Muissa EU-maissa syntyneiden miesten ja EU:n ulkopuolella syntyneiden naisten työllisyysasteet ovat meillä korkeat verrattuna Ruotsiin ja EU-keskitasoon. Ulkomailla syntyneiden työllisyys on Suomessa myös kasvanut kansainvälisesti verrattuna ripeästi. Ulkomaalaistaustaisten tekemä työ on kuitenkin muita yleisemmin ns. epätyypillistä, kuten määrä- tai osa-aikaisia työsuhteita taikka vuokra- tai alustatyötä.
Artikkelit vuodelta 2023
Työllisyyden määritelmää harmonisoitiin kansainvälisessä työvoimatutkimuksessa vuonna 2021. Tuolloin työstä vanhempainvapaalla olevien luokittelu työlliseksi yhtenäistettiin. Aiemmassa vertailussa suomalaisten ja ruotsalaisten naisten työllisyysasteet poikkesivat toisistaan reilusti, mutta uudistuksen jälkeen 20–54-vuotiaiden naisten työllisyysaste oli Suomessa ja Ruotsissa lähes samalla tasolla.
Suomen väestöstä joka kolmas oli 1950-luvulla alle 18-vuotias, nyt enää harvempi kuin joka viides. Ulkomaalaistaustaisten lasten määrä on noussut yli sadantuhannen, valtaosa on syntynyt Suomessa.
Vuonna 2022 työpaikkoja vaihdettiin selvästi eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa sekä hallinto- ja tukipalveluissa. Toimialojen vahva sukupuolittuneisuus näkyy myös työpaikkojen vaihdoksissa. Kaikkiaan vaihtoja oli vuonna 2022 lähemmäs 793 000, kertovat työmarkkinavirtoja koskevat kokeelliset laskelmat.
In recent years, inflation, rising interest rates and the tumult in the housing markets have tested different households in a variety of ways. Families with a high variable-rate housing loan and significant essential costs have faced the most difficulty. Statistics Finland’s experts examine the life of three example families.
Taiteen parissa työskenteleville on arkipäivää työskennellä freelancerina, osa-aikaisesti, apurahan varassa, useammassa työssä ja erilaisissa peräkkäisissä työsuhteissa. Vaikka epätyypilliset työn muodot tuovat vapautta ja joustavuutta, ne tarkoittavat usein myös epävarmempaa toimeentuloa sekä kamppailua sosiaali- ja työttömyysturvajärjestelmän kanssa.
Suomen digitaalitalouden osuus arvonlisäyksestä on reilut seitsemän prosenttia. Suomessa on korostunut etenkin digitaalisten palveluiden tuotanto, kertovat ensimmäiset kattavat laskelmat digitaalisesta taloudestamme. Laskelmat ovat vielä luonteeltaan kokeellisia.
Viime vuosien inflaatio, korkojen nousu ja asuntomarkkinoiden myllerrys ovat koetelleet erilaisia kotitalouksia kovin eri tavoin. Tiukimmilla ovat olleet perheet, joilla on mittava vaihtuvakorkoinen asuntolaina ja huomattavat välttämättömät kulut. Tilastokeskuksen asiantuntijat kurkistavat kolmen esimerkkiperheen elämään.
Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli syyskuussa poikkeuksellisesti miinuksella kaikissa väestöryhmissä. Ikääntyneiltä, eläköityneiltä, työttömiltä, kouluttamattomilta tai pienituloisilta ei juuri löytynyt myönteistä arviota tai näkymää taloudesta. Eri sosioekonomisten ryhmien luottamus on systemaattisesti eri tasolla, mutta talouskriisit ovat koskettaneet kaikkia yhtä paljon suhteellisesti.
Työvoiman vuokraamisen kautta ovat työllistyneet etenkin nuoret ja ulkomaalaistaustaiset, joilla on vähän työkokemusta tai joiden voi olla muuten hankalaa löytää työtä. Kiinnostus vuokratyötietoihin on lisääntynyt, vaikka vuokratyön osuus palkkatyöstä on edelleen melko pieni.
