Väestön pääasiallinen toiminta

Julkistukset

Vuosi 2023

Vuosi 2022

Taulukot

Miksi teemme väestön pääasiallisen toiminnan tilastoa?

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto julkaisee useiden rekisteriaineistojen perusteella vuosittain Suomen väestöön kuuluville henkilöille tiedon heidän pääasiallisesta toiminnastaan. Pääasiallinen toiminta kuvaa henkilön vuoden lopun taloudellisen toiminnan tyyppiä. Väestö jaetaan pääasiallisen toiminnan perusteella työvoimaan kuuluviin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Työvoimaan kuuluvat työlliset ja työttömät. Työvoiman ulkopuolella olevia ovat 0–14-vuotiaat, opiskelijat ja koululaiset, eläkeläiset, varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet sekä muut työvoiman ulkopuolella olevat.  Luokat ovat toisensa poissulkevat.

Tulorekisteri ja muut tilaston käytössä olevat rekisteriaineistot tarjoavat mahdollisuuden kuvata väestön taloudellista toimintaa entistä kattavammin. Pääasiallisen toiminnan tarkentavilla tiedoilla voidaan esimerkiksi tuoda paremmin esiin väestön toiminnan monimuotoisuutta. Työssäkäyntitilaston kokeellisessa tilastossa pääasiallisen toiminnan luokkia jaetaan tarkempiin alaluokkiin siten, että pääluokkiin ei tule muutoksia.

Työttömyys voi olla hyvin erilaista lyhytaikaisesti työttömänä olleilla verrattuna pitkään työttömänä olleisiin. Työllisten joukossa on myös opiskelijoita ja eläkkeellä olevia. Opiskelijoiden ja koululaisten ryhmää voidaan tarkentaa sen perusteella, ovatko he 9. tai 10. luokkaa käyviä koululaisia, tutkinto-opiskelijoita, työvoimakoulutusta käyviä tai muita opiskelijoita. Eläkeläisten joukossa on vuoden aikana eläköityneitä ja myös työtä vuoden aikana tehneitä. Muiden työvoiman ulkopuolisten joukkoon kuuluu työikäisiä henkilöitä, jotka eivät kuulu työvoimaan eivätkä he ole opiskelijoita, eläkeläisiä taikka varusmies- tai siviilipalvelusta suorittamassa. Joukossa on muun muassa kotona lapsiaan hoitavia vanhempia, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, osatyökykyisiä henkilöitä sekä muista syistä työmarkkinoiden ulkopuolelle jääneitä tai jättäytyneitä.

Väestön pääasiallisen toiminnan tarkennetuilla tiedoilla pystytään seuraamaan väestön toimintaa syvällisemmin, mikä mahdollistaa monipuolisempaa tietojen hyödyntämistä.

Miksi väestön pääasiallinen toiminta julkaistaan kokeellisena tilastona?

Väestön pääasiallisen toiminnan kokeellinen tilasto tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden esittää toiveita tilaston kehittämiseksi. Kokeellisen tilaston tehtävänä on valottaa rekisteriaineiston tuomat mahdollisuudet pääasiallisen toiminnan tilastotuotannossa. Samalla saamme tietoa kysynnästä tietoja kohtaan ja palautetta, jonka perusteella pystymme muokkaamaan tilastoa parempaan suuntaan. Rekisteriaineistot kehittyvät alati paremmiksi ja mahdollistavat monipuolisempien tilastotietojen tekemisen.

Tulorekisteri otettiin käyttöön työssäkäyntitilaston tuotannossa tilastovuonna 2019. Tulorekisteri korvasi useita aiemmin käytettyjä työsuhdeaineistoja. Tulorekisteri ja muut rekisteriaineistot mahdollistavat tilaston tuotannon kehittämisen. Väestön pääasiallisen toiminnan kokeellista tilastoa tuotetaan tilastovuodesta 2019 lähtien.

Tulorekisterin pohjalta väestön pääasiallisesta toiminnasta on mahdollista tuottaa myös nopeutettua tilastoa esimerkiksi kuukausitasolla.

Miten tilasto on tuotettu?

Menetelmäseloste

 

Lisätietoja: Meri Raijas 029 551 3061, Mikko Toiviainen 029 551 3589

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala