Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Blogit vuodelta 2018

20.12.2018
Heli Mikkelä

Tiedon herkässä luottamusketjussa yhden lenkin pettäminen haavoittaa koko verkostoa. Luottamus on ytimessä myös tietopoliittisessa selonteossa ”Eettistä tietopolitiikkaa tekoälyn aikakaudella”, joka luovutettiin Eduskunnalle joulukuun alussa.

14.11.2018
Katariina Pentti

Jos vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti on tällä hetkellä 0,5 prosenttia, varainsiirtoveron korvaamiseksi tämä tulisi nostaa 0,75 prosenttiin. Varainsiirtoveron osuus kaikista valtion verotuloista on vähäinen: sen osuus on 2000-luvulla vaihdellut 1–2 prosentin tietämillä.

30.10.2018
Pertti Taskinen

Tulevina kuukausina nähdään, onko työllisyysasteen trendin kasvun taittuminen hetkellistä vai osa pidempiaikaista kehitystä. Niin tai näin, tarkastelussa ei kannata takertua yhteen lukuun: työllisyysluvuissa on paljon muitakin tärkeitä indikaattoreita, kuten piilotyöttömät ja alityölliset.

24.10.2018
Tuomas Rothovius

Bruttokansantuotteesta kertovien tietojen laadinta on tasapainoilua tietojen tarkkuuden ja nopeuden välillä. Yleiskuva talouden kehityksestä saadaan nopeasti, mutta tarkkoja tietoja joudutaan odottamaan.

24.10.2018
Heli Mikkelä

Suomen ensimmäinen kansallinen tietopoliittinen selonteko on lausunto­kierroksella. Tästä on hienoa kertoa ulkomaisille kollegoille. Tieto on tunnistettu ja tunnustettu Suomessa niin merkittäväksi asiaksi, että se on nostettu vaikutus­valtaisille foorumeille keskusteluun. Tietopoliittinen selonteko on tärkeä avaus.

11.9.2018
Ilkka Lehtinen

Viljan osalta määrä on tänä vuonna pieni, mutta hinta hyvä kuten myös sadon laatu. Sadon arvo onkin edellisvuosia suurempi.

28.8.2018
Tarja Hatakka

Millainen on minun kotitalouteni suhteessa muihin tuloiltaan, menoiltaan, varallisuudeltaan? Enää ei tarvitse arvailla, kun voi katsoa Oma talous -laskurista.

1.8.2018
Ulla Hannula, Liisa Larja

Työllisyyden kasvu tuli vuoden toisella neljänneksellä pää­asiassa yksityisen sektorin kokoaika­töistä, kirjoittavat työmarkkinatilaston asiantuntijat Liisa Larja ja Ulla Hannula.

12.7.2018
Tuomas Rothovius

Kansantalouden tilin­pidon uusin tieto vuoden 2017 b­kt:n kasvusta tarkentui 2,8 prosenttiin aiemmasta 2,6 prosentin ennakkotiedosta. Rahassa ero tarkoittaa ainoastaan 321 miljoonaa euroa. Onko laskentaan käytetty kymmenien ihmisten työ­panos ollut turhaa?

3.7.2018
Sirkku Hiltunen

Tänä vuonna etsimme Suomi lukuina 2018 -julkaisuun muutamia nostolukuja, ja siinä samalla tulin pohtineeksi tilastolukuja hieman toiselta kantilta kuin aiemmin.

18.6.2018
Heli Mikkelä

Avoimen tiedon kriteerien avulla jokainen tiedon tuottaja tai käyttäjä pystyy arvioimaan, onko tieto avointa vai ei. Olisiko mahdollista rakentaa vastaava helppokäyttöinen kehikko tukemaan tiedon laadun arviointia? pohtii Tilastokeskuksen ylijohtaja Heli Mikkelä.

1.6.2018
Mari Ylä-Jarkko

Vietin vuoden työskennellen Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n palveluksessa Washington D.C:ssä. Vanhemman ekonomistin pestini oli Tilasto-osastolla Reaalisektori-yksikössä. Reaalisektorilla tarkoitetaan kansantalouden tilinpitoa ja hintatilastoja.

22.5.2018
Pirkko Nurmela, Mervi Winberg

Yritysten konsernirakenteiden jatkuvat muutokset aiheuttavat haasteita yritysten tietojen toimialoittaiselle, oikeudelliseen yksikköön (y-tunnukseen) perustuvalle tilastoinnille. Yritysyksikön käyttöönotolla varmistetaan, että yritystilastot antavat taloudesta mahdollisimman oikean kuvan ilman hallinnollisten yritysjärjestelyjen aiheuttamia vinoutumia.