Merkittävimpiä pandemia-ajan yritystukia saaneilla yrityksillä oli muita suurempia vaikeuksia pitää kiinni työntekijöistään. Sen sijaan ravitsemusalalle kohdennetun ravintolatuen vastaanottajilla tilanne on ollut suotuisampi. Tulorekisterin palkansaaja-aineiston yhdistäminen yritystukitilaston yritysaineistoon mahdollistaa tukiohjelmien ja työpaikkojen säilyvyyden välisen yhteyden tarkastelun.
Jo olemassa olevaa tietovarallisuutta voidaan hyödyntää yhdistämällä yksikköaineistoja – ja näin tuottaa uutta tilastotietoa tiedonantajia kuormittamatta. Esimerkiksi yritystukiaineiston yhdistäminen liikevaihdon suhdannetietoihin paljastaa, että keskeisiin tukiohjelmiin osallistuneista yrityksistä parhaiten pandemia-ajasta selvisivät häiriörahoitusta saaneet. Niillä saattoi kuitenkin olla myös muita paremmat lähtökohdat.
Henkilöstömäärä, liikevaihto, taseen arvo, riippumattomuus – perusteita pk-yrityksen määrittelylle on useita. Ja kyse on, paitsi talousymmärryksestä, myös tukimiljardien oikeasta kohdentumisesta.
Valtaosa omaishoitajista on eläkeläisiä. Työikäisistä omaishoitajista enemmistö käy kuitenkin myös ansiotyössä. Omaishoitajien työllisyysaste on noin kymmenen prosenttiyksikköä matalampi kuin väestöllä keskimäärin.
Kansainvälisen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa tehtiin Euroopan maista viidenneksi eniten etätöitä vuonna 2022. Vertailun kärkisijalla oli Alankomaat. Myös Ruotsi, Norja ja Islanti olivat Suomen edellä. Toisaalta etätyön säännöllisyydessä kärkimaa oli Irlanti ja heti toisena Suomi.
Vuonna 2022 vajaa 30 000 suomalaista sai ansiotuloja eri kanaviin tuottamastaan verkkosisällöstä. Vaikka kaikki heistä eivät olisikaan kokopäiväisiä somevaikuttajia, on vaikuttajamarkkinointi kasvanut varteenotettavaksi joukkoviestinnän sektoriksi ja nuoria houkuttavaksi ammatiksi.
Keskimäärin 168 000 palkansaajaa – eli reilut seitsemän prosenttia palkansaajista – oli vuonna 2022 työviikon aikana sairauden takia poissa töistä, joko osan viikkoa tai koko viikon. Näistä enemmistö oli lyhyitä poissaoloja. Vuoden 2022 työvoimatutkimuksen tietojen perusteella sairauspoissaolot vaihtelevat hyvinkin paljon ammattiryhmittäin.
Vuoden 2022 lopussa Suomessa oli yhteensä 4 323 saman sukupuolen parin muodostamaa perhettä. Näiden perheiden määrä kasvoi edellisvuodesta 303 perheellä. Neljännes saman sukupuolen parien perheistä oli lapsiperheitä. Perhetilaston mukaan 1 807 lasta kasvaa sateenkaariperheissä. Vaikka osa kirjosta jää yhä piiloon, on sateenkaariperheiden näkyvyys lakimuutosten myötä parantunut.
Muutoksen suuruuteen on voinut vaikuttaa moni samanaikainen tekijä pandemiasta työvoimatutkimuksen sisältö- ja menetelmämuutokseen. Eri mittarit kertovat kuitenkin samansuuntaisesta myönteisestä kehityksestä.
Reilulle neljännekselle alustatyötä tekevistä se on päätyö. Yli puolelle kyse on täydentävästä tai satunnaisesta työstä. Vain 7 prosenttia teki alustatyötä siksi, ettei muuta työtä ollut saatavilla. Tuore kysely antaa yllättävän myönteisen kuvan alustatyöntekijöiden autonomiasta. Valtaosa kokee voivansa kontrolloida työtehtäviään ja -aikojaan.
