Kokeelliset tilastot
Kokeelliset tilastot kuvaavat uusia ilmiöalueita, hyödyntävät uudenlaista dataa tai perustuvat uusiin laskentamenetelmiin. Nämä tilastot ovat vielä kehittämisvaiheessa ja kehitämme niitä yhdessä tiedon käyttäjien kanssa.
Kokeellisina tilastoina voidaan julkaista muun muassa kokonaan uusia tilastoja, testata olemassa olevien tilastojen menetelmämuutosten vaikutuksia tai julkaista kansainvälisen kehittämistyön saavutuksia.
Kokeellisilla tilastoilla ei ole virallista laatu- tai menetelmäselostetta eikä vakiintunutta julkaisuaikataulua. Tämä erottaa ne Suomen virallisista tilastoista. Kokeelliset tilastot merkitään Kokeelliset tilastot -logolla.
Jokaisella kokeellisella tilastolla on esittelysivu, jossa kerrotaan sen tuottamistapa ja aineistolähteet. Esittelysivulta löydät linkit kokeellisen tilaston julkistuksiin.
Julkaistut kokeelliset tilastot
Arvonlisäpohjainen ulkomaankauppa
- 31.3.2023 Pienten yritysten merkitys Suomen viennille tarkentuu arvoketjutarkastelussa
- 31.5.2022 Arvonlisäpohjaisen ulkomaankaupan indikaattorit lisätty vuodelle 2020 ja päivitetty tiedolla ulkomaalaisomisteisuudesta
- 31.5.2021 Arvonlisäpohjaisen ulkomaankaupan indikaattorit päivitetty vuosille 2016-2018 ja laajennettu vuoden 2019 tiedoilla
- 16.11.2020 Uusia indikaattoreita arvonlisäpohjaisesta ulkomaankaupasta vuosille 2013-2018
Asuntojen myynti- ja vuokrailmoitukset
- 7.11.2023 Asuntojen myynti- ja vuokrailmoitusten määrät ovat edelleen kasvussa
- 2.8.2023 Asuntojen myynti-ilmoitusten määrä saavutti koronaa edeltäneen tason, vuokra-asuntojen tarjonta edelleen koholla
- 11.5.2023 Asuntojen myynti- ja vuokrailmoitusten määrä kasvoi suurissa kaupungeissa vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä
- 1.2.2023 Asuntojen myynti-ilmoitusten määrä kasvoi vuokrailmoituksia voimakkaammin vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä
- 3.11.2022 Myytävien asuntojen määrä kasvoi, kun taas vuokra-asuntojen tarjonta väheni vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä
Globaalit arvoketjut ja toimintojen ulkoistaminen
- 10.10.2022 EU-maat yleisimpiä ulkoistamisen kohdealueita ja globaalien arvoketjujen kiintopisteitä yrityksille
- 30.11.2018 Ulkomaille ulkoistaminen laskusuunnassa
Koko talouden pikaestimaatti
- 20.11.2023 Kokeellisen pikaestimaatin mukaan tuotanto laski lokakuussa 1,0 % edellisestä kuukaudesta
- 19.10.2023 Kokeellisen pikaestimaatin mukaan tuotanto laski 0,6 prosenttia edellisestä neljänneksestä
- 20.9.2023 Kokeellisen pikaestimaatin mukaan tuotanto laski elokuussa 0,6 % edellisestä kuukaudesta
- 18.8.2023 Kokeellisen pikaestimaatin mukaan tuotanto laski heinäkuussa 1,1 % edellisestä kuukaudesta
- 19.7.2023 Kokeellisen pikaestimaatin mukaan tuotanto kasvoi 0,8 prosenttia edellisestä neljänneksestä
Korjausrakentamisen hintaindikaattori
- 13.11.2023 Korjausrakentamisen hinnat nousivat 5,0 % vuodentakaisesta
- 4.5.2023 Korjausrakentamisen hinnat nousivat 11,8 % vuodentakaisesta
- 4.11.2022 Korjausrakentamisen hinnat nousivat 11,7 % vuodentakaisesta
- 6.5.2022 Korjausrakentamisen hinnat nousivat kymmenen prosenttia vuodessa
- 11.11.2021 Korjausrakentamisen hinnat nousivat 8 prosenttia vuodessa
Korjausrakentamisen suhdannekuvaaja
- 13.12.2022 Korjausrakentamisen arvo nousi vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä 8,3 %
- 23.6.2022 Korjausrakentamisen suhdannekuvaaja kasvoi vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä 11,1 %
- 15.3.2022 Korjausrakentamisen suhdannekuvaaja kasvoi vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä 6,9 prosenttia
- 9.12.2021 Korjausrakentamisen suhdannekuvaaja kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä 3,4 prosenttia
- 7.9.2021 Korjausrakentamisen suhdannekuvaaja kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 4,6 prosenttia
Liikenneverkon peittävyys
- 17.5.2023 Liikenneverkon peittävyys pysyi lähes ennallaan vuonna 2022
- 10.5.2022 Liikenneverkon peittävyydessä pieniä muutoksia vuonna 2021
- 7.4.2021 Liikenneverkon peittävyydessä ei suuria muutoksia vuonna 2020
- 18.3.2020 Liikenneverkon peittävyys suurinta Uudellamaalla vuonna 2019
Perinnöt ja lahjat
- 23.11.2023 Puolet perinnönsaajien perintöosuuksista alle 14 000 euroa vuonna 2020
- 23.11.2022 Puolet perinnönsaajista sai perintöosuuksia alle 13 700 euroa vuonna 2019
Polttonesteiden viikoittaiset keskihinnat
Päätoimialojen liikevaihtoennakko
- 22.11.2023 Päätoimialojen liikevaihtoennakon mukaan liikevaihto laski kaikilla päätoimialoilla lokakuussa
- 23.10.2023 Päätoimialojen liikevaihtoennakon mukaan liikevaihto kasvoi voimakkaimmin koko teollisuuden päätoimialla
- 21.9.2023 Päätoimialojen liikevaihtoennakon mukaan liikevaihto laski teollisuuden ja rakentamisen toimialoilla
- 22.8.2023 Päätoimialojen liikevaihtoennakon mukaan liikevaihto laski teollisuuden ja kaupan toimialoilla
- 21.7.2023 Päätoimialojen liikevaihtoennakon mukaan liikevaihto laski kaikilla toimialoilla
Rekisteröidyt uudet yritykset
- 14.2.2022 Rekisteröityjä uusia yrityksiä oli 12 660 loka-joulukuussa 2021
- 10.11.2021 Rekisteröityjä uusia yrityksiä oli 12 323 heinä-syyskuussa 2021
- 16.8.2021 Rekisteröityjä uusia yrityksiä oli 13 599 huhti-kesäkuussa 2021
- 28.5.2021 Rekisteröityjä uusia yrityksiä oli 14 181 tammi-maaliskuussa 2021
Riistaonnettomuudet
- 9.2.2023 Vuonna 2022 tapahtui tieliikenteessä 13 576 riistaonnettomuutta
- 9.2.2022 Vuonna 2021 tapahtui tieliikenteessä 13 953 riistaonnettomuutta
- 19.8.2021 Alkuvuonna 2021 tapahtui tieliikenteessä 4 893 riistaonnettomuutta
- 9.2.2021 Vuonna 2020 tapahtui tieliikenteessä yli 14 000 riistaonnettomuutta
- 12.2.2020 Vuonna 2019 tieliikenteessä tapahtui yli 13 000 riistaonnettomuutta
Tulorekisterin palkat ja palkkiot
- 8.12.2023 Palkka- ja palkkiotulojen mediaani 3 116 euroa lokakuussa 2023
- 8.11.2023 Palkka- ja palkkiotulojen mediaani 3 162 euroa syyskuussa 2023
- 9.10.2023 Palkka- ja palkkiotulojen mediaani 3 088 euroa elokuussa 2023
- 8.9.2023 Palkka- ja palkkiotulojen mediaani 3 255 euroa heinäkuussa 2023
- 4.8.2023 Palkka- ja palkkiotulojen mediaani 3 822 euroa kesäkuussa 2023
Työsopimuksen työaikatyyppi
Työvoimakustannusten parivertailuindeksi
- 7.12.2023 Kokeellisen työvoimakustannusindeksin mukaan yksityisen sektorin tehdyn työtunnin kustannus nousi 2022 loka-joulukuussa 3,8 prosenttia edellisvuodesta
- 23.11.2021 Kokeellisen työvoimakustannusindeksin mukaan yksityisen sektorin tehdyn työtunnin kustannus laski 2020 loka-joulukuussa 1,0 prosenttia edellisvuodesta
- 14.11.2019 Kokeellinen parivertailu tarjoaa uuden laskentamenetelmän työvoimakustannusten muutoksen mittaamiseen
Työvoimavirrat
- 16.2.2022 Siirtymät työllisyyteen kasvoivat vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä
- 12.11.2019 Siirtymät työmarkkina-asemasta toiseen vähenivät kolmannella vuosineljänneksellä
Venäjän-kauppaa käyvät yritykset
- 30.12.2022 Venäjän-kauppaa käyvien yritysten liikevaihdon kasvu jatkui syyskuussa hintojen nousun ansiosta
- 31.10.2022 Venäjän-kauppaa käyvien yritysten liikevaihdon kasvu jatkui touko-heinäkuussa
- 24.8.2022 Venäjän-kauppaa käyvien yritysten liikevaihdon kasvu jatkui huhti-toukokuussa
- 30.6.2022 Venäjän-kauppaa käyvien yritysten liikevaihto kasvoi kevättalvella voimakkaasti
Vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa
Vuokramökkitilasto
- 12.10.2023 Vuokramökkiyöpymisten määrä kasvoi 10 % vuoden 2023 touko-elokuussa
- 15.6.2023 Vuokramökkiyöpymisiä 2 prosenttia edellisvuotta enemmän vuoden 2023 tammi-huhtikuussa
- 15.2.2023 Vuokramökkiyöpymisiä 4 prosenttia vähemmän vuonna 2022
- 13.10.2022 Vuokramökkiyöpymiset vähenivät 18 % vuoden 2022 touko-elokuussa
- 17.6.2022 Vuokramökkiyöpymiset lisääntyivät 19 % vuoden 2022 tammi-huhtikuussa
Väestön pääasiallinen toiminta
- 23.3.2023 Päätoimisia työllisiä 1 969 000 vuonna 2021
- 17.3.2022 Päätoimisia työllisiä 1 922 000 vuonna 2020
Väestön pääasiallinen toiminta kuukausittain
- 5.10.2023 Työvoiman määrä kasvoi kesäkuussa 2023 vuoden takaiseen verrattuna
- 30.5.2023 Työllisten määrä kasvoi suhteellisesti eniten Pirkanmaalla helmikuussa verrattuna vuoden takaiseen
Yritysten investoinnit
- 1.12.2023 Yritysten tekemät investoinnit laskussa vuoden 2023 kolmannella vuosineljänneksellä
- 1.9.2023 Yritysten tekemät investoinnit laskussa usealla toimialalla vuoden 2023 toisella vuosineljänneksellä
- 1.6.2023 Yritysten tekemät investoinnit kasvoivat vuoden 2023 ensimmäisellä vuosineljänneksellä
- 3.3.2023 Yritysten tekemät investoinnit kasvoivat vuoden 2022 neljännellä vuosineljänneksellä
- 2.12.2022 Yritysten tekemät investoinnit kasvoivat vuoden 2022 kolmannella vuosineljänneksellä
Yritysten omistajanvaihdokset
- 14.9.2023 Omistajanvaihdoksia osakekaupoilla 1,2 prosentilla yrityksistä vuonna 2022
- 2.11.2022 Omistajanvaihdoksen kohteena useimmiten nuori ja pieni yritys
Yritystukien osavuositilasto
- 23.2.2022 Yritystukia maksettiin 254 miljoonaa loka-joulukuussa 2021
- 29.11.2021 Yritystukia maksettiin 338 miljoonaa heinä-syyskuussa 2021
- 23.9.2021 Yritystukia maksettiin 416 miljoonaa huhti-kesäkuussa 2021
- 31.5.2021 Yritystukia maksettiin tammi-maaliskuussa 353 miljoonaa
- 2.3.2021 Suoraa yritystukea maksettiin 258 miljoonaa loka-joulukuussa 2020
Kokeellisten tilastojen jatkuvuus
Tilastokeskus arvioi jatkuvasti kokeellisten tilastojen laatua: Jos tilastot ovat saavuttaneet Suomen virallisten tilastojen (SVT) laatukriteerit, ne voidaan siirtää osaksi virallisten tilastojen säännöllistä julkaisua. Arvioitavia laatukriteereitä ovat muun muassa puolueettomuus, laadunhallinta, tietosuoja, tilastotuotannon tehokkuus ja relevanssi sekä tilastojen luotettavuus.
Tiedotamme ennakkoon, jos kokeellinen tilasto on siirtymässä osaksi virallista tilastotuotantoa. Tämän jälkeen tilastojen viralliset aikataulut julkaistaan Tilastokeskuksen julkistamiskalenterissa.
Anna palautetta
Palautteesi kokeellisista tilastoista on meille tärkeä. Anna palautetta tilastotiedon hyödyllisyydestä ja käytettävyydestä osoitteeseen palaute@stat.fi. Kaikki toiveet, kehittämisideat ja parannusehdotukset ovat erittäin tervetulleita.