Näillä sivuilla kuvattavat käsitteet ovat sanoja ja ilmauksia, joita käytetään tilastoissa tietyssä, rajatussa merkityksessä. Arkipuheessa sanalla voi olla eri merkitys. Kunkin määritelmän yhteydestä löydät tiedon, missä tilastoissa käsitettä käytetään.

Jos etsit tilastolukuja, siirry määritelmästä tilaston sivulle.

Painokerroin

Painokerroin tarkoittaa havaintoon liittyvää painoa, jolla havainto saadaan vastaamaan perusjoukkoa.

Otostutkimuksissa painokerroin märitellään sisältymistodennäköisyyden käänteislukuna ja tarvittaessa sitä muokataan ottamaan kadosta aiheutuva vinouma huomioon. Tavoitteena on tuottaa mahdollisimman harhaton ja perusjoukkoa vastaava jakauma. Painokerroin lasketaan yleensä perusjoukon tasolle (ns. korotuskerroin), mutta sen lisäksi voidaan laskea myös havaintojen tasolle skaalatut analyysipainot, joiden keskiarvo on 1 ja summa havaintojen lukumäärä. Esim. työttömien lukumäärää kunakin kuukautena tai maahan saapuvien ulkomaisten matkailijoiden lukumäärää neljännesvuosittain arvioidaan otoksen perusteella, jonka kuhunkin alkioon liitetään korotuskerroin työttömien kokonaismäärän tai maahan saapuneiden ulkomaalaisten määrän arvioimiseksi. Otosta kutsutaan itsepainottuvaksi, jos kaikkien otosyksikköjen korotuskerroin on sama.

Myös muissa aineistoissa voidaan käyttää painokertoimia, esim. haluttaessa painottaa tietyn hetken arvoa aikasarjassa (ks. liukuva keskiarvo), annettaessa havainnoille frekvenssiarvot, määrittelemällä yhdistelmäindeksille oikeat suhteet (ks. painorakenne) ym.



Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa oleva

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Lähikäsitteet


Jaa