17.4.2018
Hanna Sutela

The platform economy, also known as the sharing economy, is a new kind of economic activity. There an enterprise offers digital market­places to other actors by means of which they can create something that produces value added.

12.4.2018
Mervi Niemi

Suomen talouden kääntyminen vireään kasvuun yllätti viime vuonna. Syitä haettiin kansain­välisen talouden veto­avusta ja koti­maisista kilpailu­kyvyn kohentamis­toimista – näkemyksestä riippuen.

11.4.2018
Timo Koskimäki

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi (HS 10.4.) laskevansa jokaiselle kansalaiselle riskiarvion, joka kuvaa yksilöllisesti kunkin meistä terveyden­huolto­järjestelmälle aiheuttamia kustannuksia. Laskelma perustuisi jokaisen henkilökohtaiseen terveys­historiaan ja lisäksi tarkkoihin ammatti-, työhistoria- ja koulutus­tietoihin.

9.4.2018
Tuomas Parikka

Tilastokeskus julkaisi kulutustutkimuksen ennakkotietoja syksyllä 2016. Osana julkistusta kerrottiin arvio koirien määrästä Suomessa.

5.4.2018
Anna Pärnänen

Työttömien aktiivimalli on herättänyt paljon keskustelua, ja ilahduttavasti myös tilastoista. Ihmettelyä on herättänyt työvoima­tutkimuksen kriteeri määritellä vain tunnin viikossa työtä tekevä työlliseksi – eihän tunnin työllä kukaan tule toimeen!

27.3.2018
Atro Andersson

Viime aikoina on kirjoitettu paljon niin sanotun piilovelan kasvusta[1]. Termillä viitataan uusien asuntojen myynnissä käytettäviin yhtiö­lainoihin, joiden avulla uusiin asuntoihin pääsee käsiksi pienemmällä omarahoitus­osuudella, kun varsinainen kauppahinta jää alhaisemmaksi kuin asunnon velaton myyntihinta[2].

23.3.2018
Olli Savela

Varhaisin tilastomuistoni on 1960-luvun alusta, kun olin kansakoulu­ikäinen. Seisoin serkku­poikani kanssa vasta­valmistuneen kolmos­tien ylittävällä sillalla Hyvinkäällä. Seurasimme ohi­kulkevia autoja, jotka olivat matkalla Helsinkiin, oli Eläin­tarhan ajot.

15.3.2018
Tapio Kuusisto

Tuoreiden Tilastokeskuksen julkaisemien vientilukujen takana lymyää yllätys, joka tukee viime aikojen keskustelua ulkomaankaupasta. Palveluiden viennin merkitys Suomelle kasvaa, mutta palveluviennin nousu on ollut aiemmin tilastoitua jyrkempää.

7.3.2018
Anu Karhu, Mikko Sankala

Suomen lakisääteisen työeläkejärjestelmän eläkevastuut olivat vuoden 2015 lopussa reaalisella kolmen prosentin diskonttokorko-oletuksella laskettuna 631,5 miljardia euroa eli 301 prosenttia suhteessa brutto­kansan­tuotteeseen.

7.2.2018
Jouni Kotkavuori

Silmälasit, virttynyt pikkutakki, kuusi­kymppinen professori, tilasto­tietoja... Auditorio on täpö­täysi, kuuntelemme herkeämättä. Ja katselemme: kädessään miekkosella on vessapaperi­rullia (sama esitys täällä ja täällä perusteellisempana rullien sijaan kuutioilla).

24.1.2018
Sami Fredriksson T&T-juttutuokiossa

Konkurssien määrän väheneminen jatkui viime vuonna. Taloustilanteen paranemisen lisäksi luvuissa on tällä kertaa jonkin verran satunnaistekijän eli Verohallinnon järjestelmäuudistuksen vaikutusta, kertoo konkurssitilaston tjä Sami Fredriksson Tieto&trendit-toimituksen juttutuokiossa.

5.1.2018
Sampo Pehkonen

Vuosi on vaihtunut, mutta asiat toistuvat: talvi­sää on etelässä surkea ja palkka­eroista puhutaan. Ja kuten lämpö­tila, naisten ja miesten välinen palkka­ero tuntuu sahaavan edes­takaisin.

3.1.2018
Vieraskynä: Jussi Melkas

Virallisen tilaston toiminta­ympäristön on nopeasti muuttunut haasteelliseksi. Keskeinen muuttuja on digitalisaatio, jolla on ollut sekä suoria että välillisiä vaikutuksia tieto­markkinoihin. Tiedon näköistä informaatiota liikkuu verkossa valtavat määrät, ja se kilpailee tilasto­informaation kanssa sekä sisällöillä, nopeudella että vakuuttavuudella.

tk-icons