Suomella on vaikeuksia saavuttaa kaikkia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuoteen 2030 mennessä, vaikka olemme menestyneet hyvin indikaattorivertailuissa. Nyt tarvitaan yhteiskunnassa ja taloudessa järjestelmätason muutoksia. Tavoitteista etenkin ilmastonmuutos sekä maanpäällinen ja vedenalainen elämä vaativat toimia Suomessa.

Ympäristötilinpito rakentaa siltaa talouden ja ympäristön välille – seuraavana vuorossa ekosysteemien tilastointi
Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen haastaa enenevässä määrin päätöksentekoa. Tämä näkyy myös Jukka Hoffrenin blogissa, jossa todetaan että ilmastonmuutos ja luontokato ovat meille haasteellisimpia kestävän kehityksen alueita.
Korjausehdotuksia on monia, ja niistä useiden taustalla paistaa huoli soveltuvien mittareiden puutteista.
Miten voidaan kohdistaa toimenpiteet oikein tai arvioida niiden vaikutuksia, jos sopivaa dataa ei ole olemassa?
Miten voisimme saada näkyväksi taloutemme riippuvuuden ympäristöstä ja toisaalta sen luonnolle aiheuttamat paineet?
Miten arvioida, mitä maksaa luonto?
Tässä kohtaa minulla on iloisia uutisia: kansantalouden tilinpidolla on jo ympäristölaajennus! Olemassa on jopa ympäristötilinpidon EU-asetus sekä Suomen virallisia tilastoja pisimmillään yli 50 vuoden aikasarjalla (materiaalitilinpito). Osa tätä ympäristölaajennusta on ekosysteemitilinpito, jonka lisääminen mukaan ympäristötilinpidon tilastointivaatimuksiin on parhaillaan työn alla EU:ssa.
Ympäristötilinpito on tilastoalue, joka suodattaa ja muokkaa ympäristödatan sopimaan taloustilastojen määritelmiin. Käytännössä siis saamme tietoa luonnosta ja taloudellisen toiminnan sille aiheuttamista paineista suoraan BKT:hen yhdisteltävässä muodossa.
Luontoarvojen integrointi samaan kehikkoon taloudellisen toiminnan kanssa antaa meille pikakaistan kestävämpään päätöksentekoon – voimme käyttää samoja tuttuja talouslukuja mutta laajennetulla sisällöllä.
Matka ajatuksesta viralliseksi tilastoksi on ollut pitkä. Ympäristötilinpidon kehittämistyötä on tehty vuosikymmeniä, eivätkä molempien käsien sormet kohta riitä ekosysteemitilinpidonkaan iän laskentaan.
Kaivelin tätä blogia varten ympäristötilinpidon historiaa, ja löysin vuonna 2012 Tieto ja trendit -lehdessä julkaistun Leo Kolttolan tekstin, jossa hän kirjoittaa: "YK:n tilastokomitea hyväksyi keväällä 2012 ympäristötilinpidon keskuskehikon kansainväliseksi tilastostandardiksi eli suositukseksi kaikille maailman maille. Kevään 2013 tilastokomitean kokoukseen YK valmistelee ehdotuksen kokeellisesta ekosysteemitilinpidosta."
Ympäristötilinpidon täyden potentiaalin ymmärtämiseksi kannattaa vilkaista hieman tilinpitomaailman perusteita. Kaiken taustalla on kaikille tuttu kansantalouden tilinpito, josta myös suurin osa käytetystä määritelmistä ja termistöstä juontaa juurensa.
Kun herättiin BKT:n rajallisuuteen kehityksen mittarina, sille alettiin kehittää laajennuksia. Ympäristöpuolelle syntyi ensimmäisenä ympäristötilinpito ja sille standardoitu kehikko. Ympäristötilinpito on vuosien varrella kasvanut ja eriytynyt omaksi kokonaisuudekseen. Nyt se alkaa jo lähennellä teini-ikää sekä vuosien että itsenäisyytensä puolesta.
Nykyisin ympäristötilinpidon tilastoja jo syntyy ja niiden avulla voidaan tutkailla esimerkiksi
- paljonko luonnonvaroja kulutamme ja mitä niillä saamme
- mihin menevät ympäristönsuojeluun käytetyt eurot ja
- suosivatko rahoittajat päästöintensiiviä toimialoja
Etenkin ekosysteemitilinpitoa, joka standardoitiin YK:ssa vuonna 2021, pidetään merkittävänä edistysaskeleena biodiversiteetin ja ympäristön tilan seurannassa. Sen vahvuutena ovat etenkin kokonaisvaltainen näkemys ekosysteemeihin sekä paikkatietoulottuvuus.
Hyvin paljon karkeistettuna ekosysteemitilinpito jakaa Suomen pinta-alan ruutuihin, joiden ekosysteemityyppi ja ekologinen tila määritetään. Näin tiedämme, paljonko esimerkiksi metsämaata, viljelysmaata tai urbaania ympäristöä meillä on ja voimme myös seurata muutoksia ajassa. Lisäksi tilastoidaan ekosysteemien tarjoamia palveluja, kuten luonnon virkistyskäyttö, pölytys ja ilmansuodatus.
