Adam Zamoyskin Rites of Peace on mestarillinen kuvaus Napoleonin kaatumisesta ja Wienin kongressista, jossa Euroopan hallitsijat piirtelivät ja siirtelivät maiden rajoja. Kirja on ollut yöpöydälläni mutta yllätti lopulta niin, että piti laittaa työmyssy päähän.
Kuninkaat, kanslerit, ministerit, vakoilijat, vaimot ja rakastajat tekevät kirjasta herkullisen lukukokemuksen. Zamoyski onnistuu kirjoittamaan ihmisten juonitteluista, seikkailuista ja sekoiluista kuin romaania, mutta myös hahmottamaan isot linjat. Eurooppaa muotoiltiin pitkälle eteenpäin kovalla poliittisella pelillä.
Niin kuin tehdään nytkin. Kaksisataa vuotta sitten tehtiin kauaskantoisia päätöksiä. Mitkä sellaisia ovat ja mitkä eivät, sitä eivät tietenkään päätöksentekijät tiedä.
Niin kuin eivät tiedä nytkään. Brexitin perintö briteille ja Euroopalle selviää tulevaisuudessa. Tilastolliset mittarit kertovat jotain vaikutuksista jo piankin.
Kansantalouden tilinpito nousi mahtimittariksi 1900-luvulla, jonka sodat ja lamat nostivat myös työttömyysluvut ja inflaation politiikan ytimeen. Varhaisemmilta ajoilta ei muistu mieleen, että tilastot olisivat olleet keskiössä kansojen kohtaloista päätettäessä. Siksi ällistys iltalukemiston ääressä.
Olin ahminut Rites of Peacea nelisen sataa sivua, kun loputtomien neuvottelujen, vastaanottojen, juhlien ja yövisiittien jälkeen kohtasin sanan, jota en tanssivan kongressin aikakauteen ollut yhdistänyt.
Statistical Committee oli perustettu Britannian ulkoministerin aloitteesta (Lordi Castlereagh oli myös innokas skottilaisten reelien tanssija, käy kirjasta ilmi, ja surmasi lopulta itsensä kynäveitsellä).
Tilastollinen Komitea ”kahlasi halki usein kyseenalaisten dokumenttien vuorien tuottaakseen hyväksyttävien lukujen kokonaisuuden joka mahdollistaisi Preussin vaatimusten lopullisen ratkaisemisen”.
Kysymys oli ”sieluista”: niitä Preussi halusi alueliitoksilla 3 411 715 kappaletta päästäkseen takaisin asukaslukuunsa ennen Napoleonin sotia.
Tarvittavaa määrää sieluja haettiin naapurimaista, mikä tietenkin aiheutti kiistoja. Pinta-alaa enemmän alueitten arvon määritti väkiluku, mutta sekin oli kiistelty mittari. Tokihan koulutetut käsityöläiset olivat arvokkaampia kuin osaamattomat talonpojat.
Ja tietenkin muillakin kuin Preussilla oli vaatimuksensa. Ja tietenkin päätökset lopulta perustuivat faktojen lisäksi tunteisiin, juonitteluihin, voimapolitiikkaan ja vallankäyttöön – varsinkin jälkimmäisiin.
Paraikaa lasketaan kuumeisesti kustannuksia – poliittisia, taloudellisia, inhimillisiä. Brexitin laskua tulevat arvioimaan myöhemmät historioitsijat, toivottavasti yhtä loistavat kirjoittajat kuin Adam Zamoyski.
Tilastot ja tunnusluvut ovat kehittyneet Wienin kongressin ajoista. Kun ihmiset tekevät päätöksiä – äänestyskopeissa, kongressisaleissa, kabineteissa – tosiasiat ovat edelleen rikka rokassa.
Tilasto on kuva maan tilasta. Kun harhainen kuva vallitsee, vääristämättömän peilin asettaminen johtajien ja kansalaisten silmien eteen voi olla vaarallista.
Reilun vuoden toiminut nopeaa analyysia tuottava yksikkö haastaa Tilastokeskusta hyvällä tavalla.
Kesälomani lopulla seurasin sivusilmällä lukiolaisnuoren pakkausruljanssia. Edessä oli vaihto-oppilasvuosi ja lähtöön muutama päivä. Mahtuisiko matkaan myös taskullinen tietoa Suomesta?
Talouden keskeiset mittarit näyttävät isoja ja ristiriitaisiltakin vaikuttavia muutoksia. Tilastojen päälinja lienee oikea, mutta lukuihin voi laskennan tarkentuessa tulla revisioitakin, kun talouden rakenteessa on tapahtunut muutoksia. Tarkentumisten suuntaa ei pysty ennakoimaan, se vaihtelee eri vuosien välillä.
Uudessa saamelaiskäräjälakiesityksessa kielikriteeri laajenisi kolmannesta sukupolvesta neljänteen polveen. Kieli kuvaa yhteisöön kuulumista ja yhteyttä elävään saamelaiseen kulttuuriin, kirjoittaa Juho Keva saamelaisten kansallispäivän blogissaan.
Suomessa on laadukkaat rekisterit. Niistä saatavaa tietoa yhdistelemällä syntyy tietovarallisuus, joka on Suomen kilpailuetu. Sitä hyödyntämällä teemme parempia päätöksiä tulevaisuudessa.
Demokratioissa tilastot ovat osa yhteiskunnallista keskustelua, päätöksentekoa sekä seurausten arviointia – ja puolueettomina ne luovat edellytyksiä kompromisseille. Tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää hidasta, harkitsevaa ja kyseenalaistavaa ajattelua. Jotta demokratia säilyisi informaatioyhteiskunnan perustana, tulisi tilastojen luku- ja käyttötaidosta tehdä yleinen kansalaistaito.
Miten keskustelisimme nyt vaikkapa palkkojen ostovoimasta – eli inflaatiosta ja ansioiden kehityksestä – tai nuorten mielenterveysongelmista, jos mitään tilastotietoa yhteiskunnasta ei olisi olemassa? kysyy Anna Pärnänen Euroopan tilastopäivän blogissaan.
