Luottamus julkiseen hallintoon

 

Tiedonkeruun kuvaus

Tilastokeskus toteuttaa elokuussa 2020 Valtioneuvoston ja OECD:n toimeksiannosta kansainvälisen kyselyn, jolla mitataan kansalaisten luottamusta julkisiin instituutioihin koronapandemian ja talouskriisin aikana. Kysely toteutetaan kuluttajien luottamustutkimuksen liitännäistutkimuksena.

Kuluttajien luottamustutkimus on verkkolomakkeella ja puhelinhaastatteluilla tehtävä tutkimus, jonka avulla mitataan kuluttajien luottamusta talouteen eli mielikuvia ja odotuksia vastaajan oman talouden ja Suomen yleisestä taloudellisesta kehityksestä. Tutkimusalueena on koko maa, ja tutkimuksen vastaajat edustavat Suomen 18–74-vuotiasta väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen ja äidinkielen suhteen. Aineistonkeruu toteutetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Vastausten perusteella muodostetaan kansainvälisissä vertailuissa käytettävä tilastoaineisto. Tutkimuksen onnistumiseksi on tärkeää saada mukaan mahdollisimman moni otokseen valituista edustamaan kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä.

Jokaiselle kohdehenkilölle postitetaan etukäteen tutkimuksesta kertova saatekirje. Verkkolomakkeella vastaamattomille tehdään puhelinhaastattelu Tilastokeskuksen tilastohaastattelijan toimesta.

Saatekirje: Kirje tutkimukseen valituille (pdf)

Tietosuoja

Tilastolaki velvoittaa Tilastokeskuksen käsittelemään annetut tiedot luottamuksellisina. Henkilötietojen käsittelyperuste on EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tarkoittama yleinen etu. Tilastokeskus luovuttaa OECD:lle liitännäistutkimuksen aineiston, josta on poistettu henkilön tunnistamisen mahdollistavat tiedot.

Henkilötietojenkäsittelystä (ml. rekisteröidyn oikeudet) kerrotaan tarkemmin täällä:

https://vm.fi/luottamus-julkiseen-hallintoon-kyselytutkimus-tietosuojaseloste

Lisätietoja 

Tilastokeskus:

Yliaktuaari Henna Attila, puh. 0295 513 378, henna.attila(at)tilastokeskus.fi

Yliaktuaari Päivi Hokka, puh. 0295 513 557, paivi.hokka(at)tilastokeskus.fi

 

Valtiovarainministeriö:

Erityisasiantuntija Onni Pekonen, puh. 0295 530 616, onni.pekonen(at)vm.fi