Alustatyöstä puhutaan monin eri määritelmin. Tämä hankaloittaa niin ilmiön mittaamista kuin siitä käytävää keskustelua. Tilastokeskus osallistui vuonna 2022 toteutettuun Eurostatin koordinoimaan pilottitutkimukseen, jossa pyrittiin mittaamaan alustatyön yleisyyttä. Mitä ja miten kysyä alustatyöstä? Entä mitä alustatyö oikeastaan on ja mitä se ei ole? Hanna Sutela avaa artikkelissaan Tilastokeskuksen tiedonkeruuta ja tehtyjä linjauksia.
Kiertotalousohjelmassa jätemäärien kehitystä seurataan usealla eri indikaattorilla. Perustavanlaatuinen siirtymä kiertotalouteen ei kuitenkaan onnistu ilman aktiivista ja määrätietoista toimijuutta. Tietoa on, mutta käytetäänkö sitä toimintaan?
Ryöstöistä ja pahoinpitelyistä epäillyt ovat vuodesta 2019 alkaen jälleen lisääntyneet kaikissa alle 21-vuotiaiden ikäryhmissä. Alle 15-vuotiailla vakavien rikosten osuus on kasvanut. Nuorten ryhmissä tekemät väkivaltarikokset ovat olleet jonkin verran yleisempiä pääkaupunkiseudulla, mutta laajemmin nuorten rikosten taustalla ei ole havaittavissa aiempaa suurempia ryhmiä taikka siihen viittaavaa systemaattista muutosta.
Yritysten henkilöstökoulutus -tilaston viimeisin viitevuosi osui vuoteen 2020, jolloin koronavirus alkoi alkuvuodesta levitä maailmanlaajuisesti. Pandemian seurauksena osaamisen kehittäminen väheni yrityksissä. Suomessa osaamisen kehittämisen indikaattorit putosivat huomattavasti.
Kevytyrittäjien määrä lisääntyi viime vuonna lähes viidenneksellä vuodesta 2021. Valtaosalla oli myös jokin muu palkkatyö.
Vuonna 2022 työllisistä joka kymmenes työskenteli koronarajoitusten jo hellitettyä yhä koko työajan kotona. Useimmilla toimialoilla etätyötä tekevien määrä hieman väheni edellisvuodesta. Monessa maakunnassa etätyötä tekeviä oli entistä enemmän.
Asuntojen ja rakennusten kunto heikkenee ajan kuluessa. Suomalaiset omistusasujat asuvat kuitenkin useimmiten hyväkuntoisissa rakennuksissa. Rakennuskantaan osuvat suuret remontit näkyvät sekä asuntojen että rakennusten kunnossa.
Energiahyödyntäminen syrjäytti viime vuosikymmenellä jätteiden kaatopaikkasijoittamisen. Materiaalina hyödyntäminen on Suomessa liian vähäistä. Lisäksi olemme eniten luonnonvaroja käyttävien maiden kärkeä, vietämme laskennallista ylikulutuspäivää jo maaliskuun lopussa.
Euroopan toimialaluokitus NACE on julkistettu. Edessä on kuitenkin vielä pitkä tie ennen kuin se on käytössä kaikissa tilastoissa. Toimialaluokitus on kehikko talouden rakenteiden ja kehityksen ymmärtämiseen.
30–39-vuotiaiden koulutustason muutos vaihtelee alueittain merkittävästi, paikoin dramaattisesti. Koko maan tasolla koulutustaso on kolmekymppisten ikäryhmässä silti heikentynyt vuosien 2011–2021 välillä huomattavasti. Vaikka alueellisesti on syytä kiinnittää huomio kehitykseen aina kuntien osa-alueille asti, vaativat laaja-alaisemmat ratkaisut kansallisia toimia.
Koronan myötä ulkomaan matkailu väheni minimiin. Ihmiset suuntasivat mökeille, ja kotimaanmatkailu saavutti suuren suosion. Pandemiavuosina suomalaisten matkailun aiheuttamat hiilidioksidipäästöt laskivat, mutta mitä päästöille käy tulevaisuudessa?
Suomalainen työelämä monikulttuuristuu vauhdilla. Maahanmuuttajien osaamista ei silti vielä hyödynnetä riittävästi työelämässä, osoittaa tuore tutkimus.
Suurin osa lapsista kasvaa edelleen aviopariperheissä, mutta osuus on viime vuosikymmeninä pienentynyt. Nykyään lapset kasvavat aiempaa monimuotoisemmissa perheissä.