Näillä sivuilla kuvattavat käsitteet ovat sanoja ja ilmauksia, joita käytetään tilastoissa tietyssä, rajatussa merkityksessä. Arkipuheessa sanalla voi olla eri merkitys. Kunkin määritelmän yhteydestä löydät tiedon, missä tilastoissa käsitettä käytetään.

Jos etsit tilastolukuja, siirry määritelmästä tilaston sivulle.

Avioero

Avioerotilasto perustuu tuomioistuinten Digi- ja väestötietovirastoon (ent. Väestörekisterikeskus) lähettämiin ilmoituksiin myönnetyistä avioeroista. Tilastossa ovat mukana myös ne tapaukset, joissa Suomessa vakinaisesti asuville henkilöille on myönnetty ero jossakin ulkomaan tuomioistuimessa. Jos avioero on myönnetty ulkomailla, tulee siitä esittää selvitys rekisterinpitäjälle avioeron rekisteröimiseksi. Poikkeuksena ovat Ruotsissa Suomen kansalaiselle myönnetyt avioerot, joista Ruotsin rekisterinpitäjä ilmoittaa suoraan rekisterinpitäjälle Suomessa.

Vuosina 1980–2016 avioeroilla tarkoitettiin Suomessa vakinaisesti asuvien naisten eroja ellei toisin ollut mainittu. Tilastovuodesta 2017 lähtien avioeroiksi tilastoidaan avioerot, joissa vähintään toinen puolisoista on asunut vakinaisesti Suomessa avioeron myöntämispäivänä. Avioliittolain muutoksen, joka tuli voimaan 1.3.2017, mahdollisti sen, että samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton (156/2015). Vuodesta 2017 lähtien avioerojen kokonaismäärä muodostuu eri sukupuolta ja samaa sukupuolta olevien avioerojen määrästä.

Avioliittolain muutos (1987/411) astui voimaan 1.1.1988. Tämä laki helpotti avioeron saantia. Avioeroluvut nousivat loppuvuodesta 1988, jolloin ensimmäiset uuden lain mukaiset erot olivat mahdollisia (1/2 vuoden harkinta-aika). Avioliittolaissa ei ole enää säännöksiä "avioliiton peruuntumisesta" tai "avioliiton mitätöinnistä". Ennen uutta 1988 voimaan tullutta lakia nämä olivat omina luokkinaan, nyt avioerojen joukossa.

Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa oleva

Avioerotilasto perustuu tuomioistuinten Väestörekisterikeskukselle lähettämiin ilmoituksiin myönnetyistä avioeroista. Tilastossa ovat mukana myös ne tapaukset, joissa Suomessa vakinaisesti asuville henkilöille on myönnetty ero jossakin ulkomaan tuomioistuimessa. Jos avioero on myönnetty ulkomailla, tulee siitä esittää selvitys rekisterinpitäjälle avioeron rekisteröimiseksi. Poikkeuksena ovat Ruotsissa Suomen kansalaiselle myönnetyt avioerot, joista Ruotsin rekisterinpitäjä ilmoittaa suoraan rekisterinpitäjälle Suomessa.

Ulkomailla Suomen kansalaiselle myönnetty avioero vaatii yleensä Helsingin hovioikeuden vahvistuksen ennen rekisteröintiä. Ilman vahvistusta voidaan rekisteröidä Pohjoismaissa annetut avioeropäätökset sekä EU-maissa 1.3.2001 tai sen jälkeen myönnetyt avioeropäätökset.

  • 1.1.2017 - 31.12.2019

Vuodesta 1980 lähtien avioeroilla tarkoitetaan Suomessa vakinaisesti asuvien naisten eroja ellei toisin mainita.

Avioliittolain muutos (1987/411) astui voimaan 1.1.1988. Tämä laki helpotti avioeron saantia. Avioeroluvut nousivat loppuvuodesta 1988, jolloin ensimmäiset uuden lain mukaiset erot olivat mahdollisia (1/2 vuoden harkinta-aika). Avioliittolaissa ei ole enää säännöksiä "avioliiton peruuntumisesta" tai "avioliiton mitätöinnistä". Ennen uutta 1988 voimaan tullutta lakia nämä olivat omina luokkinaan, nyt avioerojen joukossa.

Määritelmän voimassaoloaika

  • 1.1.1980 - 31.12.2016

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Jaa