Ekosysteemitilinpito seuraa määritelmiltään sekä kansantalouden tilinpitoa että ympäristötilinpitoa. Nimestään huolimatta ekosysteemitilinpito ei siis ole yrityskirjanpitoa tai liity suoraan vaikkapa kestävyysraportointiin.
Kaikki ekosysteemitieto ei myöskään ole automaattisesti tilinpitoa. Tietojen hierarkiaa voidaan ajatella pyramidina, jonka pohjan muodostavat tilastot ja muut tietoaineistot. Kansantalouden tilinpidossa pohjalta löytyvät esimerkiksi yritystilastot, kun taas ympäristö- ja ekosysteemitilinpidon näkökulmasta näitä ovat vaikkapa kasvihuonekaasuinventaario sekä erilaiset luontotiedonkeruut. Näistä aineistoista yhteensovittamalla päästään tilinpitomaailmaan.
Usein tilinpidon laskenta muistuttaakin palapelin kokoamista, koska parhaimmillaan yhteen tiliin saattaa tulla dataa hyvin monesta tietolähteestä. Tietopyramidin huipulta löytyvät erilaiset indikaattorit, joita voidaan poimia suoraan tai johtaa tilinpidoista.
Ekosysteemitilinpito on malliesimerkki siitä, mitä pitkäjänteisellä työllä ja osaamisella saadaan aikaiseksi. Maallikon silmiin aikajänne saattaa vaikuttaa hitaalta, mutta tosiasiassa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon.
Kaikkien maiden yhteisten pelisääntöjen sopiminen on jo itsessään iso ponnistus ja vie vuosia. Sen lisäksi ekosysteemitilinpitoa on pilotoitu 34 maassa, Suomi mukaan luettuna.
Suomessa pilotointityöhön ovat osallistuneet ansiokkaasti etenkin tutkijat Suomen ympäristökeskuksesta ja Luonnonvarakeskuksesta. Vielä tarvitaan loppukiri, että päästään testausvaiheesta tiedon tuotantoon.
Kirjoittaja työskentelee Tilastokeskuksessa ympäristötilinpidon kehittämistehtävissä ja on YK:n ympäristötilinpitokomitean jäsen.
Linkkejä:
YK:n ympäristötilinpidon sivut https://seea.un.org/
Tilastokeskuksen ympäristötilinpidon teemasivut https://www.stat.fi/tup/ymparistotilinpidon-teemasivut/index.html
Syken ekosysteemitilinpidon sivut https://www.syke.fi/ekosysteemitilinpito
Lue samasta aiheesta:
Kiertotalousohjelmassa jätemäärien kehitystä seurataan usealla eri indikaattorilla. Perustavanlaatuinen siirtymä kiertotalouteen ei kuitenkaan onnistu ilman aktiivista ja määrätietoista toimijuutta. Tietoa on, mutta käytetäänkö sitä toimintaan?
Energiahyödyntäminen syrjäytti viime vuosikymmenellä jätteiden kaatopaikkasijoittamisen. Materiaalina hyödyntäminen on Suomessa liian vähäistä. Lisäksi olemme eniten luonnonvaroja käyttävien maiden kärkeä, vietämme laskennallista ylikulutuspäivää jo maaliskuun lopussa.
Koronan myötä ulkomaan matkailu väheni minimiin. Ihmiset suuntasivat mökeille, ja kotimaanmatkailu saavutti suuren suosion. Pandemiavuosina suomalaisten matkailun aiheuttamat hiilidioksidipäästöt laskivat, mutta mitä päästöille käy tulevaisuudessa?
Suomen siirtymä kohti kiertotaloutta edistyy mutta hitaasti, kertoo kiertotalousindikaattorien tarjoamiin tietoihin perustuva katsaus. Kotimainen materiaalien kulutus on silti Suomessa yhä korkeampi kuin 2010-luvulla, kierrätysasteemme on alle EU-keskiarvon ja materiaalien kiertotalousasteen kehitys matelee. Toisaalta yritystasolla kehitys on ollut myönteinen, ja esimerkiksi ekoinnovaatioiden määrässä Suomi on Euroopan huippua.
Jos haluamme saavuttaa luonnonvarojen kulutuksessa ekologisesti kestävän tason, edellytyksenä on talouskasvun ja materiaalien kulutuksen irtikytkentä. Millaiset tekijät vaikuttavat luonnonvarojen kulutukseen?
Uudistetun materiaalitilinpidon mukaan materiaalien otto Suomen luonnosta on vähentynyt vuodesta 2019 alkaen. Suhteellisesti paljon on vähentynyt varsinkin turpeen otto. Laajana ja harvaan asuttu maana Suomi on rakennusmateriaalien, kuten hiekan ja soran, suurkuluttaja.
Maapallon maa- ja merialueista pitäisi suojella 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. EU-maissa yli 80 prosenttia ekosysteemeistä on huonossa kunnossa – ja komissiolta on tullut uusi esitys luonnon ekosysteemien suojelemisesta ja ennallistamisesta.