokeskuksen luokitussivuilla.

Luokitus otetaan käyttöön vuoden 2009 tammikuun tietoja koskevassa palvelualojen liikevaihtokuvaajassa huhtikuussa 2009. Samalla tilaston tiedot tietokantapalveluissa ja kokoomajulkaisuissa muuttuvat TOL 2008:n mukaisiksi, eikä TOL 2002 mukaisia tietoja enää julkaista. Tilaston kotisivuilla ja tietokantapalveluissa säilytetään saatavilla myös aiemmin julkaistut TOL 2002:n mukaiset tiedot. Tilaston perusvuosi vaihtuu toimialauudistuksen yhteydessä, uusi perusvuosi on 2005.

TOL 2008 -siirtymän aiheuttamat muutokset palvelualojen toimialaluokitukseen

Uuden toimialaluokituksen myötä palvelualojen liikevaihtokuvaajassa julkaistaan pääluokkia aiemman neljän sijasta kahdeksan.

TOL 2002 -luokituksella julkaistut pääluokat ovat

  • H Majoitus- ja ravitsemistoiminta
  • I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne
  • K Kiinteistö-, vuokraus-, ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut
  • O Muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut

TOL 2008 -luokituksella julkaistavat pääluokat ovat

  • H Kuljetus ja varastointi
  • I Majoitus- ja ravitsemistoiminta
  • J Informaatio ja viestintä
  • L Kiinteistöalan toiminta
  • M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta
  • N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta
  • R Taiteet, viihde ja virkistys
  • S Muu palvelutoiminta

TOL 2008 -luokituksen mukaisten pääluokkien sisältö muuttuu TOL 2002:n pääluokista. Poikkeuksen tästä tekee I Majoitus- ja ravitsemistoiminta, joka on käytännössä sama kuin TOL 2002:n pääluokka H.

Esimerkiksi uuteen pääluokkaan J Informaatio- ja viestintä kuuluvat

  • Televiestintä, joka siirtyy TOL 2002:n pääluokasta I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne
  • Radio- ja televisiotoiminta, joka siirtyy TOL 2002:n pääluokasta O Muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut
  • Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta sekä Tietopalvelutoiminta (ennen Tietojenkäsittelypalvelu), jotka siirtyvät TOL 2002:n pääluokasta K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut.

Lisäksi pääluokkaan J Informaatio ja viestintä kuuluvat

  • Kustannustoiminta, joka on yhdistelmä TOL 2002:n kaksinumerotasoista 22 Kustantaminen, painaminen ja tallenteiden jäljentäminen ja 72 Tietojenkäsittelypalvelu.
  • Elokuva, video ja televisio-ohjelmatuotanto, jossa yhdistyy osa TOL 2002:n kaksinumerotasoista 22 Kustantaminen, painaminen ja tallenteiden jäljentäminen sekä 92 Virkistys- kulttuuri ja urheilutoiminta.

Lisätietoa toimialauudistuksen vaikutuksesta palvelualojen liikevaihtokuvaajaan

Palvelualojen liikevaihtokuvaajan TOL 2008 -toimialaluokituksen mukaiset julkaisutasot on esitelty tilaston luokitukset sivuilla. Kaikista uuden toimialaluokituksen mukaisista sarjoista julkaistaan taannehtivat tiedot vuodesta 1995 alkaen.

Toimialauudistuksen vaikututusta palvelualojen toimialoihin on pohdittu myös Palvelujen toimialakatsauksen 2/2008 fokus-osiossa.


Päivitetty 26.9.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Palvelualojen liikevaihtokuvaaja [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0971. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/plv/plv_2008-09-26_uut_001.html